tiistai

Pelottaa niin paljon. En voi punnita itseäni, olen lihonut varmasti niin paljon. Kävi tänään moikkaamassa vanhoja ystäviäni entisessä kotikaupungissani. Muistoja niin paljon, hyviä sekä huonoja. Mietin kuinka kauan voin jatkaa tätä salaista elämääni ennen kuin joku huomaa. Olen niin lihava ettei minusta edes laihdutusta huomaa. Sen takia kukaan ei huomaa. Mikä on hyvä, haluan elää yksin. Kuolla. Huomenna menen ystävieni kanssa viettämään uutta vuotta. Tänäkään vuonna en saanut mitään aikaiseksi.

lauantai

Olen tädilläni käymässä isäni kanssa. Paino 42,0kg. Olen nukkunut valehtelematta kahden päivä sisällä 30 tuntia. Olen niin väsynyt. Päässäni pyörii menneisyydessä tapahtuneet asiat, tunnen sekoavani. Olen alkanut nähdä harhoja uudestaan. Musta varjo seuraa minua koko ajan. En pääse siitä eroon. En jaksa. Pelottaa. En tahdo seota.

Joulu meni yllättävän rauhallisesti. Ystäväni tuli meille joulupäivänä ja jäi yöksi. Isäni joi itsensä känniin niinkuin yleensäkin. Silti oli yllättävän rauhallista.

Huomenna menen ystäväni kanssa alennusmyynneille. Kaupat ovat varmasti aivan täynnä. Ahdistavaa, mutta haluan mennä silti. En ole suunnitellut mitään muuta, ja ensi viikolla alkaa uusi vuosi. Mihin tämäkin vuosi katosi? Pakko tehdä ensi vuodesta hyvä. Aion panostaa koulussa ja laihtua. Kesälomaan asti pidän kaiken muun elämästäni poissa. Paitsi parhaan ystäväni. Mutta aion nostaa keskiarvoani vielä, ainakin puolella numerolla. Minun ei tarvitse nostaa montaa numeroa, kunnes saisin keskiarvoni yli 8. Lisäksi aion saavuttaa painossani kolmellakymmenellä alkavan numeron. 3 kiloa niin painaisin 39kg. Vain kolme kiloa. Minä pystyn siihen.

jouluaatto

Paino 42,3kg. Tänään on tullut käytyä lenkillä, sekä kävelemässä hautausmaalla. Olen syönyt vain vähän. Rauhallinen olo. Huomenna käymme isäni kanssa mummilla. En aio syödä, sanon kyllästyneeni jouluruokaan. Niinkuin olenkin. Kuten kaikkiin muihinkin ruokiin.

Joululahjaksi sain hupparin, haalarin (sellaisen oloasun, tiedätte kyllä), pyjaman, lapaset sekä Kaunotar ja hirviö - dvd:n. Olen tyytyväinen!

Viettäkää rauhallinen ja ihana joulu!

kaksi yötä jouluun

Paino 42,6kg. Joululoma alkoi lauantaina joulujuhlan jäljeen. Lukuaineiden keskiarvoni on 7,8. Sain nostettua seitsemää numeroa, joista neljää kahdella numerolla. Olen silti pettynyt. Minun pitää saada parempia numeroita.

 Tänään olen ollut leipomassa pipareita kaverillani ja huomenna viemme ne vanhainkotiin. Joulu tulee ja minua pelottaa. En aio lihoa, pakko jättää syömättä. Kohta on uusivuosi, ja lupauksena minä aion laihtua niin, että painoni on kolmenkymmenen puolella.

aamu

42,9kg. Olen matkalla terapiakäynnille isäni kanssa. Väsyttää. Haluan tämän kaiken loppuvan.

15. joulukuuta

Olen bussissa tulossa kaveriltani. Tämä päivä on ollut huono. Olen lihonut. 43,9. Olen lihava, läski. Minun pitää laihduttaa, ääni käskee minua laihduttamaan. Minulla on vain todella huono itsekuri, olen säälittävä. Kunpa voisin vain kadota, kuolla.

Nämä kaksi luokkalaistani jatkavat kiusaamistani, en vain enää kuuntele heitä. En puhu heille mitään enää. He huorittelevat minua, ja haukkuvat muillakin todella idioottimaisilla asioilla. Voin vain nauraa itsekseni kuinka lapsellisia he ovat. Tässä asiassa minulla on hyvä itsetunto, minua ei tuollaiset idiootit häiritse.

Saan joulutodistukseen kemiasta ja matikasta 7, fysiikasta 6 (yllätys), äidinkielestä, englannista ja ruotsista 9. Olen ihan tyytyväinen. Olen parantanut huomattavasti viime syksyyn verrattuna. Silloin minulla oli tässä vaiheessa jo yli 200 luvatonta poissaoloa koulusta.

Koska kaverini asuu aivan toisella puolella kaupunkia, joudun vaihtamaan bussia keskustassa. Kotimatka kestää vielä noin puolituntia. Katselen kaupungin valoja ja vesisadetta. Yritän olla tuntematta mitään.

muutosta

Kyllästyin vanhaan ulkoasuun, joten vaihdoin sen. Tämä ei ole pysyvä ulkoasu, vaan korjailen sitä myöhemmin. Nimekseni laitoin Ada. Se ei ole oikea nimeni, vaan rakastan sitä. Ehkä minunkin pitäisi vaihtaa blogini nimi, kuten lapsuudenkaverinikin vaihtoi. En halua matkia häntä, vaan tämä In my eyes on todella typerä ja lapsellinen nimi blogille. Jos vain keksisin jonkin hyvän nimen. Joka olisi suomeksi.

klo 1.04

Katsoin elokuvan joka kertoi anoreksiaan sairastuvasta tytöstä. Elokuvan nimi taisi olla Thinspiration. Se oli ihan hyvä, alussa tuntui puuduttavalta ja kaikki elokuvassa tapahtui nopeasti mutta loppu oli hyvä. Olihan se hieman surullinen, mutta ei ainakaan minulle kauheasti tunteita pintaan nostattanut. Katsoin sen Netflixistä, suosittelen.

Olen katsonut tänään kolme elokuvaa, olen laiska. Ällötän itseäni. Huomenna, tai oikeastaan tänään, menen isäni kanssa käymään mummilla. Yleensä se tietää myös syömistä, yritän kyllä sitä välttää. Kävin kyllä tänään pienellä lenkillä, mutta olo tuntuu todella oksettavalta. En ole syönyt tänään paljoa, n. 600kcal. Olen ihan tyytyväinen. En ole siis aina varma kaikista kaloreista, mutta suurinpiirtein saan oikean summan itse laskemalla.

darling, you are just one of my lie

Eilinen päivä oli täynnä vihaa. Kaksi luokkalaistani (eksäni ja hänen kaverinsa) alkoivat haukkua minua viestien välityksellä todella loukkaavilla asioilla. Tästä isäni sitten soitti luokanvalvojallemme joka hoitaa asian. Heistä ollaan valitettu monen monta kertaa eri vanhempien tahoilta, ja opettajat ovat myös valittaneet heistä. Tästä syystä heidät erotetaan koulusta tietyksi ajaksi, ja jos eiväit paranna, heidät erotetaan kokonaan. Olen iloinen. He haukkuvat minua koulussa ja nyt myös viesteillä. Minuun ei tuollainen satu, olen kuullut haukkumista ennenkin. He ovat todella säälittäviä haukkuessaan henkilökohtaisilla asioilla. No mutta se siitä.

Aamupaino 43.3. Ystäväni on meillä, pidämme nälkäpeli-maratoonia. Ulkona sataa lunta, kissa kehrää vieressäni. On rauhallista. Pelolla odotan mikä rikkoo rauhan seuraavaksi.

aamupainoa ja muuta

Olen menossa vanhainkodille, siellä olisi tiedossa jonkinlainen puurojuhla. Kunhan itse säästyn syömiseltä, kaikki on hyvin.

Aamupaino oli 43,1. En ainakaan ole lihonut. Sain tietää äidinkielen kokeen tuloksen, 8+. Ei hurraamista, mutta sain silti luokan parhaimman. Joku nainen istui äsken viereeni, vihaan aamuisia ruuhkabusseja. Keskustassa jään pois, näen kaverini toisella pysäkillä ja jatkamme siitä toisella bussilla vanhainkodille.

ilta

Huomenna terveystiedon- ja  yhteiskuntaopin kokeet. Niiden lisäksi engalnnista ja ruotsista kuuntelukokeet. Tämänpäiväisen palaverin takia joudun tekemaan nuo kaikki huomenna, numerothan pitää olla valittuna todistuksiin jo sunnuntaina. Olen lukenut yhteiskuntaopin ja terveystiedon koealueet kerran läpi. Jos saan alle 8 molemmista niin mun on pakko laihtua ensi tammikuun 19:een päivään mennessä vähintään 3kg. Mun on pakko rangaista itseäni. Ja tuona päivänä näen äidin, enkä halua olla läski silloin. Nyt kertaan vielä kokeisiin ennenkuin otan melatoniinit nassuun (6mg) ja menen nukkumaan. Huomenna kouluun kahdeksaan.

pitkästä aikaa

Todellakin nyt on ollut taukoa kirjoittamisessa, pahoittelut siitä. En vain ole saanut motivaatiota kirjoittamiseen. Paino pysyy samana koko ajan, 43.3. Syön aivan liikaa, mutta ainakaan en ole lihonut.

Tänään en mennyt kouluun. Olin lastensuojeluilmoituksen takia palaverissa sossujen, siskoni ja isäni kanssa. Siellä ei ollut mitään sen kummempia, sanoin kaiken mikä minua ärsyttää heidän toiminnassaan. Siellä sitten sovittiin seuraava palaveri tammikuulle. Ja sinne tulee minun lisäkseni siskoni ja äiti. En ole nähnyt häntä sitten viimevuoden huhtikuun. Enkä haluaisi, mutta ei tässä oikein muutakaan voi.

Koulussa on mennyt ihan hyvin, saan korotettua numeroitani. Ensi viikolla on syyslukukausi lusittu, siitä kohti kevättä. Odotan oikeastaan innolla todistustani, sillä tiedän parantaaneni numeroita. Elän päivän kerrallaan, olen ollut jo noin kuukauden erossa viiltelystä, en ole lintsannut koulusta, ja olen jopa välillä ollut tyytyväinen painooni. Olen siis päässyt eteenpäin, ainakin vähän. Saa nähdä kauanko hyvää jaksoa kestää.

sille yhdelle

Väsynyt. Vihainen. Noita kahta mä olen täynnä. Mä olen niin väsynyt. En jaksa enää. Ja mä olen niin vihainen, niin sairaan vihainen. Tajuutko sä, että mä vihaan sua.

epämääräistä

Väsynyt ja vihainen. Niitä mä olen. Lisää kaikkea turhaa tulee niskaan äidin puolelta. Miksei se voi vaan jättää rauhaan? Kysyin terapeutiltani kiireaikaa, siskoni on mahdollisesti tulossa mukaan. Jos en saa tätä sotkua selvitettyä, en tiedä mitä tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa äitini saa valehdeltua ja käännytettyä sossutanttojen päät, ja minut otetaan huostaan. Onhan hän sentään äiti. Ei. Minulle se ei ole mitään. Olen vain niin väsynyt, ja niin on perheenikin. En pysty katselemaan muiden surua, se on tuskaa. Ja viiltoa syntyy viillon perään, ei kiinnosta. Pitää sattua enemmän. Niin että itken, js se on harvinaista. Ennen pillitin harvase päivä, nykyään en osaa. Paras ystäväni jonka ole tuntenut noin vuoden, ei ole ikinä nähnyt minun itkevän. Ja olen ylpeä siitä. Minä en näytä heikkouttani muille.

älä tuomitse kun et kuitenkaan tiedä

Aamupaino 42.8. Mitä? Eilen aamupaino oli 43,7. Mitä tässä tapahtuu? Mutta mitä vähemmän painan, sitä parempi. Tietysti olen onnellinen nykyisestä painostani. Mutta matka laihuuteen jatkuu.

Ikävöin niin paljon eksääni. Tai en eses tiedä onko hän eksä, vai mikä. Hän haluaa olla läheisiä ystäviä, mutta ei parisuhdetta. Minä en riitä. Pitäisi olla parempi. Laihempi. Kauniimpi. Mukavampi. Iloisempi. Täydellinen.

Söin äsken täällä mummillani. Ruokaa tuputetaam, mutta onnekseni painostani ei tälläkertaa puhuta. En jaksa kuunnella niitä lauseita, olet liian laiha. Minä tiedän etten ole. Minun pitää olla laihempi. Nyt on pakko aloittaa kunnon laihdutus. Haluan joutua sairaalaan. Haluan että joku näkisi minut. Että joku ihannoisi laihuuttani. Mutta en halua satuttaa läheisiäni. Kunpa voisin vain kuolla, satuttamatta ketään muuta kuin itseäni. Minuun pitää sattua.

raskas ilta

Nyt on taas todella huono fiilis. En tiedä nyt mitään. Mistään. Haluan kirjoittaa mutta en tiedä mistä. Ystäväni on täällä luonani, en ole siis aivan yksin. Huomenna pitäisi lähteä käymään mummillani. Siellä tiedossa siis syömistä. Huoh. Painan 43.7. Hyihyihyi. Lihava. Läski. Laihduta. Tiedän että pitäisi laihduttaa mutta en saa itseäni niskasta kiinni. Olen tällä hetkellä todella maassa. En tiedä mistä oloni johtuu. Jotenkin vain tuli todella ikävä, ikävä äitiä. En ymmärrä. En ole ikävöinyt häntä puoleentoista vuoteen, mutta nyt. Ikävä meni kyllä jo ohi. En voi puhua ikävästä äitiä kohtaan, ylpeyteni ei riitä siihen. Äitini ei anna merkkiäkään ikävästä minua kohtaan, joten en minäkään. Ei hän minua ikävöikkään. Eikä se enää niin pahalta tunnu, en vain ole tärkeä. En kenellekkään. Huudetaan vaan että tapa itsesi. Lupaan, että jonain päivänä vielä tapankin. Viiltoa viillon perään. Minä en itke. Kävelin myös junaradalla. Kiipesin aidan yli ja repäisin käteni samalla auki. Hymyilin, tossa mä jossain vaiheessa makaan veressä kuolleena. Se lohduttaa minua paljon.

Marraskuu 2014

what's the point in living, if you aren't pretty

Anteeksi surkea postaustahtini. Jotenkin tää kirjoittaminen aina vain unohtuu. Tai ei unohdu.. Se vaan jää.

Koulussa meillä on parissa aineessa ollut sijainen jo 7 viikkoa! Sinänsä tuo ei ole mikään iso asia, mutta koska sijainen vaihtuu melkeinpä päivittäin on todella ärsyttävää käydä asiat läpi uuden opettajan kanssa. Kaikenlisäksi sijaiemme ovat oikeasti todella vittuilevia. Ei sillä että meidän luokka ei olisi, mutta jos joku kysyy aivan normaalisti jotain, tämä vain vastaa että vasta nytkö tajusit sen tms. Anteeksi pieni avautuminen tästä.

Edellisessä postauksessani kertoma huuma laihduttamisen lopettamisesta on kadonnut. Onneksi. Kyllä minä haluan olla kaikista laihin.

Ostin pilttipurkin enkä katsonut kalorimäärää sen kummemmin kaupassa, mutta äsken tutkiskellessani tuota purkkia huomasin että siinä on 55kcal/100g. Mielestäni tuo on todella paljon, varsinkin kuin kyseisen purkin kokonaispaino on 200g. No, tiedänpähän ainakin etten tuota pilttiä enää osta!

Koulu on mennyt vähän niin ja näin. Odotan aina vai keskiviikkoa ja alkavaa tettiä. En jaksa puurtaa koulussa, minkä huomaa läksyjeni tekemättömyydestä sekä keskittymisen puutteesta tunneilla. Mutta toisaalta mitä järkeä minun on opiskella kun en aio elää yli 20 vuotiaaksi? Tavoitteenani olisi kuolla tämän kouluvuoden jälkeen, mutta saa nähdä.

Huomenna olisi tiedossa taas päivä vanhusten kanssa. Töiden jälkeen menen ystävälleni ja käymään vanhassa koulussani! Kaikista parasta tässä on se, että sain juuri kuulla että vanhat opettajani luulivat minua ja ystävääni lesbopariksi, koska liikuimme niin paljon yhdessä. No, ei se mitään. Odotan innolla opettajien ilmeiden näkemistä kun tallaamme sinne tuon samaisen ystävän kanssa yhdessä huomenna.

Nyt valmistaudun yöpuulle!

Näytän sulle arvet jotka kallioon ovat hakanneet

Sisko on täällä meillä kylässä. Mulla on pitkästä aikaa hyvä fiilis. Mä rakastan lunta ja talvea. Ja kaiken lisäksi mulle tuli yksi päivä sellanen olo että mitä väliä sillä on jos lihon. Mitämitämitä? Mikä mua vaivaa? Paino on se sama 43,1. Oon syönytkin niin paljon kaikkea huonoa. Mä en liho, ainakaan vielä. Mä haluun kerrankin olla iloinen. Hetken aikaa.

turvatalolla käynti

Olen bussissa menossa kotiin. Olin ensin tetissä ja sen jälkeen kävin tutustumassa terapeuttini kanssa turvataloon. Kiltisti kuuntelin kun he kertoivat toiminnastaan, mutta tiedän etten koskaan mene sinne. Muut tarvitsevat niitä paikkoja enemmän. Mä oon pärjänny tän koko päivän yhdellä piltillä ja ruisleivän puolikkaalla. Kotona odottaa ruoka. Paino oli aamulla 43.2. Se on tuon verran riippumatta siitä mitä syön ja kuinka paljon. Paitsi tietysti jos paastoaisin niin laihtuisin. Niin kuin kesällä.

kulunut viikko

Sekakäyttöä. Lastensuojeluilmotuksia. Huutoa. Karkuun juoksemista. Puhumattomuutta. Viiltelyä. Ahdistusta. Rikottuja lupauksia. Näistä on kulunut viikko tehty. Ja mä olen niin väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen.

Isäni sanoi ettei jaksa minua enää. Että olisi parempi jos asuisin muualla. Koska kuulemma haluan sitä itse. Olen kuulemma kuin äitini, yhtä tunteeton. Ja mä kuuntelin, tunteeton ilme kasvoillani. Mä en itke. Mua ei itketä. Mä vaan kuuntelen, mä ansaitsin ne sanat. Mä en saa puhua asioista enää polilla, tai en saa nähdä kavereitani enää. Ensi viikolla mun pitäisi mennä terapeuttini kanssa tutustumaan turvakotiin.

Mä haluan lähte jonnekkin pois. Mä haluan kuolla. Oon halunnut jo kauan. Mä kävelin taas yksi päivä junaraiteilla ja mietin, jos vain jäisin makaamaan siihen ja jäisin alle. Pääsisin pois. Kauas täältä.

ota valta pois niiden käsistä

Eilinen ilta venyi pitkäksi. Juomassa eksäni luona, oli kyllä ihan kivaa. Join taas hieman liikaa, mutta mua ärsytti vaan niin paljon kaikki. Ulkona rotvallin reunalla istuessani pullo kädessäni mietin, että miten olen tässä tilanteessa. Oma isäni ryyppäämässä kotona tai jossain, siskoistani en tiedä, äidistäni en tiedä, itse olessani niin sekaisin etten tiedä mistään mitään. Minä, joka noin vuosi sitten en mennyt kouluun liian suuren ahdistuksen takia, en osallistunut mihinkään sosiaalisiin tilanteisiin, en mennyt ulos kavereideni kanssa. Siinä olin ystävieni kanssa juomassa. Miten mä oon päätynyt tähän?

Vanhainkodissa on ollut oikeastaan aika tylsää. Asukkaat noilla osastoilla joilla olen, ovat todella ihania ja mukavia. Musta on vaan niin surullista nähdä mitä vanhuus tekee ihmiselle. He ovat muistisairaita, he ovat tuolla kuolemaansa asti. Heitä ei enää viedä sairaalaan eikä muuallekkaan. Eli tuo on tavallaan saattokoti. Tämä lisää vaan varmuuttani siitä, etten halua elää pitkää elämää. Mä aion kuolla nuorena, laihana ja kauniina.

Nyt alan valmistautua tähän päivään, menemme porukalla yhdelle ystävälleni viettämään iltaa. Tämä suuri ihastukseni tulee myös sinne. Eilen hän laittoi viestillä illan jälkeen minulle: "Ja kyllä mä susta tykkään, en vaan halua parisuhdetta. Ollaan vähän enemmän kuin kavereita mutta ei yhdessä?" Mä en tiedä mitä mä haluan.

teit meistä kauniin

Eilen polikäynti. Mä yritin niin kovin valehdella kun kysyttiin itsetuhoisuudesta, mutta en pystynyt. Kerroin viiltelystä, mutta en suostunut näyttämään jälkiä. En kehtaa kun ne ovat niin pieniä ja säälittäviä. Kysyttiin että pystynkö lupaamaan etten tapa itseäni ensi viikkoon mennessä. Tietysti pystyn. Olen niin säälittävä etten mä saa edes henkeä itseltäni. Puhuttiin jos menisin taas avohoidon päiväosastolle. Lupasin harkita, mutta en mä sinne kyllä haluaisi. Muut tarvitsevat apua enemmän. Muut haluavat tosissaan parantua.

Tänään oli ihan hyvä päivä. Koulussa meni ihan ok hyvin, sain englannin sanakokeistakin 10++. Kyllä, kaksi plussaa. Koulun jälkeen käväisin nopeasti kotona ja lähdin sovitusti eksäni luo käymään. No siellä me vaan oltiin, ei tehty mitään erikoista. Mutta mä olin niin onnellinen kun se halasi todella lujaa kun nousin lähteäkseni. Mä tunsin taas itteni edes jotenkin tärkeäksi. Mä olin oikeasti turvassa siinä kun tunsin sen siinä mua vasten. Mä en kestä tätä, mä tykkään siitä niin paljon että järki lähtee. Mä vaan toivon että se pitäisi mustakin. Vaikka tiedän että hän ei pidä, ainakaan yhtä paljon kuin mä hänestä.

Huomenna sitten olisi tiedossa ensimmäinen tet-päivä vanhainkodissa! Menen erääseen todella suureen vanhainkoti paikkaan. Yksi suuri alue on jaettu erinimisiin osastoihin. Onneksi menen ystäväni kanssa yhdessä sinne, mä hukkuisin siellä ihan varmasti huomenna!

Tiedät kai, millainen pitää olla, että kelpaa.
Laiha, mutta ei liian.
Lihaksikas, mutta sopivasti.
Kaunis, luonnostaan.
Älykäs, numeroa tekemättä.
Joustava, melkein mielistellen.
Muottiin mahtuva, persoonallisuuden kustannuksella.
Väritön, hajuttomuudesta ja mauttomuudesta tinkimättä.

Ole oma itsesi, sanotaan. Päästä pintaan sisäinen kauneutesi.

Jos päästää pintaan sen, mitä oikeasti on, mummot pudistavat päätään kadulla.
Sellaista se on nykyajan nuoriso, levotonta ja rikkinäistä.
Kukaan ei kestä katsoa, jos se sellaista on.
Kukaan ei uskalla kysyä.

- Kaisa Raittila

minun pitäisi nyt olla hiljaa, sinua kun alkaa puuduttaa

En jaksanutkaan eilen kirjoittaa, anteeksi. Mulla on niin paha olla. Mä pilasin kaiken mun ja mun poikaystävän välillä. Mä tykkään siitä niin paljon, mutta silti mä pilasin kaiken. Mä en kestä itteäni enää yhtää. Miksi kukaan ei tykkää musta? Miksi mä pilaan aina kaiken? Mun pitää olla laihempi, kauniimpi, parempi. Ennen kuin kukaan voi musta tykätä.

Mä oon taas niin koukussa viiltelyyn. Mä en pääse siitä uudestaan eroon. Enkä mä kyllä haluakkaan. Huomenna verikokeet, mun pitää olla väh. 10 tuntia syömättä. Mutta se on vaan hyvä, nyt mä en ainakaan saa syödä mitään. Sitten verikokeiden jälkeen polilla käynti. Ja sitten kouluun. Mä en kestä nähä sitä yhtä, mä tykkään siitä niin paljon etten mä voi hengittää.

Sain fysiikan kokeesta 6, matikan kokeesta 7- ja historian kokeesta 9-. Mä oon niin paska koulussa. Ainoa lohdutus on edes tuo 9-. Äikässä pitää lukea joku klassikkoteos ja tehdä siitä esitelmä, valitsin Pikku prinssin. Saisi edes tuon työn kunnialla loppuun.

bmi 15.3

Nyt kirjoitan vaan lyhyesti, paino 41.9!! Olen niin onnellinen vaikka nää kaksi viimeistä päivää ovat olleet todella huonoja. Kirjoitan luultavasti illalla enemmän.

jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut

En oo kirjottanu pitkään aikaan vaikka oisin halunnut. Mulla menee ihan hyvin. Mun elämässä tapahtuu niin paljon mulle isoja asioita että en pysy perässä. Isäni joi koko viikonlopun, mikä ei sinänsä ollut yllätys. Kun tulin ystäväni kanssa kotiin lauantaipäivänä, niin asunto oli täynnä jotain vieraita miehiä. Silloin mä tulin niin vihaiseksi, etten muista milloin olen ollut niin vihainen. Otin jääkaapistamme jotain juomia ja joimme ne ystäväni kanssa. Isäni ja nämä muut lähtivät siitä sitten jossain vaiheessa baariin. Sain taas illan aikana kuulla isältäni uhkailua.

Mä oon niin helvetin lihava. 43.2. Mua ollaan taas laittamassa johonkin fysioterapiaan, mutta en tosiaan aio suostua siihen. Mä en halua mitään lihaksia, hyi. Inhoan lihaksia. Oon niin säälittävä, en kestä itseäni.

Oon alottanu viiltelynkin uudestaan kunnolla. Olinhan mä jo jonkin aikaa siitä erossa. Mutta nyt oli jo aika aloittaa taas. En mä kyllä aio siitä kellekkään sanoo, tosiaankaan. Jatkan valehtelua, niinkuin tähänkin asti. Mä oon niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen. Mä tiedän että muilla menee paljon huonommin, mun ei kuuluis olla valittamassa tässä. Huomaatteko tekin jo kuinka säälittävä mä olen? Olen saanut uusia lukijoita, kiitos teille!

se mihin sinä kajosit oli toisen omaa

Istun autossa, olen menossa mummilleni isäni ja setäni kanssa. Viime yön olin poikaystäväni luona. Olen helpottanut, kun sain kerrottua yhden asian hänelle ennen viime yötä. Kai mä voisin sen täällä bloginkin puolella kertoa, kun kasvottomana täällä kirjoittelen. Eli kyllä, minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ei siis muuten kuin kosketeltu ja sellaista. Ei siis sen pidemääle asti, mutta kuitenkin. Ensimmäisenä kertana olin 7-vuotias, silloin sitä tapahtui noin kolme kertaa, en muista varmaksi. Ja toinen kun olin 14-vuotias. Silloin sitä ei tapahtukut kuin kaksi kertaa, mutta silloin tekijöitä oli kaksi. Kukaan tekijöistä ei ollut minulle mitenkää tuttu. Kaikki kerrat tapahtuivat kotonani. Äitini ollessa baarissa tai muuten vain kännissä ulkona. Tekijät olivat siis hänen jotain ystäviään. En aiis ole näistä asioista puhunut ikinä kenellekkään, paitsi toissapäivänä poikaystävälleni. Onneksi hän ymmärsi, että välillä saatan ahdistua kosketuksesta.

Mutta nyt asiasta toiseen. Olen syönyt taas aivan liikaa kaikkea. Olen niin lihava. Halu viiltää kasvaa koko ajan. Mutta mä yritän olla viiltämättä, mutta en usko että pystyn olemaan kauaa siitä erossa. Huomenna on fysiikan kokeet, enkä ole lukenut yhtään. En mä osaa lukea kokeisiin. Ja nyt mun pitäisi vielä panostaa kouluun täysillä. Olen surkea, mitätön ihminen.

Tää kuulostaa tosi tyhmältä, mutta mulla on ollut noin viikon ajan todella paha mieli. Enkä tiedä oikeastaan mistä se johtuu. Terapeuttini varasi keskiviikkoisella käynnilläni ensi viikoksikin ajan. Huoh.

Läskiahdistusta. Mä en KESTÄ itseäni. Mun on pakko saada paino kolmenkymmenen puolelle, mutta koska omistan maailman paskimman itsekurin, päädyn syömään kaikkea ylimääräistä päivittäin. Mä oon ällöttävä. Läski. Ruma. Hyihyihyi. Nyt on otettava itseä niskasta kiinni. Aamupaino oli tänään 43.7. Eli liikaa. 

Mä retkahdin viiltelyyn yksi päivä. Tai ei sitä viiltelyksi voi sanoa, naarmuttamista kai. Olen niin säälittävä, en saa edes ihoa auki. Ei minusta ole mihinkään. 

Ja lopuksi vielä kuva, jonka ystäväni halusi ottaa minusta tänään havainnollistaakseen minulle "laihuuteni". Eli toisin sanoen läskini. Olen kuvassa vasemmalla puolella. Oikealla on vaatekaupan mallinukke.

päivät vaan lipuu

Viime päivistä voisin kertoa jotain. Viime viikonloppuna päätin vetää pääni sekaisin, joten otin reippaasti kaikkia lääkkeitäni ja join päälle kaverini vanhemmiltaan pöllimää vodkaa ja olutta. Tiedän että olen typerä. Minä, joka vihaan alkoholia ja humalaisia ihmisiä. En ole ikinä ollut niin sekaisin. Isäni oli itse baarissa, joten hän ei tiedä mistään mitään. En ollut kyllä edes kotona vaan pyörin ystäväni kanssa ympäri kaupunkia.
  Koulussa on mennyt ihan hyvin, historian koe oli tiistaina. Mun on pakko saada siitä hyvä numero. Tänään ja huomenna tettiä. Olen siis tetissä syyslomaan asti ala-asteella, sen jälkeen pitäisi etsiä toinen paikka. Tänään mulla oli hyvä mahdollisuus jättää ruokailu väliin, mutta sitten eräs opettaja käski mut syömään. En kyllä syönyt, jäin viimeiseksi ja heitin ruuan pois. Työpäiväni on kuusi tuntia, 8:15-14:15. En pidä taukoja ollenkaan, joten saan edes jotenkin kulutettua kaloreita pysymällä liikkeessä tuon koko ajan. Siellä auttelen lapsia vaikeissa aineissa, valvon välitunneilla, tarkistan kokeita, olen iltapäiväkerhossa, pidän liikuntatunteja yms. Ihan mukavaa työtä. Valitin kylmyyttä ja eräs opettaja sanoi että minulla on varmaan kylmä, koska olen niin laiha. Tuhahdin vain jotain, mutta salaa olin tyytyväinen kuullessani nuo sanat jonkun tuntemattoman suusta.
  Nyt minun pitäisi lähteä ostamaan synttärilahjoja ystävälleni ja poikaystävälleni. Mitä voi ostaa 16-vuotiaalle pojalle? Aivot lyövät ihan tyhjää. No kai mä jotain keksin.

jäädyn

Mua ahdistaa aivan sairaasti. Istun taas bussissa, olen menossa kotiin. Kotiin, jossa kukaan ei odota. Isäni on taas mennyt jonnekkin "iltaa istumaan". Musta tuntuu, että kuolen. Mä kuolen ihan kohta. Minussa on jotain vialla. Mä haluisin itkee ja nauraa. Mun pitäis kertoo mun poikaystävälle yksi juttu, jotta se tietäis mikä mua vaivaa. Mä en voi kertoo sitä kyllä täällä, se on mun salaisuus. En oo kertonu kellekkään.

Ja mukamas olen liian laiha. Poikaystäväni haluaa että olen painavampi, eli läski. Varmaan että voi jättää minut ja haukkua seläntakana läskiksi. Hän sanoo että treenaa ja syö. Ei, noi kaksi asiaa ei sovi yhteen. Mä en halua lihasmassaa, enkä läskiä. Mä voin treenata mutta jättää syömättä TAI syödä minimaallisen vähän ja jättää ylimääräsen liikunnan. Ne on mun vaihtoehdot jos on pakko valita. Mä oon niin saatanan väsynyt tähän kaikkeen. Kunpa voisi vain kuolla, nukahtaa ikiuneen ja jättää tää kaikki paska taakse. Mutta mulla ei ole ongelmia, ei oikeita sellaisia. Sen takia aion lopettaa poliklinikka käynnit kokonaan pois. Minä en aio olla muiden tiellä kohti parantumista. Minä aion kulkea kohti synkkää kuilua, aina vain syvemmälle ja syvemmälle.

terä

Tää halu viiltää kasvaa koko ajan suuremmaksi. 2 kuukautta viime viillosta, mä en pysty kohta enää pidätteleen itteeni. Mut nyt mun ois liian vaarallista viiltää, mä en halua jäädä kiinni enää toista kertaa. Muutenkin on ollut taas enemmän itsetuhoisia ajatuksia, ja mä nautin siitä. Mä haluan pudota syvemmälle ja syvemmälle pohjattomaan kuiluun, mä haluan ja mun on pakko päästä pohjalle, ja lopulta kuolla. Opettajat on kehunu kuinka oon aktiivinen tunnilla, niiden mukaan mulla on hyvät mahikset korottaa numeroita. Jos numeroiden suuruus nousee todistuksessa, niiden on pakko pienentyä vaa'assa. Sitten mä oon onnellinen. En tiedä tämänhetkistä painoa. En ole uskaltanut mennä vaa'alle, siellä tulee vastaan kuitenkin numerot, joita en halua nähdä.

pitkästä aikaa

Nyt ei vaan oo ollu sellasta oloa että nyt haluun kirjottaa, anteeks. En oo kotona nykyään melkeinpä ollenkaan. Vietän kaiken aikani ulkona kavereideni kanssa, vihdoinkin kun minulla sellaisia on. Paino on pyörinyt yllättävän vähän päässä, mutta mä en haluu päästää mun ajatuksia siitä irti. Mä haluan painaa alle 40 kiloa, mutta nyt mulla ei ole motivaatiota tehdä mitään päästäkseni tavoitteeseen. Paino järkyttävät 42kg, se voisi olla paljon alhaisempikin. Mitä mä nyt tässä selittäisin. Koulussa on mennyt ihan hyvin, samoin tetissä. Mä oon kateellinen niille pikku lapsille tuolla ala-asteella. Huoh. Mulla on nyt motivaatiota selviytyä koulussa hyvin. Mun on pakko saada hyvä todistus, mun on pakko olla laihempi, mun on pakko valehdella  mun olosta, mun on pakko saada kaikki lääkärit sun muut pois mun kimpusta, mun on pakko pärjätä, mun on pakko päästä täältä pois. Mun on pakko. 

mun sydän poksahtaa onnesta

Ihankun oisin jossain kuilussa. Mä oon niin helvetin onnellinen. Oltiin juomassa meijän pienen porukan kanssa perjantaina. Jäin jossain vaiheessa jätkien kanssa yksin, kun mun ystävä joutui lähtemään. Pelattiin pullonpyöritystä. Sain tietää että mun ihastus tykkää musta. Ja oon niin ilonen, en oo ikinä tuntenu tällein. Mutta mä en tiiä mitä tästä tulee. Ollaan puhuttu tosi paljon, ja se on sitä mieltä että oon liian laiha. Mä en usko sitä, mutta mä oon niin ihastunut siihen etten tiiä mitä mun pitäis tehä. Mä haluun uskoo sitä, mut mä en pääse mun ajatuksista eroon. Mitä mä teen?

Eilen olin yöllä istumassa yhden mun kaveripojan kanssa ulkona kattomassa jotain ilotulitusta, kerrankin mulla on kavereita. Mä oon ilonen. Niin helvetin ilonen. Toivottavasti tää kestäis pitkään.

Ainiin, aamupaino oli 42,3. 

viime päivistä

Mulla on samaan aikaan niin paha ja hyvä olo. Hyvä olo on tullut kavereista, vihdoin mä tunnen kuuluvani johonkin porukkaan. Huono fiilis on tullut isäni takia, hän haukkuu minua ja kun sanoin hänen ryyppämisestään hänelle, hän suuttui niin paljon ettei mitään rajaa. Tällä hetkellä olen menossa kotiin, taas bussilla. Voisinpa vain karata jonnekkin. Eilisen päivän vietin sairaalassa toimintaterapeutin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, fysioterapian ja monen muun kanssa. Haemme minulle kuntoutusrahaa, jes. Ehkä mä saan nyt ittelenikin rahaa ettei tarvitse maksaa ruokaostoksista tai muista sellaisista. Paitsi minä jättäisin ruokaostokset mielelläni pois. Mua hävetti niin paljon mennä siellä sairaalassa vaa'alle. 43kg. Hävettää. Nyt on pakko ryhdistäytyä. Paitsi tet-paikallani minun on pakko syödä, pitää näyttää ala-astelaisille hyvää esimerkkia. Huoh.

mä tunnen vain vihaa

Miksi minulla ei ole hyvää itsekuria? Miksi en pysty kieltämään itseltäni syömistä? Olen todella turha ihminen. Tänään psykoterapeuttini sanoi, että aikoo puhua ensi tiimipalaverissa tilanteestani ja mitä sille pitäisi tehdä. En halua että asioitani vatvotaan missään, antakaa vain olla. Ja jouduin taas vakuuttelemaan kauan etten aio tehdä itselleni mitään. Olen liian nössö tappaakseni itseni. Voin vetää lääkkeitä ja juoda alkoholia siihen päälle, mutta en ikinä ota niin suurta määrää että tietäisin varmasti kuolevani siihen. En ikinä viillä niin syvälle että kuolisin siihen. Yksi päivä kyllä oli lähellä etten jäänyt junan alle. Olin kävelemässä läihesillä raiteilla enkä huomannut junaa ollenkaan, kunnes vasta viimetipassa. Olisinkin jäänyt alle. 

Ainiin, ostin tässä yksi päivä paidan joka oli kokoa xs, ja yllätyin iloisesti kun huomasin sen olevan vähän liian iso minulle! Viis siitä mitä muut sanovat painostani, itse inhoan vartaloani ja aion tehdä asialle jotain. Aamupaino oli tänään 42,6. Mä aion saada sen kolmenkymmenen puolelle. Mun on pakko. Ei kaksi kiloa tästä läskistä ole iso juttu. Tossa alhaalla on mun vartalokuvaa. Naurakaa vaan, mä aion saada kaikki ylimääräset ittestäni pois. Ja mun oli pakko sutata toi paita etten paljasta itseäni.

aggressio

Mä olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen. Taas isä joi itsensä niin känniin että ei meinannut pysyä pystyssä millään. Ja kännissä se haukkuminenkin aina alkaa. "Sä oot jo 16, kasva aikuiseks!" tai "Tapa ittes." Ja myös valvotti mua 6 asti aamulla, tulemalla haastamaan riitaa huoneeseeni. Nyt se ei ole puhunut mun kanssa oikeen mitään, hyvä. Ainahan se juo viikonloppusin kaatokännit. Ja sitten se ei suostu myöntämään että hänellä on ongelma. Se tässä mua eniten ärsyttää. Mä haluan pois kotoa, mutta mulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä. Huomenna psykoterapeutti käynti, en ole varma puhunko tästä asiasta mitään siellä. Tuskin puhun.

Tänään olen ollut kavereideni kanssa pyörimässä ympäri kaupunkia. Olen ollut iloinen saadessani uusia kavereita, joista suurinosa on  poikia. En ikinä ole ollut suosittu poikien keskuudessa, mikä johtuu varmasti ulkonäöstäni. Tänään juttelimme toistemme hyvistä ja huonoista puolista, ja yksi jätkä sano että mun ainoa huono puoli on laihuus. Mä en ymmärrä, miksei se nää mun läskejä. Tai sitten se oli sarkasmia. En tiedä, mutta totta hän ei ainakaan puhunut.

pikapostaus

Ja taas istun bussissa ja kirjotan postausta. Eka viikko koulussa on menny ihan hyvin. Oon päässy luokkahenkeen mukaan ja ollaan nähtykin porukalla koulun ulkopuolella. Paino 41,8. Miksi en saa sitä alle 40? En kerkeä nyt kirjoittamaan enempää, ystäväni viittoo jo pysäkillään bussia pysähtymään, eikä hän saa ikinä tietää blogistani.

Asioita

Olen mummillani. Ahdistaa niin paljon, halkean kohta. Söimme äsken, olen oksettava. Aamupaino oli 42,2kg. Helvetti. Huomenna vika päivä lomaa, sitten koulunpenkille. Oikeastaan odotan sitä innolla, saan jätettyä kouluruuan väliin, ja laihdutettua. Pari ystävääni on sanonut että näytän laihemmalta. En usko, mutta toivon että se olisi totta!

Pari päivää sitten terapiakäynnillä sanoin, että haluan harventaa käyntejä. Hän kysyi sitä isältäni joka sanoi että saan päättää itse. Terapeuttini juttelee ensi viikolla lääkärin kanssa asiasta, mutta tuskinpa asiassa mitään ongelmia on. Eli nyt käyn siellä kerran kahdessa viikossa.

Mä oon ollu viiltelystä erossa jo kuukauden, tää on iso saavutus mulle. Mun oli pakko lopettaa se, että pääsen eroon kaikista psykiatreista ja lääkäreistä. Päiväosastojakson jälkeen olen ollut erossa teristäni. Mutta viiltelyä en lopeta koskaan, en luovu siitä ENKÄ laihdutuksesta. Koittakoon vaan, minä en mieltäni muuta.

paha mutta onnellinen olo

Mä oon syöny tosi epäterveellisesti ja paljon, enkä oo liikkunu kauheesti. Mutta silti mun paino on tällähetkellä 41,9! Oon niin ilonen! Näin yhtä kaveria pari päivää sitten ja hän sanoi että olen laihtunut. Näimme viimeksi n. kuukausi sitten. Mä en saa antaa mun painon nousta enää, mun pitää päästä kolmosella alkavaan numeroon.

en keksi otsikkoa

Äh, menin sitte ottamaan jaloistani kuvia. Hyi hyi hyi. Olen niin lihava. Läski. Huoh. Huomenna fysioterapiaan. Ei mulla oikeen oo muuta puhuttavaa, laitan nyt noita kuvia. Huomaatteko kuinka paljon olen lihonut? Hyi!

                                                            
                                                                         Elokuu 2014

Helmikuu 2014

iltahöpinää

Vaikka kuinka yritän kirjoittaa tänne, aina jokin estää sen. Tälläkertaa tietokone. Heitän kohta seinään koko laitteen. Nyt kirjoitan sitten kännykällä, mikä on ärsyttävää. No mutta asiaan. Tän hetkinen paino: 42,6. Tää etenee ihan helvetin hitaasti. Mutta pääasia että etenee.

Maanantaina saan tietää pääsenkö kympille. Jos en, niin edessä on sitten välivuosi. Toivon kuitenkin että pääsen sinne, että pysyisi joku rytmi tässä elämässä. Ja kouluruokailu on niin helppo jättää välistä. Mutta mulle on tullut nyt mieleen, että mihin asti laihdutan. Ennen mietin että joo, 40 kiloa on sopiva. Mut ei se oo. Todellakaan. Mun pitäis valita joku tavoite. No kerkeen miettiä sitä tässä vielä. Mun kuukautisetkin on myöhässä aika paljonkin. Mut se on mulle vaan hyvä merkki! Nyt jatkan kännykällä dataamista, ja kuuntelen pubista kantautuvaa riitelyä ja karaokea. En voi ikkuna kiinnikkään nukkua.

haastattelua varaamaan

Istun bussissa. Olen menossa keskustaan erääseen lukioon varaamaan kymppiluokkien haastatteluaikaa. Onneksi hyvä ystäväni hyppää samaan bussiin kuin minä lähipysäkiltään. Käymme luultavasti kirjastossa ja jossain missä ystäväni haluaakin käydä. Sitten menen klo 12.30 psykoterapeuttiani tapaamaan. Täällä bussissa istuu niin laihoja ihmisiä, olen niiin kade. Itse olen vain lihonut. Eilen minun piti kirjoittaa vielä, mutta blogger ei suostunut aukeamaan. Perkele.

myrsky

Istun autossa ja hymyilen. Lähdettiin isäni kanssa autolla ajelemaan ja katsomaan ukkosta. Salamat välkähtelevät ympärillä ja sade ropisee niin kovaa autoa vasten ettei puhetta kuule. Rakastan sadetta ja ukkosta, nyt haluaisin juosta ulkona täysiä. Psykoterapeuttini palasi lomaltaan ja varasi minulle huomiseksi ajan klo. 12.30. Mutta nyt jatkan ukkosen ihailemista, kirjoitan luultavasti myöhemmin lisää.

Mä kuulen ihmisten naurua kadulta

Huh, olipas iloinen yllätys kun avasin bloggerin ja huomasin, että olen saanut kaksi uutta lukijaa. Kiitos teille. :)

Tänään on ahdistanut taas todella paljon. En tiedä miksi. Luultavasti sen takia, kun en ole käynyt edes lenkillä tänään. Eilenkin olin vain 5 kilometrin lenkillä, kun normaalisti päivässä tulee käytyä 10 kilometrin lenkki. No mutta, tänään olen vaihtanut isäni kanssa huoneeni järjestyksen, ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Ja tulihan siinäkin edes vähän kulutettua.
 Nää päivät vaan lipuu ohi, kohta kesälomakin on loppu, enkä edes tiedä mihin kouluun olen menossa. Keskiviikkona tai torstaina menen kymppiluokalle hakevien haastatteluun. Sain avohoidon osaston lääkäriltä lausunnon, että tarvitsen sitä kymppiluokka paikkaa todella paljon. Mutta niin ne muutkin tarvitsevat. No, saa nähdä olenko syksyllä menossa opiskelemaan vai en. Toivoisin että pääsisin sinne, haluan saada vuorokausirytmin takaisin. Ja koulussa on helpompi jättää syömättä kuin kotona. Mutta itse opiskelun kannalta minua pelottaa. Kasiluokan talvesta asti minulla on ollut keskittymishäiriötä. Pystyn lukemaan tavallisia kirjoja, mutta koulukirjat ja kokeisiin luku, siitä ei tule mitään. Motivaatiokin on kadonnut. Ennen olin ihan hyvä oppilas, seiskalta päästyäni todistukseni lukuaineiden keskiarvo oli 8,4. Nyt ysiltä päästyäni lukuaineet olivat 6,8.
Kuulen kadulta tulevaa puhetta ja huutoa. Rakastan sitä. Asun yhdessä Suomen suurimmassa kaupungissa, mutta ihan läntisimmällä alueella. Täällä "huonolla alueella". Mutta minä olen tyytyväinen asuinpaikkaani. Täällä olen viettänyt yhdeksän ensimmäistä elinvuottani, ja nyt saan olla täällä taas. Mutta nyt aloitan kyllä vatsalihasten tekemisen, kellokin on "jo" 00:54.

pulinaa

Minä olen säälittävä. Olen mitätön ihminen. Ei mikään ihme että oma äitinikin halusi eroon minusta. Pitäisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän, kyllä minä sen tiedän. 42.8 kg. Olen jumittunut tähän painoon. 166cm/42,8kg. Olen liian lihava. Haluan nähdä luuni, mikä ei onnistu nyt, kun kaikki peittyy läskilläni. Eniten vihaan jalkojani ja vatsaani. Miksi en ole liikkunut enempää? Olen vain lukenut kirjoja. Kävin kyllä eilen erään ystäväni kanssa läheisellä uimarannalla. Ei, en ollut bikineissä enkä missään muussakaan uimapuvussa. Mutta saatiin silti päähämme juosta kaikki vaatteet päällä järveen. Se vesi oli niin lämmintä. Sitten kävelimme kotiini, matkaa tuli 3 kilometria. Ei paljon, mutta parempi kuin ei mitään. Tänään yritän olla illan syömättä (en kyllä usko onnistuvani) ja aion mennä vielä lenkille ja tehdä rasvanpoltto treenit. Latasin kännykkääni erilaisia liikuntaohjeita tms. En tiedä onko niistä hyötyä, mutta ainakin saan hyvät vinkit eri liikkeisiin.

Ainiin, en edes tiedä olenko täällä sanonut, mutta todellakin täytin n. kuukausi sitten 16-vuotta. Myös noin kuukausi sitten tuli vuosi täyteen siitä, kun eräs ystäväni kuoli tapaturmassa. Lepää rauhassa pieni. ♥

Reissussa

Nyt ollaan menossa sitten mun isosiskon mummulle. Ahdistaa. Oon syöny niin paljon liikaa. Enkä oo voinu ees liikkuu mitenkään ihmeellisesti. Tai oisin varmaan voinu, mut en oo. Miksi? Oon niin saamaton.

Käytiin aamulla tossa lähirannalla. Kävellen, onneks. Sit oon tehny kaikkia kotitöitä. Pikkuliikuntaa sentään. Mut en oo voinu käydä vaa'alla. Ahdistavaa. Mun painon on pakko pysyy 42 puolella. Kaikki sanoo että oon vähän pyöristyny. Etten näytä enään niin hirvittävän laihalta, olin kuulemma sairaalloisen laiha. Pyhpah, en oo ikinä ollu sairaalloisen laiha. Paitsi ehkä 9-vuotiaana, kun sairastin jonkin tyyppistä anoreksiaa. Silloin olin kauniimpi, jos niin nuorta voi kauniiksi sanoa. Mä AION päästä 30 puolelle.

vihdoin tää toimii

Yllätyin niin iloisesti kun astuin aamulla vaa'alleni. 42.9. Hidasta tää laihdutus on, mut ainakin koko ajan pääsen lähemmäs tavotetta.  Mut huomenna mun pitäis lähtee isosiskon kanssa meijän mammalle. Miten mä voin tehä mun kaikki liikkeet siellä? Jossai vessassa. Kyl mä keinot keksin.

43,6!!

Tän hetkinen paino on todellakin 43,6! Jesjes tästä se lähtee, kolmosella alkavan numeron mä aion nähdä mun vaa'assa ennen ku koulut alkaa. Tääkin paino on liikaa, mutta tästä se lähtee. Mä aion olla laihin. Laihempi ku kukaan tuolta "osastolta". Mun on pakko.

syvälle sydämeen sattuu

Täällä ollaan. Tosin eilen oli eka päivä. En ees tiiä mikä tän paikan oikee nimi on. :D Joku tehostetun avohoidon yksikkö? 8.30 - 15.00. Onneks ei oo mitää pitkiä päiviä. Täällä syödään niin usein. Pelottaa. Lisäks noi omahoitaja keskustelut. En mä osaa puhua, ymmärtäkää jo. Mitä mä sanoisin. Muilla on oikeasti ongelmia. Kohta taas syödään. En mä suostu. Täällä on yks tosi laiha tyttö. Mä oon niin kateellinen. Se on laiha ja pitkä. Kaikkee mitä mä en oo. Ahdistaa niin paljon.

suojaan kuutioon kaikelta

Pitkästä aikaa juttua. Niin paljon on taas tapahtunu. On ollu koulun kevätkonserttiharjotuksia, itse konsertti, koulun pääsykokeet. Mä selvisin kaikesta. Salaa oon hiukan ylpee ittestäni. Mä selvisin peruskoulusta läpi, keskiarvo 7.25. En päässy mihinkään mihin hain, mutta olin jo valmistautunut siihen. Ens maanantaina on sitten opon kanssa tapaaminen ja tehään hakemus kymppi luokalle.

Mä oon lihonu. Ahdistaa niin suunnattomasti. 44.9. Mä en oo ikinä painanu näin paljoo ja tuntenu itteeni näin lihavaks. "Sä näytät paljon paremmalta. Viimeks ku nähtii olit liian laiha." Näin sano mun reumalääkäri kun kävin siellä pari viikkoo sitten. Kyllä mä tiedän mitä se tarkotti. Läski. Laihduta. Mutta kun mä en laihdu vaikka yritän. Mä yritän niin helvetisti. Mä käyn lenkillä, rullaluistelen, teen kaikkee mahollista joka päivä, mutta ei. Mä en onnistu. Mä oon vähentäny syömisiäki tosi paljon. Miks mä en onnistu tässä?

Psykoterapiankin pääsin alottaan tossa kuukaus sitten. Saan tukihenkilön Mannerheimin Lastensuojelusta. En mä sellasta ois halunnu, mutta muitten mielestä olis hyvvä että mulla olis enemmän jotai "luotettavia aikuisia mun elämässä". Ja paskat mä sellasia tarviin. Yksin on pakko pärjätä.

Mulla meni välit poikki mun yhden lapsuuskaverin kanssa. Ollaan oltu 10 vuotta kavereita. Parhaita. Niin mä luulin. "Sä käytät sun paniikkihäiriöös tekosyynä. Tajuutsä miten vaikeeta sul tulee olee lukiossa? Joo viiltele sä vaan, mua ei kiinnosta. Mä en tarvii tollasta mun elämään." Ehkä mä ansaitsin noi sanat. Mä en oo ees ikinä kertonu sille mun viiltelystä. En ikinä. Tai no, en mäkää itteni kaveri olis. :D

Olipa ihana purkaa tänne näitä asioita taas pitkän ajan jälkeen. En mä kyllä usko että ketään kiinnostaa mun jutut, mutta silti.

Tahtoisin selittää

Liikaa kaikkea. Hyviä ja huonoja asioita. Enemmän huonoja, yllätys. Mä en tiiä yhtään mitään, mä en ymmärrä mitään. Mä en voi luottaa enään yhtään kehenkään.

  

Mitä helvettiä mun elämässä tapahtuu?

angst

Istun ja pelkään huomista. Oon jääny taas koukkuun imppaamiseen. Nyt ei vain ole niin kovat aineet käytössä, vain liimaa ja maalia. Huomenna kouluun. Olis pitämy jo nukahtaa, kello on 1.26. Haluun kuolla. Tai en halua.  Haluun kesän. Festarit. Sonisphere ja South park. Jotain ilosta tulossa. :3 Meen noihin yhen ihanan ystävän kanssa ja oon varma että kuolen noissa tilanteissa ahdistukseen. Se pitää vaan kestää, mun on pakko päästä noihin. Koska Slayer ja Wasp. Ja se yks sekottaa mun päätä taas. "Tuu huomenna tänne." Kysyin että minne. Ei vastausta. Haluun unohtaa kaiken. Oon syöny liiikaa, vaikka liikun ja yritän niin ei. Läski. Mä nään harhoja. Ja kuulen harhoja. Alotin taas lääkkeittenn syönnin. Ja huomenna otan kouluun pari ylimäärästä nii saa ees vähän päätä sekasin. Ja kaveri ottaa käsidesiä. Tiiän, säälittävää, mutta ei me mitään muutakaa voida haistella. Oikeestaan ootan huomista. Haluun tän olon pois. Mut nyt kiitos ja aamen, pakko yrittää nukkuu. Öitä vaan kaikille c:

I could feel the sound of writing on the wall It cries for you

Tuijotan seiniä. Nukun. Tuijotan. Taistelen suihkuun menemisen kanssa. Kuuntelen musiikkia, Rainbow, Kiss, Winger, Slayer. Piirrän. Yritän tehä kuviksen työtä. Kuviksen ope sanoi haluavansa mun työn sen kodin seinälle. Hah, heitän sen roskiin ja teen uuden. En mä osaa. Piirrettiin kaverin kanssa koulussa kajaalilla kissanviikset ja oltiin niitten kaa koko loppupäivä. Karattiin liikkatunneilta, viilsin vessassa myöhemmin.  Luokanvalvoja piti meille jonkun pikku palaverin kun istuttiin yhen toisen tunnin aikana käytävällä. ''Me ollaan rehtorin ja opettajien kanssa juteltu teijän poissaoloista ja niitten syistä. Koittakaa ladata akkuja loman aikana niin pärjäätte sen jälkeen.'' Miks kukaan ei voi ymmärtää? Joo, yks lomahan tässä kaiken parantaa. Kuraattorille en kertonu mitään, sanoin vaan että välillä vähän ahdistaa. Sano puhuvansa opettajille ja varas uuden ajan. Helvetti. Yhteiskuntaopin opettaja oli puhunu tälle kaverille jotain et kylläpäs te tuutte hyvin *asdf* kanssa toimeen, ja kyselly muutenkin jotain. Se näki mun käden perjantaina, uudet jäljet loisti oikee kunnolla. Ne pienen pienet arvet, oon liian nössö enkä uskalla viiltää syvälle.En onnistu ees siinä, ei musta oo mihinkään.

 Mä en jaksa enään välittää mistään. Voisin laittaa tännekkin kaikki tiedot musta, mulle olis ihan sama vaikka joku tuttu näkiskin. Mä en jaksa enään olla se tyttö, jolla on kaikki asiat niin hyvin. Äiti lähti, eikä se haittaa sitä ollenkaan, jatkaa elämäänsä. Mä en jaksa enään, mä haluun et joku huomaa mut. Paitsi en haluu et isä tai sisko huomais. Asiasta toiseen, haut alkaa kohta. Mä en tiiä mihin mä haluun. Haen ainakin kuvis- ja musiikkiteatteri linjoille lukioon. Täällä on hiihtoloma ensi viikolla. Haut alkaa sillon. Opo sano varaavansa mun haun tekemiselle oman ajan. Kun sen saa tehä kotonakin, kun se netissä tehään. Oisin mäkin sen voinu tehä kotona, mut se vaan sano et se haluu tehä sen mun kanssa. En mä kuitenkaa pääse niihin mihin haen, mulla on niin paska keskiarvo. Eikä se parane tällä menolla. Oon puhunu kymppiluokastakin, mut se vaan sano et kannattaa yrittää hakee lukioon. No, toivotaan parasta, noi on kuitenkin sellaset linjat mihin haluun. Ensi viikolla on sen yhen perhetutun aivoleikkaus. Pitää pidellä peukkuja pystyssä. ♥ Olin keskiviikkona magneettikuvauksissa taas. Pelottaa ne vastaukset, saan ne vasta parin viikon päästä. Kysehän on kuitenkin niskasta.. Pelottaa et jos siihen tarvii jonkun leikkauksen. Mä en suostu siihen, oon ollu jo 4:ssä. Ei enää ikinä.

Hold up, hold on

                                                                               

Mä en jaksa.

Kun kaataa yhden jostain kaksi laahustaa

Koko viikonloppu on menny kuin sumussa kävellen. Oli niin ihana nähdä maailman ihaninta ihmistä. Kiitos paraskaveri.♥ Ei me mitään ihmeellistä tehty, pyörittiin lauantai keskustassa mut muuten oltiin vaan täällä kotona. Myöhästyttiin joka bussista millä meijän piti mennä, hah ainakin tuli juostua. :) Mutta oli ihan kiva viikonloppu pitkästä aikaa. Oon kyllä varmaan lihonu ihan sikana. Läski.
  Ahdistaa huominen, olipa yllätys. Perjantaina en menny sille vikalle tunnille. En pystyny, mua rupes oksettaan niin paljon ajatuskin mennä sinne luokkaan. Olin menossa sinne mut kaveri sano että et sä tossa kunnossa sinne voi mennä. Sit se meni selittään mun tilanteen sille opelle ja mentiin sen jälkeen kuraattorille.. Huoh. Mutta ihana et kaveri pitää huolta, vaikka en haluis. Opokin oli just siellä kuraattorin huoneessa kun mentiin sinne. Vittu oikeesti kohta kaikki näkee et oon tällänen kehari. Se vaan sano että tuu käymää maanantaina jossai vaiheessa sen luona, varmaan puhutaan niistä kouluun tutustumisista. Kohta alkaa yhteishautkin. Pelottaa. Huomenna on se kuraattori aikakin. Ja yhteiskuntaoppii, sen tunti. Mä. En. Tuu. Selviin. Huomisesta.
  Katoin äsken Tumman veden päällä-elokuvan. Teen siitä kirjasta esitelmää kouluun. Toi elokuva oikeesti oli hyvä. Mä pystyn samaistuun siihen jotenkin.. Kotona on aina ollu ongelmia alkoholin kanssa. Lähinnä isillä, mut loppuviimein myös äitillä. ''Äitillä''. Se ei oo mulle enään yhtään mitään. Mä muistan ne illat, yöt ja aamut, kun toi riehu kännissä. On ne poliisitkin soitettu moneen otteeseen. On jotain muutakin tapahtunu, mut mä en oo kertonu siitä kenellekkää. Enkä aiokkaan, en ikinä. En mä pysty. Se on mun salaisuus. Mä en vaan kohta pysty enää elään sen kanssa, mut en mä sitä voi kertookkaan. Mä en jaksa enään tätä kaikkee. Mä haluun luovuttaa. Tai en. En mä tiiää. Haluun vaan pois tästä kodista. Toi sano eilen että joo meen kävelylle. No minnes muuallekkaan se meni ku baariin. Meijän talon eessä on pubi. Kiva vaan olla täällä sillei joo, missäköhän se on. Siellähän se sit oli ollu. Nojaa, juotiin täällä kotona ton yhen kanssa. Sit mun kännykkäkin sekos, en voinu soittaa tai mitää. Epätoivo iski. Niinkun aina. Ei se haittaa enään mitään, mä oon jo kuolleena mun päässä. Mut nyt on pakko oikeesti ottaa terä käteen. Oon oottanu koko päivän.

diediediedie

Oon koulussa. Haluun pois täältä, mä kuolen tähän ahdistukseen. En pysty keskittyy tähän matikkaan yhtään. Ystävänpäivä. Kaikki kerää haleja ja nimiä sydänlappuihin ihan innoissaan. Kaikki paitsi mä. Ens tunti yhteiskuntaoppii, sen yhen opettajan tunti. Toivottavasti se ei kysele siitä käden repimisestä mitään. Tuskin.  Ja eilenkin viilsin vaan jalkoihin, ettei kukaan huomaa. Mulla on nälkä. Mä en aio syödä tänään mitään. Koulussa en syö ikinä, en oo syöny kolmosesta asti. Enää 10minuuttii tätä tuntia. Ja mä oon jo valmis kuolemaan, mä en kestä. En haluu ens tunnille. Tää ahdistus kerkee tappaa mut ennen sitä. Ainakin mulla on terät mukana. Lohduttaa ajatus että yks viilto ja tää paska loppuis.

How does it feel to be normal

Nyt ahdistaa ihan liikaa.Mä haluun viiltää. Mun on pakko saada nyt terä käteen. Huominen koulu ahdistaa enemmän kun yleensä. Mä en kestä, mä en haluu sinne. Raavin ruotsin kokeen aikana käteni verille, se opettaja katto mua aika pitkään. Istuin kyllä ihan takana, mut se tuli vaan seisoon siihen mun viereen kun tein sitä koetta. Ei se mitään kerenny sanoo ku häivyin jo sieltä luokasta ja sinne jäi jotain ihmisiä tekeen sitä vielä. Mulla on huomenna viimenen tunti sen opettajan tunti. Ahdistaa. Se koekkin meni niin huonosti.
  Olin tänään kattomassa vanhalla koululla abeja, oli niin ihana nähä kaikkia ihmisiä siellä.♥ Naama tuli täyteen huulipunaa, ja elmukelmutettiinkin tolppaan kiinni. Mä ihmettelenkin sitä et miks en saanu mitään paniikkikohtausta. Meinasin saada mutta aattelin et vittu ihan sama, kuolen sitten siihen. En vaan välittäny. Ja mulla oli sisko mukana, sekin rauhotti. Ja kun tunsin ne ihmiset, tiesin että voin vaan sanoa että älä tee mitään, niin ne ei ois tehny. Mut oikeesti, mä selvisin. Mä selvisin.
  Sain keskiviikko yönä jonkun ihme kohtauksen, en saanu oikeesti henkee ja muutenkin sellanen tuskanhiki. Olin ihan varma että kuolen siihen, enkä sitten nukkunu koko yönä ollenkaan vaan odotin sitä että kuolen. Oli kiva mennä aamulla tekeen sitä koetta kun yö oli menny miten meni. Mun on pakko saada siitä hyvä. Paras, hyvä ei riitä.
  Mun yks kaveri tulee huomenna tänne ja on koko viikonlopun. Ihanaa kun se tulee, mut pelottaa silti. Mä oon taas syöny niin paljon liikaa, ja nyt en voi jättää taaskaan syömättä koska kukaan ei saa huomata mitään. Tää mun kaveri on niin laiha ja kaunis, oon niin mitätön sen vieressä. Ja oon muutenkin, mutta tunnen itteni vielä huonommaks sen rinnalla. Mut niin se vaan menee, se on silti mun parhain kaveri.♥
  Ai niin, sain kaks aikaa tonne uudelle nuoriso psykiatriselle. Jippii. Mä haluun jutella, mut mä en haluu jutella. Mä haluun mutta en vaan osaa enkä pysty. Tekis vaan mieli kirjottaa koko ajan.

 

 

 

Sometimes it's okay to be tired, but you shouldn't show it to everyone

Huomenna ruotsin koe. En osaa mitään, kävin tukiopetuksessa ja kaikkee mut mun päähän ei jää mitään. Mun on pakko saada siitä hyvä, pakkopakkopakkopakko. En nukkunu yöllä ollenkaan. Mut koulun jälkeen kyllä nukuin, kaks tuntia.. Oisin voinu tietty lukee, nyt vituttaa. Miten saan unta yöllä? Aina tää menee tällein, stressaa ku en saa unta. Kuuntelen Rainbowia pitkästä aikaa. Oon syöny taas oikeesti liikaa. Ihan helvetisti liikaa, läski. Otin tänään mun jaloista kuvia. Ei olis pitäny. Laitan tähän yhen kuvan, mun on pakko laihtuu ku näätte sen kuvan. Saan motivaatioo siitä, että laitan tänne kuvia, ja nään mun edistymisen. Vaikka enkyllä edisty yhtään. En missään.
  Sunnuntai meni hyvin, mä pääsin pois täältä hetkeks aikaa. En ottanu mitään paljoo, en uskalla. Otin vaan vähän noita reuma lääkkeitä (joita käytetään myös syövän hoidossa) ja ahdistuslääkkeitä, ja join jotain siihen päälle. En tiedä mitä se oli, ihan sama. Hah, en tullu ees pahasti sekasin, mut se helpotti silti. Olin siis keskustassa. Isi ei ees huomannu mitään, miks olis ku ei ollu ees kotona kun tulin takasin. Baarissahan se oli. No, ehkä ihan hyvä niin. En haluu että se alkaa epäillä mitään, oon pitäny kaiken tähänkin asti salassa. Ei se tiedä mitään että syöminen ahdistaa, paitsi sen että en syö julkisilla paikoilla. Kaikki lääkäritkin on puhunu sille mun painosta, mut se uskoo mua kun sanon että syön kunnolla. Kyllä mä syönkin aika paljon, liikaa. Eihän sen tarvii tietää mitään.
  Olin opolla tänään, se käski mun käydä siellä. Otin kaverin mukaan, en pystyny meneen yksin. Sain siellä jonkun kauheen nauruitkukuolema kohtauksen. Mut pystyin peittään sen kaiken naurulla, kaveri nauro vaan siinä mun vieressä mun kanssa. Opokin rupes vaan nauraan meille, ei se huomannu et oisin itkeny. Hyvä, en haluu enää et kukaan näkee et itken. Ja se kuraattori käski mun mennä varaan sille ajan. No menin sitten, sain sen ajan ens viikon maanantaille. Aion kyllä valehella siellä kaiken. En mä jaksa käydä jutteleen sen kanssa. Mä en haluu jutella kenellekkään.. Tai haluan. Mä en tieedä, mä haluisin oikeesti jutella mut sitten kun saan tilaisuuden, en osaa puhuu mitään. Pystyn puhuun vaan yhdelle ihmiselle kaikesta, tälle mun kaverille josta puhun täälläkin. Ollaan tunnettu nyt kunnolla vasta jotain pari viikkoo, mut luotan siihen ihan täysin. Se tietää ihan oikeesti miltä musta tuntuu.♥
  Haluisin kirjottaa niin paljon kaikkee, mut nyt tää ei oikeen sillein onnistu. Hah, vaikka oon kirjottanu jo noin paljon. Huomenna lähen siskolle, ahdistaa se bussimatka jo valmiiks. Mut mä haluun pois täältä, pakko kestää se. Ja mähän kestän, koska mun on pakko.

laihduta läski

 

I'll stop this shit and forgive you, it's what ever to me

Sori nää mun hienot otsikot.
  En muista mitään että olisin kirjottanu eilen jotain. Mä en muista oikeestaan mistään mitään, nää päivät vaan lipuu ohi. Samaa rataa joka päivä. Mut ainakin olin kirjottanu jotain totta, mä en jaksa enään. Mut siihen on tulossa muutos. Sovittiin äsken kaverin kanssa et lähetään sunnuntaina vaan keskustaan ''shoppaileen'', se pöllii niiltä jotain juotavaa ja mäkin otan täältä jotain mukaan. Ja otan tietysti noita lääkkeitä. Mä haluun mun pään sekasin (ihan kun se ei olis jo). Mä haluun pois täältä. Ehkä mä pääsenkin täältä pois sunnuntaina..  Ei, en mä haluu kuolla tollein, mä vaan haluun näyttää koko maailmalle kuin paska olo mulla on. Ja monilla muilla. Mä haluun huutaa, mä haluun elää. Sekoilla, haluun että ihmiset kattoo mun perään kun jotain hullua. Koska mä en välitä enään. Mua ei vois vittuakaan kiinnostaa, joten ihan sama. Mun koko "elämä" on mulle ihan samaa.
  Vituttaa ihan sikana, kävin saattamassa kaverin kuraattorille yks päivä, ja puhuin sen puolesta koska se ei ite voinu. No kuraattori oli kyselly musta jotain ja se haluu nähä mut jossai vaiheessa. Mut munhan ei oo pakko nähä sitä jos en haluu? Viiltelin koulussa matikan tunnilla eikä se opettaja huomannu mitää. :D Tai en viillelly kunnolla, ihan vähän vaan. Kaverilla oli kans sen terät mukana. Joo tietysti se kuraattori haluu tarkistaa meijän tavarat, se sano sille siellä niin. Mä jään kohta kaikesta kiinni ellen oo varovaisempi. Ja siitä yhestö jätkästä en puhu enää mitään. En jaksa välittää siitä koska sekään ei välitä musta. Mua vaan sattuu niin paljon sen käytös.
  Äh oon niin innoissani sunnuntaista! Mä en vaan haluis tuottaa isille mitään pettymyksiä.. Se luottaa muhun koska ei se ymmärrä mitään mun asioista. On vaan onnellinen kun oon löytäny uusia kavereita. En mä aio itteeni tappaa sunnuntaina.. En oikeesti. Haluun vaan hetken aikaa olla sekasin. Torstaina on abi-päivä ja meen mun vanhalle koululle kattoon kaikkia kavereita sillon. Koska osa niistä on abeja. En jaksais oottaa sitäkään. :3 Se on yks asia mitä ootan niin helvetin paljon, siellä on ihmisiä jotka välittää musta. Tai ainakin haluun uskoa niin.
  Tänään lintsasin aamulla 3 tuntii. Mä en jaksanu herätä. Sit mun oli pakko, mulle tuli niin huono omatunto kun en lähtenykkään kouluun. Helvetti. Mistään ei tuu yhtään mitään. Piikitin itteeni äsken, koska reuma. Ainiin joo.. Niin sillon sairaalassa ne vaan sano, että mun reuma on luultavasti edenny niin pitkälle niskaan että se voi mennä sieltä keskushermostoon asti. Ja ne sano, että voin kuolla siihen. Mä en oikee osaa aatella tota. Ehkä se on hyvä asia, ehkä se on huono. Mä en tiedä. Yhellä perhetutulla on aivokasvain. 3:tta kertaa. Sillä ei oo hyvä ennuste. Mä en haluu et se kuolee. Mä voisin kuolla sen puolesta.
  Mun on pakko tehä tällänen ''taulukko''. Mun on vaan pakko, en tiiä miks.
  12 kuukautta sitten porukat eros. Muutin "äitin" kanssa muualle. Alotin lintsaamisen.
  10 kuukautta sitten näin "äidin" viimeks ja puhuin sille. Sillon karkasin kotoa, eikä ketään kiinnostanu. Muutin isälle, asuin sitä ennen vähän missä sattuu. Alotin viiltelyn kunnolla.
  8 kuukautta sitten vedin niin kauheet kännit.. Olin niin tyhmä. Olin kylällä sillon kaverin kanssa. Sillon tapahtu niin paljon kaikkee. En ees muista. Onneks.
  7 kuukautta sitten ystävä kuoli onnettomuudessa.. Rakas pieni, toivottavasti sulla on hyvä olla.♥ Sillon mulla myös katkes välit aika moneen sukulaiseen, vähän ennen rippijuhlia. Mun kuraattori oli siellä rippileirillä, ahdisti niin paljon.
  6 kuukautta sitten alotin nupolla käymisen. Sain lähetteen koulupsykologilta. Silloin todettiin masennus, paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Siitä asti ne on myös tarkkaillu mun painoa. Tai sitä on tarkkailtu 2-luokalta lähtien. Koska lopetin syömisen silloin kokonaan. Sain itteni sillon puhuttuu ulos kaikesta mitä ne epäili. Enään en pysty. Ja paniikkihäiriö mulla on ollut aina, niin kauan kuin muistan. Sen takia kävin psykiatrilla 4 vuotiaana.
 1 kuukaus sitten muutto taas. Koulun vaihto. Uus alku. Ja kaikki meni päin vittua.
 8-luokan talvella ja keväällä lintsasin yhteensä 227 tuntia. Mikä näkyy todistuksessa. Mutta mua ihmetyttää miksei kukaan puuttunu asiaan. Ketään ei kiinnosta miten mulla menee. Siinä se nähtiin. En oo hyvä kellekkään. Sen takia äitiki ja muut sukulaiset jätti mut. Koska oon niin paska ihminen.
Mutta tän taulukon tarkotus oli se, että saan ite hahmotettuu nää kaikki asiat. Kaikki on tapahtunu niin nopeeesti etten pysy mukana. Tarviiks mun pysyy mukana missään, mitä se loppujen lopuks mitään hyödyttää? Nyt mä vaan annan kaiken mennä, en jaksa enään välittää tästä kaikesta. Unohtaa vaan. Niinkun oon jo osittain tehnytkin...

 

''What's the problem?'' ''Ohh, nothing. Just my mind makes me fucking sick.''

Mulla on kerrottavaa, haluun jakaa sen koko maailmalle. Oon sanonut tän aikasemminkin, mut nyt tarkotan tätä ihan oikeasti. En vaan saa sanoo sitä, en ääneen että joku kuulisi sen. Mä saan puhua siitä vain mun päässä, vaan ittelleni. Jos sanoisin sen ääneen, ei mikään muuttuisi. Kukaan ei välittäisi. Ei huolestuisi. Jatkaisi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilman huolta mistään. Mun kaverit kertoo mulle omista ongelmistaan, mikä on hyvä koska haluun auttaa niitä. Tiiän että niillä menee huonosti, en mä haluu valittaa niille mun ongelmista. Mut nyt mä oon siinä pisteessä että mä en vaan enään haluu jatkaa tätä näin. En mä haluu elää tätä mun elämää tällein, oon vittu 15, haluun olla normaali sellanen. Mut mä en voi, en pysty siihen, en ikinä. Mut nyt mä sanon teille sen että mä en vaan enään jaksa.

Mä oon ulkona ihan kaikesta, mä vastaan muu maailma

Tänään on mennyt hyvin ja tosi huonosti. Enemmän huonosti kun hyvin. En menny aamutunneille kouluun, meinasin jäädä kotiin. Mut sit mulle tuli niin huono omatunto et oli pakko lähtee kouluun. Ähh no tietysti siellä ahdisti, ahdisti enemmän kuin yleensä. Mun yhellä kaverilla menee tosi huonosti koulussa ja kotona. Mä pystyn samaistumaan siihen. Me ollaan juteltu tosi paljon kaikesta näistä jutuista vaikkei ees tunneta. Se on mun luokalla, oon siis nyt ollut jonkun kuukauden tolla luokalla. Voi kun mä voisin auttaa sitä jotenkin. Mulla on huomenna joku vitun keskustelu luokanvalvojan ja vanhempien kanssa. Tai vanhemman.. Isän kanssa. Aion oikeesti puhuu siellä suuni puhtaaks mun kaverin puolesta. Koska jotkut opettajat on sille tosi epäreiluja, ihan oikeesti. Mä pystyn puhuun muiden puolesta vaikka mitä asioita, se ei tuota mulle ongelmia. Mut omista asioista puhuminen satuttaa. Oon joutunu puhuun kaikesta pienestä pitäen. Ekalla psykiatrilla kävin 4-vuotiaana. Hah, sairas, mielenvikanen lapsi kun olen.
  Mun elämä on ollu taisteluu pienestä asti. Meinasin kuolla jo synnytyksessä, ehkä mua ei oo vaan luotu kulkemaan tähän maailmaan. Ehkä mulle on joku toinen paikka jossain muualla, ei täällä. Vitsi mua ahdistaa se huominen. Mun lv on tosi kiva, sellanen mies. Mut silti mua ahdistaa. No millon ei ahdistais. Ei sellasta päivää oo. En jaksa tätä enään, mut miks mä valitan. Jollain menee oikeesti tosi paljon huonommin.. Ei mun kuuluis valittaa. Mä en vaan ymmärrä itteeni. Mä haluun oikeesti kuolla. Tai en halua. Osa haluaa kuolla, mut osa musta ei halua. Haluisin kuolla kivuttomasti.
  Syön liikaa. Ihan liikaa. Se ahdistaa aika paljon, en haluu olla tällänen pallero. Mun jalat on niin paksut. Ahdistaa toi yks ihminenkin. Mun tekis mieli vaan poistaa se kavereista ja unohtaa. Mut en mä pysty siihen. En voi unohtaa. Oon kertonu sille joitan mun asioita. Mua pelottaa et se luulee et haluun vaan valittaa sille, vaikka se on sanonu et voin kertoa sille ihan kaiken, sanoo haluavansa auttaa. Mut silti.. Ei se tykkää musta, mä ihan oikeesti tiedän sen! Mut miten se, että se ees tykkää mun kuvista, voi tehdä mut niin onnelliseks sen yhden sekunnin ajaks. Mut se ei alota ikinä jutteluu mulle, paitsi eilen. Munkaan ei pitäis, mut en pysty olemaan juttelematta sille. Mä varmaan ahdistan sitä tosi paljon. Sillä on paljon kavereita, se on ihana ja täydellinen, miks se tykkäis tälläsestä kellä ei oo kavereita, ei ole ihana eikä todellakaan täydellinen. Auttakaa mua oikeesti, mä tarviin apua. Mä aion unohtaa sen, ei tässä muukaan auta. Mut se on niin vaikeeta.. Mä selaan facea, katon ihmisten profiileja, ne on sellaisten ihmisten kavereita keitten kaveri mäkin haluisin olla. Ne näyttää onnellisilta. Niilla on ihania ystäviä. Mä oon niin epäonnistunut. Mun pitäis tajuta se jo itekkin. Ei musta ikinä tuu suosittuu tai mitään, se vaan menee sillein. En oo mitään kenellekkään, miksi äiti olis muuten jättänyt mut? Jos en kelpaa ees sille, niin miks kelpaisin jollekkin muulle?
  Mulla ei oo ku musiikki. Mut ei musiikki mua kokonaan pelasta, mun elämällä ei oo muuta sisältöö. Mä itken vaikken sais. Mä oon luvannu itelleni etten itke. En haluu olla niin heikko. Mä en oo koskenu mun teriin 2 viikkoon. Nyt mä haluan, haluan viiltää niin helvetin syvälle. Haluun vuotaa verta, haluun maalata mun seinät verellä. Veri on kaunista. Mä rakastan kipua. Fyysistä kipua. Voisin hakata oman pääni ihan paskaks ja silti kaikki näkis vaan hymyn mun kasvoilla.
  Mä haluun jonkun ihmisen mun lähelle. Sellasen kelle voin soittaa vaikka keskellä yötä, ilman että tarvii pyydellä anteeks. Sellasen, kelle voin jutella kaiken. Sellasen, joka hyväksyy mut, eikä mun tarvis esittää mitään. Ja toi yks on melkein tollanen, mun päässä. En mä voi sanoa että se on tollanen, mä en tunne sitä.
  Mä en tiedä mitä mä selitän, mä vaan haluisin puhua näistä asioista, mutta tunnen itteni niin helvetin tyhmäks jos puhun. Mä en oikeesti jaksa enään. En jaksa enkä halua. Oon niin tyhmä, idiootti, ruma, ällöttävä, sairas. Mä en halua olla mitään noista. Mut en mä pysty muuttumaan. Mua ei kiinnosta mitä muut musta aattelee, kunhan ne ei aattele että oon läski. Vaikka mitä sitä totuutta kieltämään. Mutta kuitenkin, uskallan pukeutua, meikata ja laittaa hiukset sillein kun haluan. Saan halveksuvia katseita, mutta en mä jaksa välittää. Ei ne mua tunne, enkä mä niitä. Ja jos kuolen niin ketä ees kiinnostaa. Ei ketään. Joten ihan helvetin sama.
  Ehkä jätän tän postauksen kuitenkin nyt tähän. Pitäis tehä läksyt vielä, kello on 10 vaille ykstoista. Oon niin saamaton ihminen. Kävin lenkillä tänään, ja teen vielä vatsoja jne.

kuunnelkaa tää, ihana biisi♥

Lopun alku vai alun loppu?

Mun pää on yks iso huvipuisto, ja ajatukset vuoristoratoja. Mä oon oikeesti sekoomassa. Mä luulin äsken että on aamu. Olin alottamassa meikkaamista kunnes tajusin et oon jo meikannu. Ja luulin yöllä että on päivä, en tajunnu nukkua. Mikä mua vaivaa.
  Tänää olin siellä sairaalassa. Sain vähän huonompia uutisia, en haluu puhuu siitä nyt. Mut se vaivaa mun mieltä koko ajan, mut.. en mä tiiä. Mä en oikeesti tiiä mitään, en osaa vastata mihinkää oikein. Mä en haluu kouluun huomenna. Yks opettaja oli valittanu musta mun kaverille kun en ollu koulussa, sano että kyselee multa siitä huomenna. Mitä mä vastaan, mun luokanvalvoja kyl tietää miks en ollu siellä, miks se ei voi puhuu sen kanssa. Olin siellä opollakin tänään. Huomenna olis yhteen lukioon tutustuminen mutta sanoin etten voi mennä sinne, mä en vaan pysty. Se ymmärs onneks. Se sano että se tulee mun kanssa tutustuun niihin lukioihin ilman ketään muuta. Mennään sen autolla. Hah, söpöö et se huolehtii, mut... Ei se sitä ahdistusta vie pois. Mut mun pitää olla kiitollinen et se on noin kiva mulle. Ja kyl mä oonkin oikeesti kiitollinen.
  Ja toi yks ihminen oikeesti sekottaa mun päätä koko ajan vaan lisää. Mä en tiedä mitä mun pitäis siitä ajatella. Yritän olla erossa siitä mut en pysty. En puhunu sille mitään eilen eikä se mulle. Mut äsken se tuli jutteleen mulle ihan perusjuttuja. Mä tiiän et oon sille vaan joku 100. vaihtoehto, sillä on kuitenkin jotain sellasia keistä se oikeesti tykkää. Miks tää on näin vaikeeta. Mä vaikutan sen mielestä varmaan niin tyhmältä. Niinkun mä oonkin. Se on ensimmäinen kehen oon oikeesti ikinä ollut kunnolla ihastunut, tiiän että rakkaus satuttaa. Hah, kuulostipa kliseiseltä. :D MUT HEI. Nyt on pakko lisätä tähän väliin, mä oon laihtunu!! Painan nykyään 42,8kg! Jes, tiiän et se on liikaa, mut oon onnistunu ees jossain jotenkin. Mut tää on vasta alkua, en lopeta ennenkun oon tyytyväinen!
 Ja heii, näkyyks toi musiikkipostaus teillä jotenkin vammasesti, vai johtuuks se vaan tästä mun koneesta? Ja kiitos vielä kun jaksatte kommentoida, ne saa mut hymyilemään. c: