teit meistä kauniin

Eilen polikäynti. Mä yritin niin kovin valehdella kun kysyttiin itsetuhoisuudesta, mutta en pystynyt. Kerroin viiltelystä, mutta en suostunut näyttämään jälkiä. En kehtaa kun ne ovat niin pieniä ja säälittäviä. Kysyttiin että pystynkö lupaamaan etten tapa itseäni ensi viikkoon mennessä. Tietysti pystyn. Olen niin säälittävä etten mä saa edes henkeä itseltäni. Puhuttiin jos menisin taas avohoidon päiväosastolle. Lupasin harkita, mutta en mä sinne kyllä haluaisi. Muut tarvitsevat apua enemmän. Muut haluavat tosissaan parantua.

Tänään oli ihan hyvä päivä. Koulussa meni ihan ok hyvin, sain englannin sanakokeistakin 10++. Kyllä, kaksi plussaa. Koulun jälkeen käväisin nopeasti kotona ja lähdin sovitusti eksäni luo käymään. No siellä me vaan oltiin, ei tehty mitään erikoista. Mutta mä olin niin onnellinen kun se halasi todella lujaa kun nousin lähteäkseni. Mä tunsin taas itteni edes jotenkin tärkeäksi. Mä olin oikeasti turvassa siinä kun tunsin sen siinä mua vasten. Mä en kestä tätä, mä tykkään siitä niin paljon että järki lähtee. Mä vaan toivon että se pitäisi mustakin. Vaikka tiedän että hän ei pidä, ainakaan yhtä paljon kuin mä hänestä.

Huomenna sitten olisi tiedossa ensimmäinen tet-päivä vanhainkodissa! Menen erääseen todella suureen vanhainkoti paikkaan. Yksi suuri alue on jaettu erinimisiin osastoihin. Onneksi menen ystäväni kanssa yhdessä sinne, mä hukkuisin siellä ihan varmasti huomenna!