Vihaan

Mä vihaan tätä. Vihaan enemmän kuin muuta. Isä jo toista päivää putkeen ympäri päissään, tällä hetkellä kaverinsa kanssa olohuoneessamme juomassa. Mä istun mun lattialla ja itken. Mä haluun pois täältä mutta ei mulla ole paikkaa minne mennä. Mä viillän taas tätä pahaa oloa pois. Itkeminen alkaa oksettaa ja väsyttää. Voisinpa vain nukahtaa mutta en voi. Mun on pakko vahtia meidän kissoja, sillä isälläni on kännissä tapana jättää parveekkeen lasit auki, ja pelkään niin paljon että kissat saisivat päähänsä hypätä alas.

Mä oon niin väsynyt. Mä en jaksa tätä ainaista pelkoa millon mistäkin. Kello on vasta kymmenen. Pelottaa mitä ilta tuo tullessaan.

15. maaliskuuta

Kaikki on ihan ok. Ei hyvin, ei huonosti. Tasaisen ok. Kun pääsen koulusta kotiin ja paistaa aurinko niin elämäkin hymyilee hetken aikaa. Kun saavun kotiin alkaa taas musta varjo kulkea päälläni, nimittäin ahdistus syömisestä. Kuinka saan jätetttä syömättä/kuinka syödä mahdollisimman vähän. Mulla on koulusta tullessa aivan jäätävä nälkä. Syön aamupalan yleensä kuudelta (elovena puuro 130kcal) ja sillä mun on pakko pärjätä viiteen asti. Ja mä pärjään. Mutta kun on ilta, mun riski sortua suurenee ja suurenee, ja joskus tuntuu että voisin syödä kaiken mikä eteeni tulee. Toistaiseksi mä oon pitänyt itseni kurissa, toivon mukaan saan jatkossakin pidettyä.

Parina viime iltana mä oon halunnut vaan itkeä kun tuntuu että seinät kaatuu päälle enkä mä jaksa enää. Niin, illat ovat pahimpia. Mulla menee päivisin ihan hyvin mutta illalla en pärjää ollenkaan.

Kevät on kuitenkin antanut mulle motivaatiota laihdutukseen! Hiekka rahisee jalkojen alla juostessa ja aurinko lämmittää jo hieman. Tule kesä jo! Ei enää pimeyttä.