Olen ollut mummullani sunnuntaista asti. Tänään lähden kotiin. Täällä ei ole vaakaa, pelottaa että olen lihonut täällä ollessa... Huomenna saan tietää kun katson aamupainon.
Ainiin, poistin kik-sovelluksen kännykästäni, se ei toiminut ollenkaan. Eli mua ei saa sieltä enää kiinni.
Ihana päästä kotiin ja ottaa omat syömisrutiinit käyttöön. Toisaalta mä oon ollut ilonen kun mun on ollut "pakko" syödä täällä ollessa. Mulla ei oo ollut niin paha olo kuin yleensä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummulla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummulla. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
lauantai 21. marraskuuta 2015
Lauantai
Olen siskollani mummuni kanssa. Tänään olemme olleet ostoksilla ympäri kauppakeskuksia. Olen jättänyt syömättä, sanonut vain että ei minulla vielä ole nälkä. Olen syönyt vain aamupalan.
Keskustelimme autossa mielenterveysongelmista, ja puhe kääntyi syömishäiriöihin. "Anoreksia on aivan kamala sairaus, onneksi kellään meistä ei ole sitä. Älä huoli Ada, et näytä enää yhtään sairaalloisen laihalta niin kuin joskus aiemmin!" kuulen heidän suistaan. Hymähdän vaan että hyvä, eihän minulla voisi anoreksiaa ollakaan. "Sitäpaitsi sinähän syöt ja paljon, se olisi eriasia jos jättäisit syömättä tai jotain! Onneksi olet terve." Niin, minä olen terve. En laiha, en sairas. Olen terve. Terve, lihava ja ruma.
Oikeasti tekisi mieli vain itkeä. Olen laihtunut vasta kaksi kiloa, mutta silti olen lihava, lihava, lihava.
En pääse vaa'alle ennen huomista.
Istun tällä hetkellä auton takapenkillä ja kuuntelen mummuni ja siskoni puhetta. He puhuvat äidistä, teoista joita hän on tehnyt, miksi kaikkia asioita on tapahtunut. "Äidillänne on oikeasti todella paha mieli." Kyllä aivan varmasti. Pitäisitte myt turpanne kiinni, en jaksa kuunnella! En halua kuulla tuollaista paskaa äidinäitini suusta!
Onneksi kohta olemme perillä, eikä tarvitse enää kuunnella. Olen aivan helvetin väsynyt äidin paapomiseen. Olen kyllästynyt siihen, että kukaan ei huomaa miten tämä vaikuttaa minuun. Tiedän, olen itsekäs, mutta kaikki äidin teot ovat satuttaneet minua todella paljon. Ja myös muita ihmisiä. Mutta silti kaikki ajattelevat vain sitä, kuinka paha olo äidillä on kun tämä toimii niin kuin toimii.
Keskustelimme autossa mielenterveysongelmista, ja puhe kääntyi syömishäiriöihin. "Anoreksia on aivan kamala sairaus, onneksi kellään meistä ei ole sitä. Älä huoli Ada, et näytä enää yhtään sairaalloisen laihalta niin kuin joskus aiemmin!" kuulen heidän suistaan. Hymähdän vaan että hyvä, eihän minulla voisi anoreksiaa ollakaan. "Sitäpaitsi sinähän syöt ja paljon, se olisi eriasia jos jättäisit syömättä tai jotain! Onneksi olet terve." Niin, minä olen terve. En laiha, en sairas. Olen terve. Terve, lihava ja ruma.
Oikeasti tekisi mieli vain itkeä. Olen laihtunut vasta kaksi kiloa, mutta silti olen lihava, lihava, lihava.
En pääse vaa'alle ennen huomista.
Istun tällä hetkellä auton takapenkillä ja kuuntelen mummuni ja siskoni puhetta. He puhuvat äidistä, teoista joita hän on tehnyt, miksi kaikkia asioita on tapahtunut. "Äidillänne on oikeasti todella paha mieli." Kyllä aivan varmasti. Pitäisitte myt turpanne kiinni, en jaksa kuunnella! En halua kuulla tuollaista paskaa äidinäitini suusta!
Onneksi kohta olemme perillä, eikä tarvitse enää kuunnella. Olen aivan helvetin väsynyt äidin paapomiseen. Olen kyllästynyt siihen, että kukaan ei huomaa miten tämä vaikuttaa minuun. Tiedän, olen itsekäs, mutta kaikki äidin teot ovat satuttaneet minua todella paljon. Ja myös muita ihmisiä. Mutta silti kaikki ajattelevat vain sitä, kuinka paha olo äidillä on kun tämä toimii niin kuin toimii.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)