Koeviikon viimeiset tunnit

Enää yksi kirjoitelma, sitten on syksyn ensimmäinen koeviikko pulkassa. Tämä koeviikko on ollut raskas, kokeisiin lukeminen ei vain onnistu yhtään.

Kello 13.30 mulla on aika sinne terkalle. Vähän pelottaa mitä tapahtuu. Kai voin kieltäytyä jos se haluaa ottaa painon?

Tänään lähden musiikin teoria- tuntien jälkeen siskolleni. Tulen perjantaina takaisin. Ihana nähdä siskoa pitkästä aikaa! Viime kerrasta onkin jo reilu 3 kuukautta. Aika menee nopeasti mutta mä vain junnaan paikallani. Mä en etene mihinkään suuntaan missään asiassa.

Onneksi on sentään kaunis syksy.

Viesti terkkarille

Mä lähetin terveydenhoitajalle wilma-viestin ja kerroin, etten välttämättä enää pärjää itsekseni. Mä en oo jutellut kohta kolmeen kuukauteen kenellekkään ja mun pää hajoaa. Mä tuun luultavasti katumaan tätä jo pian, mutta lähetetty mikä lähetetty..

Huomiseksi piti kirjoittaa enkun-essee ja ranskan-essee, enkun sain juuri tehtyä. Äh, mä en osaa ranskaa. Se on yhtä helvettiä.

14. elokuuta

Miten voi olla iloinen ja samalla niin helvetin surullinen samaan aikaan? En tiedä, mutta sellaiset ovat tunteeni nyt.

Toisaalta olen iloinen kun koulu alkoi, päiviin tulee taas se tietty rytmi ja tiedän, että syksy on alkamassa. Syksy on lempi vuodenaikani, se on aina kuin uusi alku. Uusi mahdollisuus laihduttaa ja olla parempi ihminen. Uusi alku koulussa.

Se kaikki tekee mut silti myös surulliseksi. Mä tiiän että jossain vaiheessa syksyä palan taas loppuun. Hoen sitä kuinka en jaksa käydä lukiota, kuinka en jaksa panostaa kouluun kun en kuitenkaan tule elämään pitkään. Ja tänä syksynä mua myös pelottaa. Mua pelottaa kun olen ilman hoitokontaktia. Mua pelottaa kun olen 18-vuotias. Aikuisuus pelottaa mua aivan helvetisti. Viime syksynä olin kaksi jaksoa päiväosastolla. Nyt en "pääse" sinnekään enää, koska olen aikuinen. Mä olen aivan yksin. Yksin ja jälleen viiltelyyn koukussa.

Mä olen myös surullinen sen takia, kun tiedän yhden ihmisen lähtevän elämästäni pian. Kukaan ei ole kuolemassa, onneksi. Mä kiinnyn aivan liikaa ihmisiin, joihin ei pitäisi. Jotka eivät koskaan tule oikeasti kuulumaan elämääni.

Sekava ilta. Pitäisi mennä nukkumaan etten ole huomenna koulussa aivan kuollut.

Aamupaino oli 44.6 kiloa.

Liikaa.

Nimenhuuto ja pois

Kuoroa. Mä menin taas nimenhuudon ajaksi paikalle ja lähdin heti kun aloitettiin äänenavaus. Täähän alkaa sujua jo samalla lailla kuin yläasteella.. Se on huono asia. Mä en saa lintsata, en edes tiedä miksi teen niin. Miksi istun mieluummin käytävällä kuin olen laulamassa kuorossa? En mä tiedä, mua vaan ahdistaa olla siellä. Tai olla missään.

Seuraavaksi matikkaa ja sen jälkeen vielä ruotsia.

Mua pyörryttää todella paljon. Tiedän että se johtunee liian vähäisestä syömisestä, mutta minkäs teet, mä haluan olla laiha.

-1.8 kiloa tämän viikon aikana. Pieni tyytyväisyys kuplii sisälläni. Mähän oikeasti pystyn tähän! Se vaati todella paljon että sain aloitettua tämän kunnolla uudestaan, mutta nyt olo on ihan hyvä, ei ehkä fyysisesti mutta henkisesti ainakin.

Sepitän taas kaikkea turhaa.

En edes tiedä lukeeko tätä blogia monikaan ihminen, mutta kirjoitanpa silti. Täähän on kuitenkin mun "päiväkirja" johon kerron kaikkea turhaa ja vähemmän turhaa. Ihanaahan se kuitenkin on että teitä lukijoita on tuossa listassa jonkin verran!

Ehkä mä lopetan tämän kirjoittamisen tähän ja alan lukemaan ana-blogeja. Niistä mä saan voimaa jatkaa.

Lintsari

Lähdin tunnilta hetkeksi rauhoittumaan käytävälle, kunnes iski kunnon pelko. En pysty menemään tunnille enää. Niimpä mä hain mun tavarat musiikinluokasta open ollessa muualla ja häivyin. Nyt istun vessassa kyyneleitä pidätellen. Tunti loppuu vartin päästä, sitten vielä filosofiaa ennen kuin pääsen...

Mä oon laihtunut 3-4 päivän sisällä 1,4 kiloa. Mä pystyn tähän. Mä en ole oikeastaan liikkunut paljoa, syömistä olen sen sijaan rajoittanut hurjasti.

Joka ilta pelkään yhä enemmän ja enemmän mitä vaaka näyttää seuraavana aamuna. En kestä jos painoni on noussut vaikka "vain" 100 grammaa. Pakko laihtua enemmän ja enemmän.

Kokeenpalautus

Mä sain ranskan kokeen takaisin, numeroksi tuli 9 (36,5p/41p) ja iski aivan järkyttävä viiltelyn tarve. Miksi sait noin huonon numeron? Et osaa mitään. Mä tiedän etten osaa, ja olisinkin mennyt koulun vessaan viiltämään, mutta mulla ei ollut mitään terävää mukana, ei mitään. Mitään mikä olisi ollut tarpeeksi terävää.




Paha olla.

Pakkomielle

Mulla on pakkomielteitä. Mä oon järjestänyt olohuoneessa ja omassa huoneessani meidän kaikki kirjat ja dvd:t värijärjestykseen. Mulla on kaikki lehdet aikajärjestyksessä. Mä imuroin melkein päivittäin, koska mua ahdistaa jos jätän sen tekemättä. Kai tää on aika tavallista, mutta se alkaa häiritsemään mun elämää. Mun pitäis koko ajan olla siivoomassa.

Tulin kouluun tunnin myöhässä. Mulla on ihan sairas nälkä. Söin kuuden aikaan elovena-pikapuuron. Sen jälkeen menin takaisin nukkumaan ja katos vaan, nukuin pommiin. Pähkäilin siinä sitten jonkin aikaa että lähdenkö kouluun vai en. No, täällä mä nyt oon. Pois pääsen 14.30. Ei enää pitkä aika...

22. helmikuuta

Koulupäivä ohi! Nyt menossa kotiin. Epätodellinen olo. En ole syönyt tänään vielä mitään. Aamulla olin polilla, juteltiin vain paniikkikohtauksista.

Kurssinumeroihin olen ihan ok-tyytyväinen. Äikästä 9, musiikista 9, ranskasta sain sittenkin 8 (!) ja enkusta tuli 8. Ei mitään parhaita numeroita, mutta ihan ok kuitenkin.

Oksettaa ja pää tuntuu raskaalta. Tää olo on jollain tavalla tosi kiva, sattuu kaikkialle. Olen ollut vain 16 tuntia syömättä ja nyt jo olo on heikko. Säälittävää.

Kohta olen jo kotona, pääsin tunti sitten. Kotona olen yksin noin neljään asti. En tiedä mitä aion tehdä kaksi tuntia yksin. En pidä yksin olemisesta enää kauheasti, pelkään paniikkikohtauksia niin paljon että yksin oleminen on välillä tuskaa.

21. helmikuuta

Mua ahdistaa ihan sairaan paljon matkustaa yksin bussilla. Vielä yli tunti matkaa kunnes olen takaisin kotikaupungissani. Tunti, kyllähän mä nyt sen ajan selviän.. Vai mitä? En mä voi kuolla tässä matkalla vaikka mun pää yrittää sanoa ihan muuta.

Koko viikonloppu on mennyt syödessä kaikkea turhaa paskaa. Jätin kaikki herkut siskolleni vaikka hän yritti antaa niitä mukaani.

Olin siskoni kanssa etsimässä mustia farkkuja mulle, ja sellaiset sitten löytyikin. Ei nämä farkut ole, vaan jotain muuta kangasta, venyvämpää. Katsoin xxs-kokoisia ja tokaisin siskolleni että kenellä voi olla noin pieni vyötärö. Kokeilin xs-kokoa ja siskoni käski kokeilla niitä xxs-kokoisia, sillä xs oli liian suuri. Ostin lopulta ne xxs-kokoiset, mutta kuten sanoin nämä ovat venyvää kangasta. En oikeasti ole niin pieni. En voi olla.

Huomenna aika polilla. Ja koulussa palautuksia. Äidinkielestä sain kurssinumeroksi 9, samoin musiikista. Ranskasta sain 7. Olen siihen todella pettynyt. Englannin numeron saan tietää vasta myöhemmin.

Ahdistus kasvoi ihan yhtäkkiä paljon. Miten selviän tästä matkasta? En voi kuolla, en voi kuolla, en voi kuolla. Rauhoitu Ada, ei hätää.. Mä en jaksa.

Ruokatauko. Kohta jatkuu englanti. Teemme ylioppilas kuuntelua. Muut menivät syömään, minä jäin luokan ulkopuolelle hytisemään toppatakissani. Aivan järjetön nälkä. Vatsa murisee jo täyttä häkää ja pääsen kotiin vasta puoli kolmelta. Syön kolme kertaa päivässä, aamupalan, ruoan kotona 3-4 aikaan sekä illalla jotain pientä.

Huono-olo. En saisi valittaa kun aiheutan tämän itselleni tahalteni. Tämä nälkä tekee minusta pienemmän, se pitäisi muistaa. On tämä silti hirveä tunne, pyörryttää, oksettaa, palelee ja itkettää. Itsepähän tämän tien valitsin. Pakko kärsiä.

Keskiviikko

Eilen mulla oli polilla lääkäriaika. Juteltiin paljon koulusta kunnes puhe kääntyi syömiseen. No ei se mun ajatuksia tai tekemisiä muuta. Se varasi uuden ajan 10.2 ja tästähän mun pää vasta riemastu. Niin paljon aikaa laihduttaa ennen seuraavaa kertaa! Mun on pakko olla pienempi kuin nyt, enhän mä kehtaa mennä sinne tämän näkösenä. Pitää vaan pystyä pitämään motivaatiota yllä, repsahtaminen on vaan niin helppoa. Mutta se tunne syömisen jälkeen on aivan hirveä. Silloin yritän yleensä aina oksentaa mutta koskaan en saa oksennusta tulemaan. Miksi se ei enää onnistu?

Suurin osa palasi ruokailusta takaisin luokkaan, en ole enää yksin. Otan kuulokkeet pois korvilta ja yritän olla sosiaalinen. Musiikki jatkuu 12.05. Istun paikallani toppatakki päällä, täällä on niin kylmä. Ulkona on -21 astetta pakkasta. Eikös paleleminen kuluta enemmän kuin normaali lämpötila? Toivottavasti.

Ryhmässäni on eräs laiha tyttö, johon vertaan jatkuvasti itseäni. En usko että hänellä on mitään syömishäiriötä, sillä hän syö koulussa usein sipsejä ja muita sellaisia. Voi kun voisinkin luonnostani hoikka, mutta ei. Mun pitää tehä kaikkeni että olisin laiha. Mutta laihuuteen on vielä matkaa. Ja mä aion seurata tätä mun valitsemaa polkua kohti laihuutta ja ehkä jopa kuolemaa.

Ainiin, olen jo pitkään jumittanut tässä järkyttävässä painossa. Mittani ovat tällä hetkellä 45.3kg ja 166cm.

3. joulukuuta

Kouluun menossa. Hienoa Ada, erittäin hienoa. Olet lintsannut tänään kaksi tuntia. Laiska surkimus, saamaton läski! Olisit aivan hyvin voinut mennä kouluun, jätit menemättä ilman kunnon syytä! Mutta ahdisti niin paljon... Käytät sitä tekosyynä! Senkin lihava paska. Anteeksianteeksi..

Tällaista keskustelua käyn pääni sisällä tällä hetkellä. Menen kouluun viimeiselle tunnille, saamaton kun olen. En ole syönyt mitään tänään, mutta kellokin on vasta 12.15. Ahdistaa. En halua kouluun! En ole varma mitä haluan. Ehkä haluan vain että tämä kaikki lähtisi pois. Tällä hetkellä olen todella voimaton, en jaksa enää tapella ääniä vastaan.

1. joulukuuta

Tutkimuskäynnin loppu/hoitoneuvottelu ohi. Taas lähete päiväosastolle. Jakso on onneksi vasta tammikuussa. Ahdistaa niin perkeleesti.

En kehtaa sanoa painoani, mutta olen taas 43 kilon puolella. Miksi olen näin huono laihduttaja? Miksi en lopeta syömistä?

Olen ollut 36 päivää syömättä karkkia tai muita herkkuja. Sen jälkeen kun olin viimeksi osastolla ja söin irtokarkkeja, en ole enää moisiin koskenut. Kai sekin on omalla tavallaan edistystä.

Ruokavälitunti. Istun taas tyhjässä luokassa toppatakki päällä. Jäätävä nälkä. Onneksi en osaa syödä koulussa niin ei tule edes houkutusta mennä syömään.

Joulukuu alkoi. Kohta on vuosi 2016. Mihin kaikki aika kuluu? En ole saavuttanut tänäkään vuonna yhtään mitään. Ensi vuonna täytän 18. Pelottavaa.

Tunti jatkuu vasta 12.25. Vielä 15 pitkää minuuttia. Nyt on englantia. Tämän jälkeen on äidinkieltä ja sitten pääsenkin jo pois. Paitsi jään odottamaan isääni tänne koululle, minä en bussiin suostu menemään.

Konsertti

Olen koulussa. Tänään on kaksi konserttia joissa esiinnyn. Toinen alkaa 10 minuutin päästä, toinen vasta kuudelta illalla.

Ahdistaa aivan järjettömästi. Haluan pois täältä! En halua mennä lavalle. Tai haluan mutta en kuitenkaan. Tiedän että olen ristiriitainen, mutta minkäs teet.

Seitsemän minuuttia. Kuolenkuolenkuolen.

Torstai

Olen matikan kertaustunnilla, koe alkaa 12.15. En osaa yhtään mitään, en ole ollut tunneilla melkeinpä ollenkaan. Ahdistaa aivan helvetisti. Lisäksi tänään on prima vista- koe konservatoriolla. Pelottaa. Haluan kotiin. Tai ei, en halua kotiin kun en voi olla siellä yksin. Haluan vain paikkaan, jossa ei ahdista. Ei sellaista paikkaa ole. En pysty keskittymään mihinkään, ympärillä on niin paljon hälinää. Pää räjähtää. En jaksa.