Miten voi olla iloinen ja samalla niin helvetin surullinen samaan aikaan? En tiedä, mutta sellaiset ovat tunteeni nyt.
Toisaalta olen iloinen kun koulu alkoi, päiviin tulee taas se tietty rytmi ja tiedän, että syksy on alkamassa. Syksy on lempi vuodenaikani, se on aina kuin uusi alku. Uusi mahdollisuus laihduttaa ja olla parempi ihminen. Uusi alku koulussa.
Se kaikki tekee mut silti myös surulliseksi. Mä tiiän että jossain vaiheessa syksyä palan taas loppuun. Hoen sitä kuinka en jaksa käydä lukiota, kuinka en jaksa panostaa kouluun kun en kuitenkaan tule elämään pitkään. Ja tänä syksynä mua myös pelottaa. Mua pelottaa kun olen ilman hoitokontaktia. Mua pelottaa kun olen 18-vuotias. Aikuisuus pelottaa mua aivan helvetisti. Viime syksynä olin kaksi jaksoa päiväosastolla. Nyt en "pääse" sinnekään enää, koska olen aikuinen. Mä olen aivan yksin. Yksin ja jälleen viiltelyyn koukussa.
Mä olen myös surullinen sen takia, kun tiedän yhden ihmisen lähtevän elämästäni pian. Kukaan ei ole kuolemassa, onneksi. Mä kiinnyn aivan liikaa ihmisiin, joihin ei pitäisi. Jotka eivät koskaan tule oikeasti kuulumaan elämääni.
Sekava ilta. Pitäisi mennä nukkumaan etten ole huomenna koulussa aivan kuollut.
Aamupaino oli 44.6 kiloa.
Liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥