Mähän olen vain lellitty pikku teini, mulla ei ole mitään oikeutta valittaa pahasta olosta. Mulla on asiat hyvin, oikeastaan paremmin kuin hyvin, ja silti mä vaan valitan. Mun pitäisi miettiä enemmän niitä oikeasti pahoinvoivia ihmisiä, esimerkiksi niitä Afrikan nälkäisiä lapsia. Ne tekisi luultavasti mitä vaan että saisivat mun elämän. Mulla on koti, ruokaa(...), paras ystävä, opiskelupaikka ja perhe. Miksi mä en osaa olla onnellinen? Miksi mä teen niin normaalista asiasta, kuin syöminen, niin sairaan vaikeaa? Mä en tiedä.
Mä oon ollut pari päivää aivan helvetin huonolla tuulella. Kaikki pienimmätkin asiat on saanut mut itkun partaalle. Mä nukuin lauantain ja sunnuntain aikana yhteensä 24 tuntia. Stressi koulun alkamisesta vie mun voimat. Mä kyllä odotan koulun alkua, mä odotan sitä "uutta alkua", mitä syksyn tuleminen mulle aina merkitsee. Mä tunnen, että mä pystyn laihduttamaan itseni hengiltä. Mä haluan olla hyvä koulussa. Syksy merkitsee uutta alkua, sekä pelkkää suorittamista. Silti mä myös odotan sitä innolla, vaikka se kaikki stressaakin.
Mä oon taas junassa menossa mummulleni. Lipuntarkastaja ei käskenyt näyttää opiskelijakorttia. Puoli tuntia niin olen perillä. Puoli tuntia aikaa murehtia tulevia kaloreita ja mahdollista painon nousua.
Elokuu. Mihin se kesä meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥