epämääräistä

Väsynyt ja vihainen. Niitä mä olen. Lisää kaikkea turhaa tulee niskaan äidin puolelta. Miksei se voi vaan jättää rauhaan? Kysyin terapeutiltani kiireaikaa, siskoni on mahdollisesti tulossa mukaan. Jos en saa tätä sotkua selvitettyä, en tiedä mitä tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa äitini saa valehdeltua ja käännytettyä sossutanttojen päät, ja minut otetaan huostaan. Onhan hän sentään äiti. Ei. Minulle se ei ole mitään. Olen vain niin väsynyt, ja niin on perheenikin. En pysty katselemaan muiden surua, se on tuskaa. Ja viiltoa syntyy viillon perään, ei kiinnosta. Pitää sattua enemmän. Niin että itken, js se on harvinaista. Ennen pillitin harvase päivä, nykyään en osaa. Paras ystäväni jonka ole tuntenut noin vuoden, ei ole ikinä nähnyt minun itkevän. Ja olen ylpeä siitä. Minä en näytä heikkouttani muille.