Mua ahdistaa aivan sairaasti. Istun taas bussissa, olen menossa kotiin. Kotiin, jossa kukaan ei odota. Isäni on taas mennyt jonnekkin "iltaa istumaan". Musta tuntuu, että kuolen. Mä kuolen ihan kohta. Minussa on jotain vialla. Mä haluisin itkee ja nauraa. Mun pitäis kertoo mun poikaystävälle yksi juttu, jotta se tietäis mikä mua vaivaa. Mä en voi kertoo sitä kyllä täällä, se on mun salaisuus. En oo kertonu kellekkään.
Ja mukamas olen liian laiha. Poikaystäväni haluaa että olen painavampi, eli läski. Varmaan että voi jättää minut ja haukkua seläntakana läskiksi. Hän sanoo että treenaa ja syö. Ei, noi kaksi asiaa ei sovi yhteen. Mä en halua lihasmassaa, enkä läskiä. Mä voin treenata mutta jättää syömättä TAI syödä minimaallisen vähän ja jättää ylimääräsen liikunnan. Ne on mun vaihtoehdot jos on pakko valita. Mä oon niin saatanan väsynyt tähän kaikkeen. Kunpa voisi vain kuolla, nukahtaa ikiuneen ja jättää tää kaikki paska taakse. Mutta mulla ei ole ongelmia, ei oikeita sellaisia. Sen takia aion lopettaa poliklinikka käynnit kokonaan pois. Minä en aio olla muiden tiellä kohti parantumista. Minä aion kulkea kohti synkkää kuilua, aina vain syvemmälle ja syvemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥