Konsertti

Olen koulussa. Tänään on kaksi konserttia joissa esiinnyn. Toinen alkaa 10 minuutin päästä, toinen vasta kuudelta illalla.

Ahdistaa aivan järjettömästi. Haluan pois täältä! En halua mennä lavalle. Tai haluan mutta en kuitenkaan. Tiedän että olen ristiriitainen, mutta minkäs teet.

Seitsemän minuuttia. Kuolenkuolenkuolen.

Torstai

Olen matikan kertaustunnilla, koe alkaa 12.15. En osaa yhtään mitään, en ole ollut tunneilla melkeinpä ollenkaan. Ahdistaa aivan helvetisti. Lisäksi tänään on prima vista- koe konservatoriolla. Pelottaa. Haluan kotiin. Tai ei, en halua kotiin kun en voi olla siellä yksin. Haluan vain paikkaan, jossa ei ahdista. Ei sellaista paikkaa ole. En pysty keskittymään mihinkään, ympärillä on niin paljon hälinää. Pää räjähtää. En jaksa.

Lauantai

Olen siskollani mummuni kanssa. Tänään olemme olleet ostoksilla ympäri kauppakeskuksia. Olen jättänyt syömättä, sanonut vain että ei minulla vielä ole nälkä. Olen syönyt vain aamupalan.

Keskustelimme autossa mielenterveysongelmista, ja puhe kääntyi syömishäiriöihin. "Anoreksia on aivan kamala sairaus, onneksi kellään meistä ei ole sitä. Älä huoli Ada, et näytä enää yhtään sairaalloisen laihalta niin kuin joskus aiemmin!" kuulen heidän suistaan. Hymähdän vaan että hyvä, eihän minulla voisi anoreksiaa ollakaan. "Sitäpaitsi sinähän syöt ja paljon, se olisi eriasia jos jättäisit syömättä tai jotain! Onneksi olet terve." Niin, minä olen terve. En laiha, en sairas. Olen terve. Terve, lihava ja ruma.

Oikeasti tekisi mieli vain itkeä. Olen laihtunut vasta kaksi kiloa, mutta silti olen lihava, lihava, lihava.

En pääse vaa'alle ennen huomista.

Istun tällä hetkellä auton takapenkillä ja kuuntelen mummuni ja siskoni puhetta. He puhuvat äidistä, teoista joita hän on tehnyt, miksi kaikkia asioita on tapahtunut. "Äidillänne on oikeasti todella paha mieli." Kyllä aivan varmasti. Pitäisitte myt turpanne kiinni, en jaksa kuunnella! En halua kuulla tuollaista paskaa äidinäitini suusta!

Onneksi kohta olemme perillä, eikä tarvitse enää kuunnella. Olen aivan helvetin väsynyt äidin paapomiseen. Olen kyllästynyt siihen, että kukaan ei huomaa miten tämä vaikuttaa minuun. Tiedän, olen itsekäs, mutta kaikki äidin teot ovat satuttaneet minua todella paljon. Ja myös muita ihmisiä. Mutta silti kaikki ajattelevat vain sitä, kuinka paha olo äidillä on kun tämä toimii niin kuin toimii.

Iloinen yllätys

Aamupaino oli 42.3 kiloa! Enää hieman alaspäin niin olen 41 kilon puolella.. jes!


Kello on 9:44, bussini lähtee 10.07 ja minun pitää enää vain pestä hampaat. Menen tekemään tänään vain kokeen ja lähden takaisin kotiin. Koe pelottaa aivan sairaan paljon! En muista yhtään mitään mitä olen lukenut. Hyvällä tuurilla saan edes 5.

Nyt suljen tietokoneen ja menen tekemään viimeisetkin aamutoimet. En halua myöhästyä.

Ja niin pilasin taas kaiken

Äsken tuli ahmimiskohtaus. Söin muroja, sämpylää ja juustoa. "Ei haittaa jos nyt syön hieman, kalorit ovat silti matalalla." Sitten napsahti. Ruokaa, ruokaa, ruokaa. Nälkä. Pohjaton vatsa. Kaloreita on tänään yhteensä 1249. Ahdistus. Paha olo. Itku. Miksi ratkesin?

Nyt pelottaa huominen aamupaino.

Kävin äsken vaa'alla enkä meinannut uskoa silmiäni.

Polilla käyty. Pidättelin itkua koko käynnin ajan, ja sanoin että en aio puhua totuuden mukaisesti, sillä en halua että isäni saa tietää asioistani. Valehtelin siis suurimmaksi osaksi asioistani. Silti hän kysyi että olenko miettinyt osastohoitoa. Joo en kyllä mihinkään osastolle suostu menemään. Miksi edes menisin, en jumalauta tarvitse apua!

Polilta lähtiessäni kyyneleet rupesivat valumaan portaissa, ja bussipysäkille päästyäni itkin jo täysiä. Soitin isälleni ja sanoin että en yksinkertaisesti jaksa enää yhtään.

Jokin minussa haluaa huutaa koko maailmalle että syöminen aiheuttaa niin paljon ongelmia, etten jaksa miettiä mitään muuta kuin kaloreita, painoa, liikuntaa ja syömättä jättämistä. Mutta en huuda. En kerro kenellekkään. Silloinhan olisin huomiohuora.

Tekstini on todella ristiriitaista, anteeksi siitä.

Huomenna biologian ja japaninkoe. En jaksa lukea. Olen kirjoittanut biologiasta kymmenen A4 kokoista sivua muistiinpanoja enkä silti osaa yhtään mitään.

Silmiä polttaa tämä itkeminen. Päässäni pyörii vain se, miten pystyn jättämään syömiset väliin. En halua miettiä tällaisia asioita. Haluan kuolla.

Paniikkikohtaus (taas)

Paniikkikohtaus kesken ranskan tunnin. Opettaja lähti luokasta ulos kanssami ja halasi kun itkin ja kyselin voinko kuolla. Sen jälkeen sivari päästi minut tyhjään luokkaan, jossa puhuin ensin isäni ja sitten siskoni kanssa. Nyt olen ruotsin tunnilla. Aivan kuin olisin sumussa. Silmät sumenevat enkä näe kunnolla. Kuulen äänet kuin seinän läpi. Unohdan hengittää ja tunnen palan kurkussa.

Haluan kuolla pois. En jaksa tätä enää.

Kaloreitakin on kertynyt tänään jo 202.

Lähden polille 12 jälkeen. En edes tiedä mistä siellä puhutaan. Olen aivan helvetin sekaisin enkä vain jaksa enää. Säälittävää.

Aamupaino oli muuten 42.5 kiloa. Muistaakseni.

Ruokapäiväkirjaa

Tämän päivän syömiset:
kaksi minihiilari täysjyväleipää 94 kcal
rasvaton maustamaton raejuusto 34 kcal
kasvissosekeitto 140kcal
lisäksi olen juonut vihreää teetä 3 kupillista maidolla sekä sokerilla. Tee maistuu vain niin pahalta ilman sokeria. Pitäisi kyllä yrittää jättää sokeri pois. Laskujeni mukaan kaloreita on tänään tullut yhteensä 360, koska sokeri on tuonut ylimääräistä. Mutta hyvin on silti mennyt syömisten osalta! Toivottavasti paino on tippunut kun aamulla menen vaa'alle.

Pidätän itkua bussissa

9.30. Olen menossa kotiin. Nieleskelen kyyneleitä bussin takaosassa, kuinka paska ihminen olen? Koulu alkaa 9.45 ja minä olen saamaton huono ihminen enkä ole menossa sinne. Olet paska ihminen, saamaton lihava. Läski! Jätit turhan takia koulupäivän väliin. Idiootti. Tapa itsesi, viillä! Nämä äänet soivat päässäni, ja minä kuuntelen kiltisti. Tottahan ne vain puhuvat.

Aamuahdistus

Aamubussi, ruuhkaa. Kaveri ei vastaa, hänen piti tulla samalla bussilla. Hän luultavasti nukkuu. Ahdistaa, tunnen kuinka paniikki lähestyy. Ei hätää, ei hätää, ei hätää... Ei tästä tule yhtään mitään.

Meinaan soittaa isälle, mutta jokin saa vielä pidätettyä minua. Ensimmäisellä tunnilla kuoroa, sen jälkeen biologiaa, ja viimeisellä tunnilla matematiikkaa. En halua kouluun. Haluan vain vaihtaa bussia ja mennä takaisin kotiin. Itkettää. Mutta pakko mennä kouluun, bilsan tunti on viimeinen ennen koetta, kuorossa en ole ollut viikkoon ja matematiikkaa en osaa.

-600 grammaa eilisestä. Tänään kuitenkin repsahdan ja syön. Huomenna painan taas liikaa. Huomenna on myös oirehaastattelukäynti polilla.

Kello on hieman yli yhdeksän ja jo nyt ahdistaa niin paljon.

Sunnuntain ruoat

Tämän päivän ruuat: ananasta 192kcal ja kaksi kuppia vihreää teetä maidolla n. 20kcal. Sinänsä mennyt ihan hyvin, onhan kaloreita paljon, mutta tiedettävästi nuo poistavat kehosta nesteitä.

Vatsa täynnä ja olo on ahdistunut. Menen suihkuun ja sen jälkeen aloitan biologian lukemisen. Toinen välikoe on keskiviikkona, enkä ole aloittanut lukemista. Ensimmäistä välikoetta en ole edes tehmyt vielä. Pitää siis lukea paljon, ja aloitan vasta näin myöhään. En kerkeä kirjoittaa enempää. Nyt suihkuun ja kokeisiin lukemaan!

Niin monta kertaa ennenkin

Ahdistaa. Palan tunne kurkussa on niin selvä että olen aivan varma että tukehdun johonkin. Mihin? Niin, en tiedä itsekään. Mutta silti tunne on niin selvä. Minä kuolen aivan varmasti tähän! En kuollut eilen, enkä tiistaina, enkä maanantaina enkä koskaan ennenkään. Mutta silti tämä tunne saa minut aina paniikin valtaan uudestaan ja uudestaan. Ja joka kerta olen varma että kuolen. Tämä on yhtä helvettiä.

Vaikeat koulupäivät

Aamutunti matikkaa jää väliin. Menen myöhemmälle tunnille, eli biologiaa. Tunnin loppu puoliskolla lähden sanaakaan sanomatta luokasta ulos ja painun vessaan. Siellä soitan isälleni että taas kohtaus on tulossa. Hän käski etsiä apulaisrehtorin, joka oli osastolla loppukeskustelussa mukana. Löysin hänet ja istuin hänen huoneessaan itkemässä 40 minuuttia. Kohtaus ei mennyt millään ohi, ja aina kun tuli helpompi hetki, paniikki tuli kahta kovempana takaisin. Lähdin tekemään ranskan sanakoetta, ja sen jälkeen isäni tuli hakemaan minut. Hän joutui lähtemään töistä takiani.

Nyt kello on 13.50 ja istun kotona huoneeni lattialla. Vihaan itseäni. Miksi en voi olla normaali? Teenkö tästä kaikesta vaikeampaa mitä se on? En jaksa tätä enää.

Nyt alan tekemään koulujuttuja. Illalla menen japanin tunnille.

Haluan viiltää. Ja kuolla.

Näin päivät kuluvat

Aamu alkaa ahdistuksella tai paniikkikohtauksella. Soitan isälle. Bussissa kouluun mennessä mietin vain miten selviän matkasta panikoimatta. Koulussa ahdistus jatkuu ja lisääntyy. Soitan isälle. Tunneilla keskityn varmistelemaan että osaan hengittää ja niellä kunnolla. Opetuksesta en saa mitään selvää. Ruokatunnilla istun vessassa ja puhun puhelimessa kaverini kanssa, joka on toisessa koulussa. Ruokailun jälkeen tunti jatkuu ja saan jäädä käytävälle tekemään tehtäviä. Vielä olisi yksi tunti jäljellä mutta lähden kotiin, sillä en jaksa ahdistusta enempää. Matkalla bussipysäkille ahdistun tulevasta bussimatkasta ja bussin vaihdosta. Bussissa soitan isälle. Lähestyn kotia ja ahdistus alkaa laskea. Juoksen rappukäytävässä portaat ylimpään kerrokseen ja menen kotiin sisälle. Ahdistus on jo matalalla. Odotan kunnes isäni tulee kotiin. Saatan taas soittaa hänelle, jos ahdistus on saanut taas paniikinomaiset piirteet. Kun hän on tullut kotiin voin olla täysin rentona. Eihän minulla voi olla hätää kun hän on lähellä. Illalla ahdistus alkaa taas, kun mietin tulevaa koulupäivää. 

Tällä tavalla elän joka päivä. Olen täysin riippuvainen isästäni. En pysty olemaan koulussa. Tämä on yhtä helvettiä.

42.7 kiloa.

Keskiviikko 4. marraskuuta

En ollut koulussa yhdelläkään tunnilla. Tein kirjastossa rästitehtäviä koko päivän. Kotiin mennessäni sain bussissa taas paniikkikohtauksen joka ei meinannut mennä ohi millään. Olin onneksi ystäväni kanssa enkä yksin. Siellä sitten itkin ja puhuin isäni kanssa puhelimessa ja hoin kuolevani. Eräs nainen kysyi kaveriltani että olenko kunnossa. Nyt hävettää niin paljon. Miksi nämä kohtaukset eivät mene ohi millään?

Koko päivän kalorit yhteensä 683.

Torstai 5. marraskuuta

Istun matikanluokassa yksin muiden ollessa syömässä. Sain sovittua opettajan kanssa mitä minun tarvitsee osata että pääsen kokeesta läpi. En joudu uusimaan koko kurssia, jos saan edes 5 kokeesta. Hieman helpompi olo kuin aiemmin.

Tänään konservatoriolle. Pitäisi myös lukea ranskan ja ruotsin sanoja, sanakokeet ovat huomenna.

Mietin, miten pääsen kotiin tänään. En suostu menemään bussiin. En todellakaan! En kestä enää yhtäkään paniikkikohtausta. Riitelin isäni kanssa eilen, huusin että en suostu menemään kouluun. Täällä sitä silti ollaan. Enhän voi jättää koulua kesken vaikka kuinka haluaisin.

Istun toppatakki päällä, täällä on niin kylmä.

Heikko olo. Nälkä. Vaikka söin aamulla puuroa (120kcal) ja ruisleivän (62kcal). Kaloreita tuli siis paljon, mutta seuraavan kerran aion syödä vasta illalla.

Istun luultavasti koululla puoli viiteen asti, ja odotan että isäni pääsee hakemaan minut. En mene bussiin.

Matikantunnin jälkeen kuoroa. Pääsen koulusta 14.30.

Stressaan aivan kaikesta. Olen vain taakka kaikille. Täytän ensi vuonna 18 enkä osaa elää yksin, olen täysin riippuvainen isästäni. Kuinka säälittävää. En pärjää koulussa. En osaa syödä kunnolla. En osaa hallita paniikkiani. En ole saavuttanut vielä mitään elämässäni. Enkä edes jaksa, olen aivan loppu. Haluan vain kuolla.

Mun tekisi mieli vain huutaa

Kello on 12.45. En ole ollut yhdelläkään tunnilla tänään. Kaloreitakin on jo 120.

Tämä päivä on huono.

Illan läskiahdistus

Kaloreita on kertynyt tänää noin 1500. Läskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläski.

Itkuraivarit ja ahdistus. Pakko viiltää. Ahdistaa. Ällötän itseäni. Ahdistun lisää kun en löydä lempi terääni. Miten olen voinut hukata sen? Nyt alkaa etsiminen, pakko viiltää.

2. marraskuuta

Aamupaino 42.8 kiloa taas. Nyt en anna sen nousta.

Olen matikan tunnilla. Olen muita jäljessä noin 190 tehtävää. Eihän se mikään ihme ole. Mutta olen vain niin huono matikassa, nyt en ymmärrä yhtään mitään. Haluan jättää koulun kesken, en pärjää.

3. marraskuuta

Heräsin puoli tuntia myöhässä, joten jouduin tekemään kaiken todella nopeasti. Asiaa ei auttanut se, että heti herätessäni sain paniikkikohtauksen, jonka jälkeinen ahdistus jatkuu vieläkin. Olen aivan varma että kuolen. Tiedän, että näin on käynyt niin monta kertaa aiemminkin, mutta silti olen aivan varma että juuri tällä kerralla kuolen.

Olen bussissa menossa reumalääkäriin. Tänään ei onnekseni ole koulua, vaan taksvärkkipäivä.

Aamupaino oli 42.9 kiloa. +100 grammaa eilisestä. Olen todella pettynyt itseeni. Eilen kello 18.00 asti kaloreita oli vain 90, sitten söin ruokaa ja iltapalan (miksi? -koska olen lihava) ja näin kaloreita oli illalla yhteensä 580. Toivottavasti tänään sujuisi ruoan suhteen paremmin.

Sunnuntai-illan ahdistus

Huomenna kouluun. Pelottaa aivan järjettömästi.

Paino aamulla 43.3kg. En edes tiedä mitä sanoa. Haluan olla pienempi, pienin.
Tämän päivän kalorisaldo on 525. Tekisi vain mieli saada kaikki ruoka vatsasta ulos. Olo on niin täysi. Toivottavasti huomenna aamupaino olisi vähemmän.