Polilla käyty. Pidättelin itkua koko käynnin ajan, ja sanoin että en aio puhua totuuden mukaisesti, sillä en halua että isäni saa tietää asioistani. Valehtelin siis suurimmaksi osaksi asioistani. Silti hän kysyi että olenko miettinyt osastohoitoa. Joo en kyllä mihinkään osastolle suostu menemään. Miksi edes menisin, en jumalauta tarvitse apua!

Polilta lähtiessäni kyyneleet rupesivat valumaan portaissa, ja bussipysäkille päästyäni itkin jo täysiä. Soitin isälleni ja sanoin että en yksinkertaisesti jaksa enää yhtään.

Jokin minussa haluaa huutaa koko maailmalle että syöminen aiheuttaa niin paljon ongelmia, etten jaksa miettiä mitään muuta kuin kaloreita, painoa, liikuntaa ja syömättä jättämistä. Mutta en huuda. En kerro kenellekkään. Silloinhan olisin huomiohuora.

Tekstini on todella ristiriitaista, anteeksi siitä.

Huomenna biologian ja japaninkoe. En jaksa lukea. Olen kirjoittanut biologiasta kymmenen A4 kokoista sivua muistiinpanoja enkä silti osaa yhtään mitään.

Silmiä polttaa tämä itkeminen. Päässäni pyörii vain se, miten pystyn jättämään syömiset väliin. En halua miettiä tällaisia asioita. Haluan kuolla.