Keskiviikko 4. marraskuuta

En ollut koulussa yhdelläkään tunnilla. Tein kirjastossa rästitehtäviä koko päivän. Kotiin mennessäni sain bussissa taas paniikkikohtauksen joka ei meinannut mennä ohi millään. Olin onneksi ystäväni kanssa enkä yksin. Siellä sitten itkin ja puhuin isäni kanssa puhelimessa ja hoin kuolevani. Eräs nainen kysyi kaveriltani että olenko kunnossa. Nyt hävettää niin paljon. Miksi nämä kohtaukset eivät mene ohi millään?

Koko päivän kalorit yhteensä 683.

Torstai 5. marraskuuta

Istun matikanluokassa yksin muiden ollessa syömässä. Sain sovittua opettajan kanssa mitä minun tarvitsee osata että pääsen kokeesta läpi. En joudu uusimaan koko kurssia, jos saan edes 5 kokeesta. Hieman helpompi olo kuin aiemmin.

Tänään konservatoriolle. Pitäisi myös lukea ranskan ja ruotsin sanoja, sanakokeet ovat huomenna.

Mietin, miten pääsen kotiin tänään. En suostu menemään bussiin. En todellakaan! En kestä enää yhtäkään paniikkikohtausta. Riitelin isäni kanssa eilen, huusin että en suostu menemään kouluun. Täällä sitä silti ollaan. Enhän voi jättää koulua kesken vaikka kuinka haluaisin.

Istun toppatakki päällä, täällä on niin kylmä.

Heikko olo. Nälkä. Vaikka söin aamulla puuroa (120kcal) ja ruisleivän (62kcal). Kaloreita tuli siis paljon, mutta seuraavan kerran aion syödä vasta illalla.

Istun luultavasti koululla puoli viiteen asti, ja odotan että isäni pääsee hakemaan minut. En mene bussiin.

Matikantunnin jälkeen kuoroa. Pääsen koulusta 14.30.

Stressaan aivan kaikesta. Olen vain taakka kaikille. Täytän ensi vuonna 18 enkä osaa elää yksin, olen täysin riippuvainen isästäni. Kuinka säälittävää. En pärjää koulussa. En osaa syödä kunnolla. En osaa hallita paniikkiani. En ole saavuttanut vielä mitään elämässäni. Enkä edes jaksa, olen aivan loppu. Haluan vain kuolla.