I could feel the sound of writing on the wall It cries for you

Tuijotan seiniä. Nukun. Tuijotan. Taistelen suihkuun menemisen kanssa. Kuuntelen musiikkia, Rainbow, Kiss, Winger, Slayer. Piirrän. Yritän tehä kuviksen työtä. Kuviksen ope sanoi haluavansa mun työn sen kodin seinälle. Hah, heitän sen roskiin ja teen uuden. En mä osaa. Piirrettiin kaverin kanssa koulussa kajaalilla kissanviikset ja oltiin niitten kaa koko loppupäivä. Karattiin liikkatunneilta, viilsin vessassa myöhemmin.  Luokanvalvoja piti meille jonkun pikku palaverin kun istuttiin yhen toisen tunnin aikana käytävällä. ''Me ollaan rehtorin ja opettajien kanssa juteltu teijän poissaoloista ja niitten syistä. Koittakaa ladata akkuja loman aikana niin pärjäätte sen jälkeen.'' Miks kukaan ei voi ymmärtää? Joo, yks lomahan tässä kaiken parantaa. Kuraattorille en kertonu mitään, sanoin vaan että välillä vähän ahdistaa. Sano puhuvansa opettajille ja varas uuden ajan. Helvetti. Yhteiskuntaopin opettaja oli puhunu tälle kaverille jotain et kylläpäs te tuutte hyvin *asdf* kanssa toimeen, ja kyselly muutenkin jotain. Se näki mun käden perjantaina, uudet jäljet loisti oikee kunnolla. Ne pienen pienet arvet, oon liian nössö enkä uskalla viiltää syvälle.En onnistu ees siinä, ei musta oo mihinkään.

 Mä en jaksa enään välittää mistään. Voisin laittaa tännekkin kaikki tiedot musta, mulle olis ihan sama vaikka joku tuttu näkiskin. Mä en jaksa enään olla se tyttö, jolla on kaikki asiat niin hyvin. Äiti lähti, eikä se haittaa sitä ollenkaan, jatkaa elämäänsä. Mä en jaksa enään, mä haluun et joku huomaa mut. Paitsi en haluu et isä tai sisko huomais. Asiasta toiseen, haut alkaa kohta. Mä en tiiä mihin mä haluun. Haen ainakin kuvis- ja musiikkiteatteri linjoille lukioon. Täällä on hiihtoloma ensi viikolla. Haut alkaa sillon. Opo sano varaavansa mun haun tekemiselle oman ajan. Kun sen saa tehä kotonakin, kun se netissä tehään. Oisin mäkin sen voinu tehä kotona, mut se vaan sano et se haluu tehä sen mun kanssa. En mä kuitenkaa pääse niihin mihin haen, mulla on niin paska keskiarvo. Eikä se parane tällä menolla. Oon puhunu kymppiluokastakin, mut se vaan sano et kannattaa yrittää hakee lukioon. No, toivotaan parasta, noi on kuitenkin sellaset linjat mihin haluun. Ensi viikolla on sen yhen perhetutun aivoleikkaus. Pitää pidellä peukkuja pystyssä. ♥ Olin keskiviikkona magneettikuvauksissa taas. Pelottaa ne vastaukset, saan ne vasta parin viikon päästä. Kysehän on kuitenkin niskasta.. Pelottaa et jos siihen tarvii jonkun leikkauksen. Mä en suostu siihen, oon ollu jo 4:ssä. Ei enää ikinä.

Hold up, hold on

                                                                               

Mä en jaksa.

Kun kaataa yhden jostain kaksi laahustaa

Koko viikonloppu on menny kuin sumussa kävellen. Oli niin ihana nähdä maailman ihaninta ihmistä. Kiitos paraskaveri.♥ Ei me mitään ihmeellistä tehty, pyörittiin lauantai keskustassa mut muuten oltiin vaan täällä kotona. Myöhästyttiin joka bussista millä meijän piti mennä, hah ainakin tuli juostua. :) Mutta oli ihan kiva viikonloppu pitkästä aikaa. Oon kyllä varmaan lihonu ihan sikana. Läski.
  Ahdistaa huominen, olipa yllätys. Perjantaina en menny sille vikalle tunnille. En pystyny, mua rupes oksettaan niin paljon ajatuskin mennä sinne luokkaan. Olin menossa sinne mut kaveri sano että et sä tossa kunnossa sinne voi mennä. Sit se meni selittään mun tilanteen sille opelle ja mentiin sen jälkeen kuraattorille.. Huoh. Mutta ihana et kaveri pitää huolta, vaikka en haluis. Opokin oli just siellä kuraattorin huoneessa kun mentiin sinne. Vittu oikeesti kohta kaikki näkee et oon tällänen kehari. Se vaan sano että tuu käymää maanantaina jossai vaiheessa sen luona, varmaan puhutaan niistä kouluun tutustumisista. Kohta alkaa yhteishautkin. Pelottaa. Huomenna on se kuraattori aikakin. Ja yhteiskuntaoppii, sen tunti. Mä. En. Tuu. Selviin. Huomisesta.
  Katoin äsken Tumman veden päällä-elokuvan. Teen siitä kirjasta esitelmää kouluun. Toi elokuva oikeesti oli hyvä. Mä pystyn samaistuun siihen jotenkin.. Kotona on aina ollu ongelmia alkoholin kanssa. Lähinnä isillä, mut loppuviimein myös äitillä. ''Äitillä''. Se ei oo mulle enään yhtään mitään. Mä muistan ne illat, yöt ja aamut, kun toi riehu kännissä. On ne poliisitkin soitettu moneen otteeseen. On jotain muutakin tapahtunu, mut mä en oo kertonu siitä kenellekkää. Enkä aiokkaan, en ikinä. En mä pysty. Se on mun salaisuus. Mä en vaan kohta pysty enää elään sen kanssa, mut en mä sitä voi kertookkaan. Mä en jaksa enään tätä kaikkee. Mä haluun luovuttaa. Tai en. En mä tiiää. Haluun vaan pois tästä kodista. Toi sano eilen että joo meen kävelylle. No minnes muuallekkaan se meni ku baariin. Meijän talon eessä on pubi. Kiva vaan olla täällä sillei joo, missäköhän se on. Siellähän se sit oli ollu. Nojaa, juotiin täällä kotona ton yhen kanssa. Sit mun kännykkäkin sekos, en voinu soittaa tai mitää. Epätoivo iski. Niinkun aina. Ei se haittaa enään mitään, mä oon jo kuolleena mun päässä. Mut nyt on pakko oikeesti ottaa terä käteen. Oon oottanu koko päivän.

diediediedie

Oon koulussa. Haluun pois täältä, mä kuolen tähän ahdistukseen. En pysty keskittyy tähän matikkaan yhtään. Ystävänpäivä. Kaikki kerää haleja ja nimiä sydänlappuihin ihan innoissaan. Kaikki paitsi mä. Ens tunti yhteiskuntaoppii, sen yhen opettajan tunti. Toivottavasti se ei kysele siitä käden repimisestä mitään. Tuskin.  Ja eilenkin viilsin vaan jalkoihin, ettei kukaan huomaa. Mulla on nälkä. Mä en aio syödä tänään mitään. Koulussa en syö ikinä, en oo syöny kolmosesta asti. Enää 10minuuttii tätä tuntia. Ja mä oon jo valmis kuolemaan, mä en kestä. En haluu ens tunnille. Tää ahdistus kerkee tappaa mut ennen sitä. Ainakin mulla on terät mukana. Lohduttaa ajatus että yks viilto ja tää paska loppuis.

How does it feel to be normal

Nyt ahdistaa ihan liikaa.Mä haluun viiltää. Mun on pakko saada nyt terä käteen. Huominen koulu ahdistaa enemmän kun yleensä. Mä en kestä, mä en haluu sinne. Raavin ruotsin kokeen aikana käteni verille, se opettaja katto mua aika pitkään. Istuin kyllä ihan takana, mut se tuli vaan seisoon siihen mun viereen kun tein sitä koetta. Ei se mitään kerenny sanoo ku häivyin jo sieltä luokasta ja sinne jäi jotain ihmisiä tekeen sitä vielä. Mulla on huomenna viimenen tunti sen opettajan tunti. Ahdistaa. Se koekkin meni niin huonosti.
  Olin tänään kattomassa vanhalla koululla abeja, oli niin ihana nähä kaikkia ihmisiä siellä.♥ Naama tuli täyteen huulipunaa, ja elmukelmutettiinkin tolppaan kiinni. Mä ihmettelenkin sitä et miks en saanu mitään paniikkikohtausta. Meinasin saada mutta aattelin et vittu ihan sama, kuolen sitten siihen. En vaan välittäny. Ja mulla oli sisko mukana, sekin rauhotti. Ja kun tunsin ne ihmiset, tiesin että voin vaan sanoa että älä tee mitään, niin ne ei ois tehny. Mut oikeesti, mä selvisin. Mä selvisin.
  Sain keskiviikko yönä jonkun ihme kohtauksen, en saanu oikeesti henkee ja muutenkin sellanen tuskanhiki. Olin ihan varma että kuolen siihen, enkä sitten nukkunu koko yönä ollenkaan vaan odotin sitä että kuolen. Oli kiva mennä aamulla tekeen sitä koetta kun yö oli menny miten meni. Mun on pakko saada siitä hyvä. Paras, hyvä ei riitä.
  Mun yks kaveri tulee huomenna tänne ja on koko viikonlopun. Ihanaa kun se tulee, mut pelottaa silti. Mä oon taas syöny niin paljon liikaa, ja nyt en voi jättää taaskaan syömättä koska kukaan ei saa huomata mitään. Tää mun kaveri on niin laiha ja kaunis, oon niin mitätön sen vieressä. Ja oon muutenkin, mutta tunnen itteni vielä huonommaks sen rinnalla. Mut niin se vaan menee, se on silti mun parhain kaveri.♥
  Ai niin, sain kaks aikaa tonne uudelle nuoriso psykiatriselle. Jippii. Mä haluun jutella, mut mä en haluu jutella. Mä haluun mutta en vaan osaa enkä pysty. Tekis vaan mieli kirjottaa koko ajan.

 

 

 

Sometimes it's okay to be tired, but you shouldn't show it to everyone

Huomenna ruotsin koe. En osaa mitään, kävin tukiopetuksessa ja kaikkee mut mun päähän ei jää mitään. Mun on pakko saada siitä hyvä, pakkopakkopakkopakko. En nukkunu yöllä ollenkaan. Mut koulun jälkeen kyllä nukuin, kaks tuntia.. Oisin voinu tietty lukee, nyt vituttaa. Miten saan unta yöllä? Aina tää menee tällein, stressaa ku en saa unta. Kuuntelen Rainbowia pitkästä aikaa. Oon syöny taas oikeesti liikaa. Ihan helvetisti liikaa, läski. Otin tänään mun jaloista kuvia. Ei olis pitäny. Laitan tähän yhen kuvan, mun on pakko laihtuu ku näätte sen kuvan. Saan motivaatioo siitä, että laitan tänne kuvia, ja nään mun edistymisen. Vaikka enkyllä edisty yhtään. En missään.
  Sunnuntai meni hyvin, mä pääsin pois täältä hetkeks aikaa. En ottanu mitään paljoo, en uskalla. Otin vaan vähän noita reuma lääkkeitä (joita käytetään myös syövän hoidossa) ja ahdistuslääkkeitä, ja join jotain siihen päälle. En tiedä mitä se oli, ihan sama. Hah, en tullu ees pahasti sekasin, mut se helpotti silti. Olin siis keskustassa. Isi ei ees huomannu mitään, miks olis ku ei ollu ees kotona kun tulin takasin. Baarissahan se oli. No, ehkä ihan hyvä niin. En haluu että se alkaa epäillä mitään, oon pitäny kaiken tähänkin asti salassa. Ei se tiedä mitään että syöminen ahdistaa, paitsi sen että en syö julkisilla paikoilla. Kaikki lääkäritkin on puhunu sille mun painosta, mut se uskoo mua kun sanon että syön kunnolla. Kyllä mä syönkin aika paljon, liikaa. Eihän sen tarvii tietää mitään.
  Olin opolla tänään, se käski mun käydä siellä. Otin kaverin mukaan, en pystyny meneen yksin. Sain siellä jonkun kauheen nauruitkukuolema kohtauksen. Mut pystyin peittään sen kaiken naurulla, kaveri nauro vaan siinä mun vieressä mun kanssa. Opokin rupes vaan nauraan meille, ei se huomannu et oisin itkeny. Hyvä, en haluu enää et kukaan näkee et itken. Ja se kuraattori käski mun mennä varaan sille ajan. No menin sitten, sain sen ajan ens viikon maanantaille. Aion kyllä valehella siellä kaiken. En mä jaksa käydä jutteleen sen kanssa. Mä en haluu jutella kenellekkään.. Tai haluan. Mä en tieedä, mä haluisin oikeesti jutella mut sitten kun saan tilaisuuden, en osaa puhuu mitään. Pystyn puhuun vaan yhdelle ihmiselle kaikesta, tälle mun kaverille josta puhun täälläkin. Ollaan tunnettu nyt kunnolla vasta jotain pari viikkoo, mut luotan siihen ihan täysin. Se tietää ihan oikeesti miltä musta tuntuu.♥
  Haluisin kirjottaa niin paljon kaikkee, mut nyt tää ei oikeen sillein onnistu. Hah, vaikka oon kirjottanu jo noin paljon. Huomenna lähen siskolle, ahdistaa se bussimatka jo valmiiks. Mut mä haluun pois täältä, pakko kestää se. Ja mähän kestän, koska mun on pakko.

laihduta läski

 

I'll stop this shit and forgive you, it's what ever to me

Sori nää mun hienot otsikot.
  En muista mitään että olisin kirjottanu eilen jotain. Mä en muista oikeestaan mistään mitään, nää päivät vaan lipuu ohi. Samaa rataa joka päivä. Mut ainakin olin kirjottanu jotain totta, mä en jaksa enään. Mut siihen on tulossa muutos. Sovittiin äsken kaverin kanssa et lähetään sunnuntaina vaan keskustaan ''shoppaileen'', se pöllii niiltä jotain juotavaa ja mäkin otan täältä jotain mukaan. Ja otan tietysti noita lääkkeitä. Mä haluun mun pään sekasin (ihan kun se ei olis jo). Mä haluun pois täältä. Ehkä mä pääsenkin täältä pois sunnuntaina..  Ei, en mä haluu kuolla tollein, mä vaan haluun näyttää koko maailmalle kuin paska olo mulla on. Ja monilla muilla. Mä haluun huutaa, mä haluun elää. Sekoilla, haluun että ihmiset kattoo mun perään kun jotain hullua. Koska mä en välitä enään. Mua ei vois vittuakaan kiinnostaa, joten ihan sama. Mun koko "elämä" on mulle ihan samaa.
  Vituttaa ihan sikana, kävin saattamassa kaverin kuraattorille yks päivä, ja puhuin sen puolesta koska se ei ite voinu. No kuraattori oli kyselly musta jotain ja se haluu nähä mut jossai vaiheessa. Mut munhan ei oo pakko nähä sitä jos en haluu? Viiltelin koulussa matikan tunnilla eikä se opettaja huomannu mitää. :D Tai en viillelly kunnolla, ihan vähän vaan. Kaverilla oli kans sen terät mukana. Joo tietysti se kuraattori haluu tarkistaa meijän tavarat, se sano sille siellä niin. Mä jään kohta kaikesta kiinni ellen oo varovaisempi. Ja siitä yhestö jätkästä en puhu enää mitään. En jaksa välittää siitä koska sekään ei välitä musta. Mua vaan sattuu niin paljon sen käytös.
  Äh oon niin innoissani sunnuntaista! Mä en vaan haluis tuottaa isille mitään pettymyksiä.. Se luottaa muhun koska ei se ymmärrä mitään mun asioista. On vaan onnellinen kun oon löytäny uusia kavereita. En mä aio itteeni tappaa sunnuntaina.. En oikeesti. Haluun vaan hetken aikaa olla sekasin. Torstaina on abi-päivä ja meen mun vanhalle koululle kattoon kaikkia kavereita sillon. Koska osa niistä on abeja. En jaksais oottaa sitäkään. :3 Se on yks asia mitä ootan niin helvetin paljon, siellä on ihmisiä jotka välittää musta. Tai ainakin haluun uskoa niin.
  Tänään lintsasin aamulla 3 tuntii. Mä en jaksanu herätä. Sit mun oli pakko, mulle tuli niin huono omatunto kun en lähtenykkään kouluun. Helvetti. Mistään ei tuu yhtään mitään. Piikitin itteeni äsken, koska reuma. Ainiin joo.. Niin sillon sairaalassa ne vaan sano, että mun reuma on luultavasti edenny niin pitkälle niskaan että se voi mennä sieltä keskushermostoon asti. Ja ne sano, että voin kuolla siihen. Mä en oikee osaa aatella tota. Ehkä se on hyvä asia, ehkä se on huono. Mä en tiedä. Yhellä perhetutulla on aivokasvain. 3:tta kertaa. Sillä ei oo hyvä ennuste. Mä en haluu et se kuolee. Mä voisin kuolla sen puolesta.
  Mun on pakko tehä tällänen ''taulukko''. Mun on vaan pakko, en tiiä miks.
  12 kuukautta sitten porukat eros. Muutin "äitin" kanssa muualle. Alotin lintsaamisen.
  10 kuukautta sitten näin "äidin" viimeks ja puhuin sille. Sillon karkasin kotoa, eikä ketään kiinnostanu. Muutin isälle, asuin sitä ennen vähän missä sattuu. Alotin viiltelyn kunnolla.
  8 kuukautta sitten vedin niin kauheet kännit.. Olin niin tyhmä. Olin kylällä sillon kaverin kanssa. Sillon tapahtu niin paljon kaikkee. En ees muista. Onneks.
  7 kuukautta sitten ystävä kuoli onnettomuudessa.. Rakas pieni, toivottavasti sulla on hyvä olla.♥ Sillon mulla myös katkes välit aika moneen sukulaiseen, vähän ennen rippijuhlia. Mun kuraattori oli siellä rippileirillä, ahdisti niin paljon.
  6 kuukautta sitten alotin nupolla käymisen. Sain lähetteen koulupsykologilta. Silloin todettiin masennus, paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Siitä asti ne on myös tarkkaillu mun painoa. Tai sitä on tarkkailtu 2-luokalta lähtien. Koska lopetin syömisen silloin kokonaan. Sain itteni sillon puhuttuu ulos kaikesta mitä ne epäili. Enään en pysty. Ja paniikkihäiriö mulla on ollut aina, niin kauan kuin muistan. Sen takia kävin psykiatrilla 4 vuotiaana.
 1 kuukaus sitten muutto taas. Koulun vaihto. Uus alku. Ja kaikki meni päin vittua.
 8-luokan talvella ja keväällä lintsasin yhteensä 227 tuntia. Mikä näkyy todistuksessa. Mutta mua ihmetyttää miksei kukaan puuttunu asiaan. Ketään ei kiinnosta miten mulla menee. Siinä se nähtiin. En oo hyvä kellekkään. Sen takia äitiki ja muut sukulaiset jätti mut. Koska oon niin paska ihminen.
Mutta tän taulukon tarkotus oli se, että saan ite hahmotettuu nää kaikki asiat. Kaikki on tapahtunu niin nopeeesti etten pysy mukana. Tarviiks mun pysyy mukana missään, mitä se loppujen lopuks mitään hyödyttää? Nyt mä vaan annan kaiken mennä, en jaksa enään välittää tästä kaikesta. Unohtaa vaan. Niinkun oon jo osittain tehnytkin...

 

''What's the problem?'' ''Ohh, nothing. Just my mind makes me fucking sick.''

Mulla on kerrottavaa, haluun jakaa sen koko maailmalle. Oon sanonut tän aikasemminkin, mut nyt tarkotan tätä ihan oikeasti. En vaan saa sanoo sitä, en ääneen että joku kuulisi sen. Mä saan puhua siitä vain mun päässä, vaan ittelleni. Jos sanoisin sen ääneen, ei mikään muuttuisi. Kukaan ei välittäisi. Ei huolestuisi. Jatkaisi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilman huolta mistään. Mun kaverit kertoo mulle omista ongelmistaan, mikä on hyvä koska haluun auttaa niitä. Tiiän että niillä menee huonosti, en mä haluu valittaa niille mun ongelmista. Mut nyt mä oon siinä pisteessä että mä en vaan enään haluu jatkaa tätä näin. En mä haluu elää tätä mun elämää tällein, oon vittu 15, haluun olla normaali sellanen. Mut mä en voi, en pysty siihen, en ikinä. Mut nyt mä sanon teille sen että mä en vaan enään jaksa.

Mä oon ulkona ihan kaikesta, mä vastaan muu maailma

Tänään on mennyt hyvin ja tosi huonosti. Enemmän huonosti kun hyvin. En menny aamutunneille kouluun, meinasin jäädä kotiin. Mut sit mulle tuli niin huono omatunto et oli pakko lähtee kouluun. Ähh no tietysti siellä ahdisti, ahdisti enemmän kuin yleensä. Mun yhellä kaverilla menee tosi huonosti koulussa ja kotona. Mä pystyn samaistumaan siihen. Me ollaan juteltu tosi paljon kaikesta näistä jutuista vaikkei ees tunneta. Se on mun luokalla, oon siis nyt ollut jonkun kuukauden tolla luokalla. Voi kun mä voisin auttaa sitä jotenkin. Mulla on huomenna joku vitun keskustelu luokanvalvojan ja vanhempien kanssa. Tai vanhemman.. Isän kanssa. Aion oikeesti puhuu siellä suuni puhtaaks mun kaverin puolesta. Koska jotkut opettajat on sille tosi epäreiluja, ihan oikeesti. Mä pystyn puhuun muiden puolesta vaikka mitä asioita, se ei tuota mulle ongelmia. Mut omista asioista puhuminen satuttaa. Oon joutunu puhuun kaikesta pienestä pitäen. Ekalla psykiatrilla kävin 4-vuotiaana. Hah, sairas, mielenvikanen lapsi kun olen.
  Mun elämä on ollu taisteluu pienestä asti. Meinasin kuolla jo synnytyksessä, ehkä mua ei oo vaan luotu kulkemaan tähän maailmaan. Ehkä mulle on joku toinen paikka jossain muualla, ei täällä. Vitsi mua ahdistaa se huominen. Mun lv on tosi kiva, sellanen mies. Mut silti mua ahdistaa. No millon ei ahdistais. Ei sellasta päivää oo. En jaksa tätä enään, mut miks mä valitan. Jollain menee oikeesti tosi paljon huonommin.. Ei mun kuuluis valittaa. Mä en vaan ymmärrä itteeni. Mä haluun oikeesti kuolla. Tai en halua. Osa haluaa kuolla, mut osa musta ei halua. Haluisin kuolla kivuttomasti.
  Syön liikaa. Ihan liikaa. Se ahdistaa aika paljon, en haluu olla tällänen pallero. Mun jalat on niin paksut. Ahdistaa toi yks ihminenkin. Mun tekis mieli vaan poistaa se kavereista ja unohtaa. Mut en mä pysty siihen. En voi unohtaa. Oon kertonu sille joitan mun asioita. Mua pelottaa et se luulee et haluun vaan valittaa sille, vaikka se on sanonu et voin kertoa sille ihan kaiken, sanoo haluavansa auttaa. Mut silti.. Ei se tykkää musta, mä ihan oikeesti tiedän sen! Mut miten se, että se ees tykkää mun kuvista, voi tehdä mut niin onnelliseks sen yhden sekunnin ajaks. Mut se ei alota ikinä jutteluu mulle, paitsi eilen. Munkaan ei pitäis, mut en pysty olemaan juttelematta sille. Mä varmaan ahdistan sitä tosi paljon. Sillä on paljon kavereita, se on ihana ja täydellinen, miks se tykkäis tälläsestä kellä ei oo kavereita, ei ole ihana eikä todellakaan täydellinen. Auttakaa mua oikeesti, mä tarviin apua. Mä aion unohtaa sen, ei tässä muukaan auta. Mut se on niin vaikeeta.. Mä selaan facea, katon ihmisten profiileja, ne on sellaisten ihmisten kavereita keitten kaveri mäkin haluisin olla. Ne näyttää onnellisilta. Niilla on ihania ystäviä. Mä oon niin epäonnistunut. Mun pitäis tajuta se jo itekkin. Ei musta ikinä tuu suosittuu tai mitään, se vaan menee sillein. En oo mitään kenellekkään, miksi äiti olis muuten jättänyt mut? Jos en kelpaa ees sille, niin miks kelpaisin jollekkin muulle?
  Mulla ei oo ku musiikki. Mut ei musiikki mua kokonaan pelasta, mun elämällä ei oo muuta sisältöö. Mä itken vaikken sais. Mä oon luvannu itelleni etten itke. En haluu olla niin heikko. Mä en oo koskenu mun teriin 2 viikkoon. Nyt mä haluan, haluan viiltää niin helvetin syvälle. Haluun vuotaa verta, haluun maalata mun seinät verellä. Veri on kaunista. Mä rakastan kipua. Fyysistä kipua. Voisin hakata oman pääni ihan paskaks ja silti kaikki näkis vaan hymyn mun kasvoilla.
  Mä haluun jonkun ihmisen mun lähelle. Sellasen kelle voin soittaa vaikka keskellä yötä, ilman että tarvii pyydellä anteeks. Sellasen, kelle voin jutella kaiken. Sellasen, joka hyväksyy mut, eikä mun tarvis esittää mitään. Ja toi yks on melkein tollanen, mun päässä. En mä voi sanoa että se on tollanen, mä en tunne sitä.
  Mä en tiedä mitä mä selitän, mä vaan haluisin puhua näistä asioista, mutta tunnen itteni niin helvetin tyhmäks jos puhun. Mä en oikeesti jaksa enään. En jaksa enkä halua. Oon niin tyhmä, idiootti, ruma, ällöttävä, sairas. Mä en halua olla mitään noista. Mut en mä pysty muuttumaan. Mua ei kiinnosta mitä muut musta aattelee, kunhan ne ei aattele että oon läski. Vaikka mitä sitä totuutta kieltämään. Mutta kuitenkin, uskallan pukeutua, meikata ja laittaa hiukset sillein kun haluan. Saan halveksuvia katseita, mutta en mä jaksa välittää. Ei ne mua tunne, enkä mä niitä. Ja jos kuolen niin ketä ees kiinnostaa. Ei ketään. Joten ihan helvetin sama.
  Ehkä jätän tän postauksen kuitenkin nyt tähän. Pitäis tehä läksyt vielä, kello on 10 vaille ykstoista. Oon niin saamaton ihminen. Kävin lenkillä tänään, ja teen vielä vatsoja jne.

kuunnelkaa tää, ihana biisi♥

Lopun alku vai alun loppu?

Mun pää on yks iso huvipuisto, ja ajatukset vuoristoratoja. Mä oon oikeesti sekoomassa. Mä luulin äsken että on aamu. Olin alottamassa meikkaamista kunnes tajusin et oon jo meikannu. Ja luulin yöllä että on päivä, en tajunnu nukkua. Mikä mua vaivaa.
  Tänää olin siellä sairaalassa. Sain vähän huonompia uutisia, en haluu puhuu siitä nyt. Mut se vaivaa mun mieltä koko ajan, mut.. en mä tiiä. Mä en oikeesti tiiä mitään, en osaa vastata mihinkää oikein. Mä en haluu kouluun huomenna. Yks opettaja oli valittanu musta mun kaverille kun en ollu koulussa, sano että kyselee multa siitä huomenna. Mitä mä vastaan, mun luokanvalvoja kyl tietää miks en ollu siellä, miks se ei voi puhuu sen kanssa. Olin siellä opollakin tänään. Huomenna olis yhteen lukioon tutustuminen mutta sanoin etten voi mennä sinne, mä en vaan pysty. Se ymmärs onneks. Se sano että se tulee mun kanssa tutustuun niihin lukioihin ilman ketään muuta. Mennään sen autolla. Hah, söpöö et se huolehtii, mut... Ei se sitä ahdistusta vie pois. Mut mun pitää olla kiitollinen et se on noin kiva mulle. Ja kyl mä oonkin oikeesti kiitollinen.
  Ja toi yks ihminen oikeesti sekottaa mun päätä koko ajan vaan lisää. Mä en tiedä mitä mun pitäis siitä ajatella. Yritän olla erossa siitä mut en pysty. En puhunu sille mitään eilen eikä se mulle. Mut äsken se tuli jutteleen mulle ihan perusjuttuja. Mä tiiän et oon sille vaan joku 100. vaihtoehto, sillä on kuitenkin jotain sellasia keistä se oikeesti tykkää. Miks tää on näin vaikeeta. Mä vaikutan sen mielestä varmaan niin tyhmältä. Niinkun mä oonkin. Se on ensimmäinen kehen oon oikeesti ikinä ollut kunnolla ihastunut, tiiän että rakkaus satuttaa. Hah, kuulostipa kliseiseltä. :D MUT HEI. Nyt on pakko lisätä tähän väliin, mä oon laihtunu!! Painan nykyään 42,8kg! Jes, tiiän et se on liikaa, mut oon onnistunu ees jossain jotenkin. Mut tää on vasta alkua, en lopeta ennenkun oon tyytyväinen!
 Ja heii, näkyyks toi musiikkipostaus teillä jotenkin vammasesti, vai johtuuks se vaan tästä mun koneesta? Ja kiitos vielä kun jaksatte kommentoida, ne saa mut hymyilemään. c:

Todellisuus

Sain kauheen inspiraation tehä musiikkipostauksen. Musiikki on antanut mulle tositosi paljon, mutta myös ottanut mun elämästä paljon asioita pois. Mutta hyvät asiat voittaa, musiikki on melkeinpä ainut asia mikä saa mun suupielet (ainakin sisäisesti) ylöspäin, ja silmät kiinni onnesta tai surusta. Aina kun kuulen jonkun mahtavan biisin, melodian tai sanat, sillon mä tunnen että oon olemassa. Sillon tulee olo että haluun tehä jotain suurta. Mutta pitää pitää jalat maassa, en mä maailmaa pysty muuttaan. Mutta aina voi haaveilla. Laitan tähän nyt sellasia biisejä, jotka koskettaa jotenkin. Ihan millä tavalla vaan. Nää ei oo missään järjestyksessä. Ja joo en osaa laittaa näitä tähän sillein hienosti. Anteeks. :c

Tätä oon kuunnellu just nytten. Koska sanat. Ja koko biisi. Tää on multa äitille ja sille yhelle..

Sanat. Soittimet. Kaikki. ♥

 

En voi sanoo muuta ku et helvetin hieno biisi.

 

♥

 

 

 

Pelle Miljoona ja Tumppi Varonen : Helvetillinen musiikkirakkaus♥

 

♥

 

 

.

 

  Rakastan kaikkia Green Dayn biisejä. Tää bändi on auttanu tän kaiken paska alussa, ja auttaa vieläkin. Olin kattomassa näitä Rock the Beach - festareilla. Tää bändi sai mut sinne vaikka olin varma että kuolen, mutta mun oli pakko nähä nää. Vaikka se olis ollu viimenen asia mun elämässä♥

 

 

 

 

 

♥

 

Tässä oli nyt pari rakasta biisiä, mut niin monta jäi laittamatta tai niitä ei vaan saanu tähän. Teen ehkä vielä kunnon postauksen ja toivottavasti jotain kiinnosti ees tää. c: ♥

 

 

saako itkee vaikkei haluais

Mä en tiedä miten mulla menee.. Oon ollut välillä jopa ilonenkin. Aidosti. Se yks vaan saa mut niin helposti hyvälle tuulelle. Ja surulliselle. Se soitti mulle yöllä ja sano et haluu mut sen luokse tai tulee tänne mun luo. Sovitaan joku päivä tapaaminen jossain, samassa kaupungissa ku asutaan. Sisko lähti tänään kotiin. Oli niin ihana nähdä♥ Syömiset on menny huonosti, mun on ollu pakko syödä. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa. Ahdistaa.
  Ahdistaa toi meijän ''juttukin''. En oo ihan varma et leikkiiks se vaa mun kanssa. Oon saanu sellasen kuvan välillä, koska se on niin ihana muillekkin tytöille. Oon nähny kun se ommentoi muitten kuviin kaikkee. Ei se mua halua. Mä vaan tykkään siitä enemmän ku se musta. Mä tiesin että tässä käy kuitenkin tällein, en mä saa oikeesti olla onnellinen. Kyl se mun pitäis tietää jo, mut ei ku oon vaa nii helvetin sinisilmänen ihminen. Miks se tykkäis musta, ku maailma on täynnä niin täydellisiä ihmisiä. Mä voin vaan sanoo et tykkään siitä oikeesti, eikä se oikeestaan ees huomaa mua. Aattelin vaan liikoja kun joku on kerrankin ihana mulle. Parempi olis unohtaa vaan kaikki. Onhan mulla yks asia joka pysyy, laihdutus. Se on pääasia, se kaikkein tärkein.
  Huomenna kouluun. MÄ EN HALUA. Huomenna se opo aikakin. Ja sairaalakäynti. Huoh. En jaksa. Miten mä selitän mun kädet huomenna siellä. Haluun vaan oikeesti kuolla, ei musta oo mihinkään. Lääkkeitäkää en oo syöny kohta 4 kuukautee. En halua, ei ne auta mitää. Pääsisin vaa nopeemmin pois täältä. 9 eri lääkkeet. Oon yksin kotona. Mitä jos vaan ottaisin ne kaikki ja joisin vähän jotai päälle. Jos vaan päästäisin itteni pois täältä.. Ei. Ei niin helposti, kärsimään tänne on tultu joten kärsimällä täältä myös lähetään. Mua itkettää, mut en haluu itkee. En taas. Miks mä luulin et se tykkäis musta?
    Anteeks tää sekava teksti,, mä oon vaan niin sekasin ja surullinen. Miks mä oon näin tyhmä? Mikä vittu mussa on vikana. Kyl mä tiedän vastauksen, KAIKKI.

Lisään vielä että nyt on 7 kuukautta yhden ystävän kuolemasta. Lepää rauhassa pieni enkeli ♥