pitkästä aikaa

Nyt ei vaan oo ollu sellasta oloa että nyt haluun kirjottaa, anteeks. En oo kotona nykyään melkeinpä ollenkaan. Vietän kaiken aikani ulkona kavereideni kanssa, vihdoinkin kun minulla sellaisia on. Paino on pyörinyt yllättävän vähän päässä, mutta mä en haluu päästää mun ajatuksia siitä irti. Mä haluan painaa alle 40 kiloa, mutta nyt mulla ei ole motivaatiota tehdä mitään päästäkseni tavoitteeseen. Paino järkyttävät 42kg, se voisi olla paljon alhaisempikin. Mitä mä nyt tässä selittäisin. Koulussa on mennyt ihan hyvin, samoin tetissä. Mä oon kateellinen niille pikku lapsille tuolla ala-asteella. Huoh. Mulla on nyt motivaatiota selviytyä koulussa hyvin. Mun on pakko saada hyvä todistus, mun on pakko olla laihempi, mun on pakko valehdella  mun olosta, mun on pakko saada kaikki lääkärit sun muut pois mun kimpusta, mun on pakko pärjätä, mun on pakko päästä täältä pois. Mun on pakko. 

mun sydän poksahtaa onnesta

Ihankun oisin jossain kuilussa. Mä oon niin helvetin onnellinen. Oltiin juomassa meijän pienen porukan kanssa perjantaina. Jäin jossain vaiheessa jätkien kanssa yksin, kun mun ystävä joutui lähtemään. Pelattiin pullonpyöritystä. Sain tietää että mun ihastus tykkää musta. Ja oon niin ilonen, en oo ikinä tuntenu tällein. Mutta mä en tiiä mitä tästä tulee. Ollaan puhuttu tosi paljon, ja se on sitä mieltä että oon liian laiha. Mä en usko sitä, mutta mä oon niin ihastunut siihen etten tiiä mitä mun pitäis tehä. Mä haluun uskoo sitä, mut mä en pääse mun ajatuksista eroon. Mitä mä teen?

Eilen olin yöllä istumassa yhden mun kaveripojan kanssa ulkona kattomassa jotain ilotulitusta, kerrankin mulla on kavereita. Mä oon ilonen. Niin helvetin ilonen. Toivottavasti tää kestäis pitkään.

Ainiin, aamupaino oli 42,3. 

viime päivistä

Mulla on samaan aikaan niin paha ja hyvä olo. Hyvä olo on tullut kavereista, vihdoin mä tunnen kuuluvani johonkin porukkaan. Huono fiilis on tullut isäni takia, hän haukkuu minua ja kun sanoin hänen ryyppämisestään hänelle, hän suuttui niin paljon ettei mitään rajaa. Tällä hetkellä olen menossa kotiin, taas bussilla. Voisinpa vain karata jonnekkin. Eilisen päivän vietin sairaalassa toimintaterapeutin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, fysioterapian ja monen muun kanssa. Haemme minulle kuntoutusrahaa, jes. Ehkä mä saan nyt ittelenikin rahaa ettei tarvitse maksaa ruokaostoksista tai muista sellaisista. Paitsi minä jättäisin ruokaostokset mielelläni pois. Mua hävetti niin paljon mennä siellä sairaalassa vaa'alle. 43kg. Hävettää. Nyt on pakko ryhdistäytyä. Paitsi tet-paikallani minun on pakko syödä, pitää näyttää ala-astelaisille hyvää esimerkkia. Huoh.

mä tunnen vain vihaa

Miksi minulla ei ole hyvää itsekuria? Miksi en pysty kieltämään itseltäni syömistä? Olen todella turha ihminen. Tänään psykoterapeuttini sanoi, että aikoo puhua ensi tiimipalaverissa tilanteestani ja mitä sille pitäisi tehdä. En halua että asioitani vatvotaan missään, antakaa vain olla. Ja jouduin taas vakuuttelemaan kauan etten aio tehdä itselleni mitään. Olen liian nössö tappaakseni itseni. Voin vetää lääkkeitä ja juoda alkoholia siihen päälle, mutta en ikinä ota niin suurta määrää että tietäisin varmasti kuolevani siihen. En ikinä viillä niin syvälle että kuolisin siihen. Yksi päivä kyllä oli lähellä etten jäänyt junan alle. Olin kävelemässä läihesillä raiteilla enkä huomannut junaa ollenkaan, kunnes vasta viimetipassa. Olisinkin jäänyt alle. 

Ainiin, ostin tässä yksi päivä paidan joka oli kokoa xs, ja yllätyin iloisesti kun huomasin sen olevan vähän liian iso minulle! Viis siitä mitä muut sanovat painostani, itse inhoan vartaloani ja aion tehdä asialle jotain. Aamupaino oli tänään 42,6. Mä aion saada sen kolmenkymmenen puolelle. Mun on pakko. Ei kaksi kiloa tästä läskistä ole iso juttu. Tossa alhaalla on mun vartalokuvaa. Naurakaa vaan, mä aion saada kaikki ylimääräset ittestäni pois. Ja mun oli pakko sutata toi paita etten paljasta itseäni.

aggressio

Mä olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen. Taas isä joi itsensä niin känniin että ei meinannut pysyä pystyssä millään. Ja kännissä se haukkuminenkin aina alkaa. "Sä oot jo 16, kasva aikuiseks!" tai "Tapa ittes." Ja myös valvotti mua 6 asti aamulla, tulemalla haastamaan riitaa huoneeseeni. Nyt se ei ole puhunut mun kanssa oikeen mitään, hyvä. Ainahan se juo viikonloppusin kaatokännit. Ja sitten se ei suostu myöntämään että hänellä on ongelma. Se tässä mua eniten ärsyttää. Mä haluan pois kotoa, mutta mulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä. Huomenna psykoterapeutti käynti, en ole varma puhunko tästä asiasta mitään siellä. Tuskin puhun.

Tänään olen ollut kavereideni kanssa pyörimässä ympäri kaupunkia. Olen ollut iloinen saadessani uusia kavereita, joista suurinosa on  poikia. En ikinä ole ollut suosittu poikien keskuudessa, mikä johtuu varmasti ulkonäöstäni. Tänään juttelimme toistemme hyvistä ja huonoista puolista, ja yksi jätkä sano että mun ainoa huono puoli on laihuus. Mä en ymmärrä, miksei se nää mun läskejä. Tai sitten se oli sarkasmia. En tiedä, mutta totta hän ei ainakaan puhunut.

pikapostaus

Ja taas istun bussissa ja kirjotan postausta. Eka viikko koulussa on menny ihan hyvin. Oon päässy luokkahenkeen mukaan ja ollaan nähtykin porukalla koulun ulkopuolella. Paino 41,8. Miksi en saa sitä alle 40? En kerkeä nyt kirjoittamaan enempää, ystäväni viittoo jo pysäkillään bussia pysähtymään, eikä hän saa ikinä tietää blogistani.

Asioita

Olen mummillani. Ahdistaa niin paljon, halkean kohta. Söimme äsken, olen oksettava. Aamupaino oli 42,2kg. Helvetti. Huomenna vika päivä lomaa, sitten koulunpenkille. Oikeastaan odotan sitä innolla, saan jätettyä kouluruuan väliin, ja laihdutettua. Pari ystävääni on sanonut että näytän laihemmalta. En usko, mutta toivon että se olisi totta!

Pari päivää sitten terapiakäynnillä sanoin, että haluan harventaa käyntejä. Hän kysyi sitä isältäni joka sanoi että saan päättää itse. Terapeuttini juttelee ensi viikolla lääkärin kanssa asiasta, mutta tuskinpa asiassa mitään ongelmia on. Eli nyt käyn siellä kerran kahdessa viikossa.

Mä oon ollu viiltelystä erossa jo kuukauden, tää on iso saavutus mulle. Mun oli pakko lopettaa se, että pääsen eroon kaikista psykiatreista ja lääkäreistä. Päiväosastojakson jälkeen olen ollut erossa teristäni. Mutta viiltelyä en lopeta koskaan, en luovu siitä ENKÄ laihdutuksesta. Koittakoon vaan, minä en mieltäni muuta.