Olen ollut mummullani lauantaista asti, nyt istun junassa matkalla kotiin. Musta oli ihanaa olla siellä, mutta en voi sille mitään että mua ahdistaa mun paino taas näin paljon. Mua pelottaa että olen lihonut. Mä olen syönyt aivan liikaa. Vaaka, näytä mulle edes ne numerot jotka näin ennen reissuani.
Mä haluan parantua. Mä haluan laihduttaa. Mä haluan olla normaali. Mä haluan olla pienin. Mä haluan elää. Mä haluan kuolla.
Mummuni sanoi että hän tulee ikävöimään minua kun taas lähden. En mä halua aiheuttaa ikävää, anteeksi etten voinut jäädä. Jos olisin voinut niin olisin jäänyt.
Mulla ei ole mitään hoitokontaktia. Mä en siis "pääse" puhumaan asioista kenellekkään. Vanhan lääkärini mukaan mä pärjään. Mähän olen nyt aikuinen. Mä osaan hoitaa itse asiani. Mä olen omillani.
Ja mä haluaisin vain huutaa että en mä pärjää. Mä en osaa pärjätä.
Mulla on ollut vakituinen hoitokontakti melkein neljä vuotta. Sitten se loppui kuin seinään. Kouraan jäi lääkereseptit ja onnentoivotukset. Ja niiden avulla mä pärjään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥