Lauantai

Äsken tuli ahdistuksenpuuska, ylihuomenna pitäisi mennä kouluun. Pelottaa aivan sairaasti, enkä edes tiedä miksi. Entä jos kaikki luulevat minun kokeneen jonkun ihmeparantumisen? Ei, en ole "parantunut". Asiat eivät ole muuttuneet - ainakaan parempaan suuntaan. Ahdistaa vain entistä enemmän. Milloin tämä oikein loppuu?

Viimeinen päivä osastolla

Viimeinen päivä päiväosastolla. En tiedä mitä tunnen.

Vaaka ei toiminut aamulla, joten en tiedä mitä painan. Liikaa joka tapauksessa. Ahdistaa. Kalorit olen pystynyt pitämään alle 900 joka päivä, mutta yhtenä päivänä tuli yli 1000.

Ahdistaa ja stressaa todella paljon ja tekisi mieli vain itkeä ja huutaa että ei, kaikki ei ole hyvin vaikka niin sanon. Mutta en minä kerro kenellekään mitään. Ei se mitään hyödyttäisi, saisin vain jonkun ateriasuunnitelman, enkä minä sitä halua!

Haluan olla laiha! Laiha, laiha, laiha! Niin paljon että sattuu.

Istun tässä ns. olohuoneessa, ja kirjoitan. Kaksi tyttöä pelaa biljardia ja kaksi katsoo leffaa. Istun yksinäni ja kirjoitan mitä haluaisin sanoa. Tavallaan todella säälittävää.

Omahoitajani lähti taas tupakalle.

Kolmio- sekä loppukeskustelut ovat loppuneet, joillain on vielä omahoitaja-ajat.

Vielä 50 minuuttia tylsää istumista, ja sitten alkaa välipala. Mietin mikä olisi tarpeeksi vähäkalorista.

Tänään pitäisi mennä konservatoriolle. En jaksaisi yhtään. Mutta on pakko. Pakko jaksaa. Pakko laihtua. Pakko olla hyvä. Pakko olla täydellinen.

Itken kun näen itseni

Aamupaino oli tasan 43 kiloa.

Olen syönyt tänään normiruoan lisäksi irtokarkkeja. Oksettavaa. Ahdistus on suunnattoman korkealla. Itkettää.

Miksi olen näin paska ihminen?

Paino laskee

Aamulla 42.8kg.

Tänään olen syönyt aivan liikaa. Olimme tuttavien lasten synttäreillä. Nyt menossa kotiin, kello on yhdeksän. Noin tunti vielä ennen kuin olemme takaisin kotona. Ahdistaa ja oksettaa. Olen aivan varmasti lihonut.

Kouluun

43.2 kiloa.

Klo 6.30

Aamupaino 43,7 kiloa.

Aamupaino

Tasan 44 kiloa. -200 grammaa eilisestä. Huomenna on pakko olla 43 puolella.

Ja taas epäonnistuin

Söin noin tunti sitten. Kaloreita tuli lisää vähän yli 300. Voi vittu nyt oikeasti. Ahdistaa niin paljon ja haluaisin vain työntää sormet kurkkuun ja oksentaa kaiken ulos. Tämän päivän kalorisaldo hipoo 900. Kyllä, olen läski.

Tekisi mieli kirjoittaa vaikka mitä, mutta silti tekstiä ei synny kunnolla. Eikä kukaan varmaan edes jaksa lukea turhaa selitystäni.

Haluan olla laiha. Laiha, laiha, laiha! Niin laiha että jokainen luu törröttää ihon läpi kuin lävistäen sitä. Niin laiha että ihmiset kauhistelisivat minut nähdessään. Niin laiha että pyöreät poskeni olisivat kadonneet kokonaan. 

Miksi syön? Miksi en vain lopeta syömistä kokonaan niinkuin anorektikot lopettavat? Se on vaikeaa. Niin  pirun vaikeaa, ainakin minulle. En ole anorektikko. En näytä anorektikolta. Olen vain lihava ja ruma. 

Toinen päivä takana

Toinen päivä ohi. Nyt ärsyttää.

Omahoitajani oli soittanut isälleni kauhistellen sitä kuinka "vähän" muka syön. Nyt isäni kyttää kotona että milloin syön ja kuinka paljon. Anteeksi vain, mutta syön aivan normaalisti ja paljon. Pystyn kyllä huolehtimaan omasta syömisestäni.

8.45. Aamupalaani kuului ruisleivän puolikas margariinilla (kuten tavallista), banaani, sekä lasi vettä.

11.00 Lounaani oli puolikas kauha jauhelihakastiketta, kauhallinen makaronia sekä kasviksia ja salaattia. 2 lasia vettä.

14.00 Välipalani oli puolikas ruisleipä margariinilla, ja lasi vettä.

16.40 Porkkana

Kuten huomaatte, syön aivan normaalisti ja riittävästi. Ainoa mikä syömisessä takkuaa on se, että syön todella hitaasti, koska pilkon ruoan pieniin osiin ja pureskelen kaiken täydelliseksi soseeksi. Yhden ruisleivän syömiseen aikaa menee noin 30 minuuttia.

Minulla ei ole varaa jäädä kiinni tästä touhusta. En halua että kukaan alkaa kiinnittämään huomiota syömiseeni. Haluan vain olla laiha, ja siihen ei auta muu kuin vähäinen syönti sekä liikunta.

Ja ainiin

Yksi nuori kysyi minulta että olenko tuolla syömisvaikeuksien takia. Ihmettelin tätä ja hän sanoi että kun olen niin laiha että näytän siltä.

Miten sokeita muut ovatkaan.

Säälittävyyden huippu

-200 grammaa eilisestä. Kuinka säälittävää.

Ensimmäinen päivä avo-osastolla lusittu. Vielä 7 päivää jäljellä. Mitä minä valitan, monet joutuvat olemaan suljetulla ja minä inisen joutuessani olemaan 8 päivää päiväosastolla. Anteeksi.

Viikko-ohjelma on siellä vielä sama kuin viimeksikin. Aamupala, omahoitaja-aikoja, lämmin ruoka, vaihtuva ryhmä, välipala (omahoitaja-aika) ja kotiin. Ruokailuja on aivan liikaa! Onneksi kukaan ei säännöstele ruokaani, vaan saan valita itse kaiken. Aamupalalla ja välipalalla syön aina ruisleivän margariinilla kyllä), tänään ruokailussa söin kaksi lihapullaa (murskasin lautaselle n. puolet ja heitin pois, ja he olivat unohtaneet tilata kasvisruoan minulle), pienen perunan sekä kasviksia ja salaattia.

Ruokailun jälkeen sain paniikkikohtauksen ja omahoitajani joutui rauhoittelemaan minua yli puolituntia ennen kuin pystyin menemään muiden nuorten luokse. Häpeän vieläkin silmät päästäni.

Kello on 19.44 ja voisin nukahtaa pystyyn. Pakko mennä kohta nukkumaan.

Sunnuntai

Kohta 17h syömättä. Ihanan heikko olo.

Perjantai

On rauhallista. Olen menossa keskustaan kaverini kanssa. Katselen värikkäitä puita ja kuuntelen kärpäsen surinaa. Rakastan syksyä.

Loman aikana olen käynyt siskollani ja ollut vain kotona. Vahtinut naapurin koiraa ja vienyt sitä lenkille. Pessyt ikkunoita ja siivonnut muutenkin. Aivan perus asioita. En jaksa ryypätä lomalla niinkuin kaverini.

Paino on 44,4kg. Ahdistavaa. Ensi viikolla alkaa osastojaksoni, mikä tietää paljon syömistä. Liikaa syömistä. Jään jälkeen koulussakin, se stressaa myös eniten tällä hetkellä.

Mutta muuten on ihan hyvä päivä, ja viikko. Toivon että tämä kestäisi edes hetken kauemmin kuin yleensä.

Valoa

Apulannan uusi albumi ilmestyi tänään. Rakkautta.

Se tappaa

Taas kirjoitan koulussa muiden ollessa syömässä. On kokeen palautuksia, pelottaa tietää kuinka huono olen ollut. Teen tänään englannin kokeen koulun jälkeen, koska en ole tehnyt sitä vielä. Kuudelta minun pitäisi olla jo toisessa paikassa opiskelemassa kieltä, jonka aloitin kansalaisopistossa.

Tämä blogi on aivan turha. Tämä keskittyy vaikeaan masennukseen, ei mihinkään muuhun. Ei minulla ole ongelmia syömisten kanssa. En laihdu niinkuin muut, en osaa paastota, en osaa laihduttaa. Olen läski, enkä muuksi muutu. En vaikka yritän.

Tässä välissä päässäni soi "Et yritä tarpeeksi, laihduta!"

Mitä teen elämälläni. Koulussa oleminen on yhtä helvettiä, saan paniikkikohtauksia päivittäin ja monta kertaa. Lääkkeet eivät auta, joten annoksen nostamista suunnitellaan. Päiväosastojaksokin lähestyy vaarallisen nopeasti. En ansaitse paikkaa sieltä. Enhän minä ole sairas.

Vielä 20 minuuttia tunnin jatkumiseen.

Aika kuluu tappavan hitaasti kun olen koulussa. Muuten tuntuu, että aika lipuu sormien läpi, enkä saa otetta mistään. Aivan kuin leijuisin vain ruumiini ulkopuolella, ja joku muu ohjaisi minua. Tämä on oikeasti pelottavaa. En tunne olevani elossa. Ehkä tämä kaikki onkin vain harhaa.

Paniikkikohtaus

Paniikkikohtaus kesken musiikintunnin kaikkien edessä. Itkua. Enhän minä itke ikinä.

Ryhmänohjaajani päästi minut työhuoneeseensa, ja istun täällä ja yritän selvitä. Nolottaa niin paljon etten kestä. Olenko tosiaan näin heikko?