Sä juokset pois, sä pelkäät

Paras ystäväni sanoi ettei halua pitää yhteyttä vähään aikaan. Ei halua satuttaa. En kestä. Tein jotain väärin. Aivan varmasti. En halua menettää häntä, en voi elää ilman häntä. Haluan kuolla.

En tiedä painoani, en ole uskaltanut katsoa. Tiedän lihonneeni. 

Halu viiltää kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi. Haluan viiltää. Haluan tuntea sen kivun taas. Tarvitsen sitä.

Ihastukseni sanoi haluavansa seurustella kanssani tulevaisuudessa. Ja kyllä, tämä ihastukseni (jonka kanssa olen säätänyt noin 3 kuukautta) on tyttö.

Haluan kuolla. Tappakaa minut, ansaitsen sen. En ansaitse helppoa kuolemaa, mutta kuoleman kuitenkin. 

Sekavaa tekstiä. Ihmettelen jos joitain kiinnostaa oikeasti tämä säälittävä elämäni.

Kahden vuoden aikana olen menettänyt yhteyden äitiini, pitkäaikaisimpaan parhaaseen ystävääni (tunsimme 10 vuotta), moneen muuhun kaveriin muuton yhteydessä, ja lisäksi nyt ehkä parhaan ystäväni. Kyllähän sen tyhmäkin tajuaa että jotain vikaa minussa on. Kaikki haluavat pois luotani. Nykyään karkotan ihmiset tahalteni luotani pois ennenkuin he kerkeävät itse lähtemään. Niin se on helpompi.

Tuntuu siltä kuin haluaisin itkeä. Ei, minä en itke. En itke koskaan. En osaa. Ennen itkin todella herkästi, nykyään en koskaan. Olen saanut kuulla haukkumista itkuni takia, nyt en enää itke. En ole niin heikko.

Ja vaikka biisissä lauletaan "aina nälkä", minun nälkäni on lähtenyt pois!