Aggressio

Pilaan muiden ihmisten päivät. Olen todella aggressiivinen ja vihainen koko ajan. Tekisi mieli hajottaa tavaroita ja satuttaa ihmisiä fyysisesti. Olen sairas. Sadisti. Tekisi mieli tappaa, joku muukin kuin itseni. Mikä minua vaivaa?

Viikonloppu on mennyt ihan hyvin. Olen käynyt kaupungilla siskoni kanssa, ja olemme vain olleet kotona. Tänään hän lähtee. Minulla on lomaa koko ensi viikko, isäni on koulussa. Olen siis yksin. Outoa. Olen tottunut siihen että joku on aina kanssani. Tämä on kyllä hyvää vaihtelua.

Ensi viikolla menemme luultavasti juomaan luokkamme kanssa jonnekkin. En jaksa odottaa, haluan humalatilan. Lisäksi pidämme kolmen muun kaverin kanssa kaveri-illan. Ihastukseni kanssa olemme lähentyneet todella paljon. Rakastan häntä. Tiedän vain että en ole hänelle tarpeeksi hyvä. En ansaitse häntä. Enkä usko että isäni edes hyväksyisi sitä että pidän myös tytöistä. Tuntuipa oudolta sanoa se, jotenkin se tuntuu varmemmalta.

Rakastan sua.

 

Young but not beautiful

Ensimmäinen tämän vuoden "koeviikko" pulkassa. Huomenna töihin. Siskoni tulee viikonlopuksi tänne.

Paino 40.6kg.

Olen kipeä. Flunssaa ja kuumetta. Silti olen tänäänkin riehunut ulkona kavereideni kanssa nahkatakissa ja ohuissa vaatteissa, tummissa meikeissä. Rakastan kävellä katuvalojen valaisemilla kaduilla ihmisten seassa täristen kylmästä. Rakastan sitä tunnetta kun on niin kylmä että sattuu. Keuhkoihin sattuu kun juoksee ja hengittää nopeasti sisään kylmää ilmaa.

2.3 poliklinikan lääkäriaika. Neuvottelu siitä mihin hoitoni siirtyy, jos on siirtyäkseen. Tuolla en ainakaan jatka käymistä, se on varmaa.
4.3 ravitsemusterapia käynti. Isänikään mielestä en tarvitse sitä, joten saattaa olla etten joudu menemään sinne.
5.3 reuman takia suu- ja leukasairauksien poliklinikalle.

Hiihtoloma alkaa perjantaina. Loman jälkeinen viikko onkin aika täynnä.

Vihaan ulkonäköäni todella paljon. En käsitä miten voin olla näin ruma. Kasvonpiirteeni ovat todella rumat ja hampaani kamalat. Hampaani ovat todella vinot, mutta en vain pysty hankkimaan rautoja. En kai saisi sitten edes valittaa, oma vikani kun en voi ottaa rautoja.

Oponi pyysi käymään luonansa juttelemassa hakuasioista. Emme kyllä jutelleet paljoakaan siitä mihin haluan hakea, vaan enemmänkin siitä miten voin ja jaksan tsempata tämän kevään ajan.. Hänelle oli yllättävän helppo puhua. En kertonut paljoa olostani, sanoin vain että pelkään tämän kevään menevän samalla lailla kuin viime kevään, eli jätän taas koulussa käymisen enkä tee mitään.

Kello on kymmentä vaille kymmenen. Melatoniinit otettu puolituntia sitten, nyt vain unta odottamaan.

Nämä vuodet puuduttaa, tanssien nuoralla

Vaikka en kommentteihin osaa vastata, olen niistä todella kiitollinen.

En tiedä mitä kertoisin. Painoani en tiedä vieläkään, en uskalla käydä vaa'alla.

Tänään oli fysiikan koe. Huomenna on liikuntapäivä ja äidinkielen koe. En ole aloittanut lukemista. Hah, ja minun pitäisi nostaa numeroita. En pysty siihen.

Parhaan ystäväni kanssa en ole jutellut viikkoon. Emme ole riidoissa. Emme vain, no, puhu. Tämä on vähän kuin taukoa toisesta. Olen niin raivostuttava että ei ihmekään että minusta halutaan taukoa.

Juttelemassa en ole käynyt missään pitkään aikaan. Minua ollaan nyt siirtämässä jo intensiivisempään psykoterapiaan. En edes tiedä mitä se on.

Sekavaa. En jaksaisi nousta aamulla ylös. Haluan vain kuolla.

Nämä vuodet puuduttaa

Tanssien nuoralla

En rakasta sinua enää, en rakasta

Sä juokset pois, sä pelkäät

Paras ystäväni sanoi ettei halua pitää yhteyttä vähään aikaan. Ei halua satuttaa. En kestä. Tein jotain väärin. Aivan varmasti. En halua menettää häntä, en voi elää ilman häntä. Haluan kuolla.

En tiedä painoani, en ole uskaltanut katsoa. Tiedän lihonneeni. 

Halu viiltää kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi. Haluan viiltää. Haluan tuntea sen kivun taas. Tarvitsen sitä.

Ihastukseni sanoi haluavansa seurustella kanssani tulevaisuudessa. Ja kyllä, tämä ihastukseni (jonka kanssa olen säätänyt noin 3 kuukautta) on tyttö.

Haluan kuolla. Tappakaa minut, ansaitsen sen. En ansaitse helppoa kuolemaa, mutta kuoleman kuitenkin. 

Sekavaa tekstiä. Ihmettelen jos joitain kiinnostaa oikeasti tämä säälittävä elämäni.

Kahden vuoden aikana olen menettänyt yhteyden äitiini, pitkäaikaisimpaan parhaaseen ystävääni (tunsimme 10 vuotta), moneen muuhun kaveriin muuton yhteydessä, ja lisäksi nyt ehkä parhaan ystäväni. Kyllähän sen tyhmäkin tajuaa että jotain vikaa minussa on. Kaikki haluavat pois luotani. Nykyään karkotan ihmiset tahalteni luotani pois ennenkuin he kerkeävät itse lähtemään. Niin se on helpompi.

Tuntuu siltä kuin haluaisin itkeä. Ei, minä en itke. En itke koskaan. En osaa. Ennen itkin todella herkästi, nykyään en koskaan. Olen saanut kuulla haukkumista itkuni takia, nyt en enää itke. En ole niin heikko.

Ja vaikka biisissä lauletaan "aina nälkä", minun nälkäni on lähtenyt pois!

Mitä sun täytyy oikein peittää, kuka sua hallitsee

Laiminlyön kaikkea. En tiedä mitä teen blogini suhteen. Kukaan ei menetä mitään jos lopetan kirjoittamisen.

Siirryn yksityiselle psykoterapeutille. Saan vaikeavammaisen tukea joka kattaa kaikki kulut. Siirryn paikasta toiseen, eikä kukaan silti tiedä mitään minusta. Eivät Anasta. Pääni hallitsijasta.

Käyn koulussa. Käyn töissä. Olen kotona. Koulussa olen iloinen ja nauran paljon. Kotona esitän niin paljon kuin tarvitsee. Paino 40,4kg. Olen lähellä. Olen onnistunut peittämään kaiken. 

En tiedä milloin kirjoitan taas. Tänään, huomenna, kuukauden päästä? En tiedä.