Kuva

Mä vihaan sitä miltä mä näytän. Mulla on uudet housut tossa kuvassa jalassa, ne on liian lyhyet mutta mun oli pakko ostaa koko xxs, muut oli isoja. (Oon mä vähän tyytyväinen että mahdun xxs-kokoon.)

29.9.2016

Koeviikon viimeiset tunnit

Enää yksi kirjoitelma, sitten on syksyn ensimmäinen koeviikko pulkassa. Tämä koeviikko on ollut raskas, kokeisiin lukeminen ei vain onnistu yhtään.

Kello 13.30 mulla on aika sinne terkalle. Vähän pelottaa mitä tapahtuu. Kai voin kieltäytyä jos se haluaa ottaa painon?

Tänään lähden musiikin teoria- tuntien jälkeen siskolleni. Tulen perjantaina takaisin. Ihana nähdä siskoa pitkästä aikaa! Viime kerrasta onkin jo reilu 3 kuukautta. Aika menee nopeasti mutta mä vain junnaan paikallani. Mä en etene mihinkään suuntaan missään asiassa.

Onneksi on sentään kaunis syksy.

Valas

Mä ajattelen aina olevani lihava, ylipainoinen, läski. Mutta äsken mä tajusin että kuinka paksulta mä oikeasti näytän. Mä olen aivan jäätävä valas, ainakin mun jalat ja naama on l i h a v a t. Mulla on keskiviikkona aika terkalle, mutta mä ajattelin perua sen. Mä en kehtaa mennä sinne, en tämän kokoisena.

Tämä viikko on mennyt aivan päin helvettiä. Mä en vaan enää osaa syödä normaalisti. Mä joko syön max 300 kaloria/päivä, tai syön epäterveellisesti. Mä en osaa tasapainottaa mun syömistä.

Mä vaan haluan olla pieni.

Bussipysäkillä

Koe ohi ja lähden kotiin. Bussia vaihtaessa on olo että tästä ei tule yhtään mitään, ahdistaa ihan helvetisti. Pysäkillä menen läheisen puun alle haukkomaan henkeä ja itkua pidätellen soitan isälleni. "Mä kuolen, mä oon ihan varma että tukehun." Mietin jo sanovani läheiselle rouvalle että mä kuolen, auta mua. Onnekseni bussi tulee juuri silloin näkyviin. Bussiin päästyäni olo alkaa helpottamaan ja yritän saada ajatuksia muualle. Ei auta. Paniikki on silti pääni sisällä ja sitkeästi kertoo minun kuolevan tähän tunteeseen.

Sama juttu joka päivä vuosien ajan. Ja joka kerta se pelottaa yhtä paljon. Joka kerta olen varma että kuolen siihen paikkaan heti. Ja tässä mä olen vielä hengissä - ainakin toistaiseksi.

Ihan hyvä olla

Pääsin jo klo 13.00. Oon menossa kotiin. Heti kotona on pakko katsoa paino, aamulla se oli aivan liikaa. Koeviikko alkaa torstaina, mutta mua ei (vielä) stressaa melkein ollenkaan. Oikeastaan on aika hyvä fiilis pitkästä aikaa. Eilen teatteri-treenit meni ihan hyvin ja tänään pääsin jo näin aikaisin, ilma on ihanan syksyinen ja viileä, mulla on ihan hyvä olla. Eikä enää ahdista niin paljoa kun pääsi koulusta pois.

Ehkä tänään on hyvä päivä.

Terveydenhoitajalla

Mä: "Sori et oon myöhäs, en tajunnu et mun piti tulla jo tänää käymää.."
Terkka "Joo en mä kyl kauheesti nyt kerkee jutella. Sulla oli vissiin jotain suurempiakin ongelmia ruoan suhteen?"
M: "No en mä tiiä onks ne nyt nii suuria.."
T: "Syöks sä mitään? Jos kuule varattais aika ens viikolle, pärjäätkös sä mitenkään sun syömisten kanssa siihen asti?"
M: "Joo, pakko pärjätä."
T. "Pidä vaikka ruokapäiväkirjaa, ilmota sitten wilma-viestillä että millon sulle käy ens viikolla kun on koeviikkokin!"
M: "Joo ilmotan. Kiitos."

Mä lähin tunnin etuajassa koulusta. Mä en vaan jaksa olla siellä. Henkiset ja fyysiset voimat ihan loppu. Mä en jaksa.

Apua

Katoin äsken wilma-viestejäni. Terkkari pyysi käymään tänään 9.30-11 välisenä aikana. Mä oon vasta menossa kouluun, mä myöhästyn ihan varmasti. Ahdistaa. Mä en ole varautunu tähän. Helvetti.

Miksi mä pyysin apua, nyt mua ahdistaa enemmän kun koskaan.

Viesti terkkarille

Mä lähetin terveydenhoitajalle wilma-viestin ja kerroin, etten välttämättä enää pärjää itsekseni. Mä en oo jutellut kohta kolmeen kuukauteen kenellekkään ja mun pää hajoaa. Mä tuun luultavasti katumaan tätä jo pian, mutta lähetetty mikä lähetetty..

Huomiseksi piti kirjoittaa enkun-essee ja ranskan-essee, enkun sain juuri tehtyä. Äh, mä en osaa ranskaa. Se on yhtä helvettiä.

Thinspiraatioita metsästämässä

Mä valehtelin isälle ettei mulla oo tänään teoriatunteja. Mä en vaan jaksanut mennä sinne (laiska). Mä lähin viemään mun isää lääkäriin, kun se on ollu yli viikon yli 40 asteen kuumeessa ja todella kipeä. Nyt mä vaan istuskelen odotustilassa ja luen taas "Tapa minut, äiti!" kirjaa. Mä oon lainannut kirjastosta anoreksia-aiheisia kirjoja thinspiraation toiveessa.

Mä söin ruisleivän puolikkaan (65kcal) ja raejuustoa (about 40kcal). Tämän päivän kalorit on pysynyt alle 200, jes.

Cheat meal

Ja menihän sen eilen sitten päin vittua syömisten kannalta. Painoa "onneksi" oli tullut yön aikana vain 200 grammaa. Aamupaino 43.9 kiloa. Ainakin se oli alle 44.
No, arvasihan sen että jossain vaiheessa on pakko syödä. Mä olin ollut lauantaista asti syömättä "kunnon" ruokaa. Ehkä eilinen oli mun "cheat meal" päivä..

Tänään oon syönyt omenan ja juonut vihreää teetä. Mä oon vielä koulussa, pääsen neljältä. Kuuden aikaan pitääkin jo olla konservatoriolla, eli mä en edes kerkeä syömään mitään!

Mä jollain tasolla ymmärrän olevani sairas, ja välillä haluan jopa parantua. Mutta sitten tämä kaikki kietoo mut pikkusormensa ympärille ja saa mut jatkamaan. Ja mähän jatkan.

Laske nyt paino! Mä haluan olla pientäkin pienempi.

Paniikkikohtaus

Sain taas keskellä yötä paniikkikohtauksen mun piti mennä herättämään mun isä kun olo ei mennyt kuin huonompaan suuntaan. Nyt noin tunti on kulunut ja olo alkaa hieman helpottamaan. Mä en vaan uskalla enää nukahtaa.

Syöminen pilaa koko päivän

Söin aamulla suklaata enkä tiedä paljonko kaloreita tuli. Ahdistus nousi aivan liian suureksi, pilasin koko päivän sillä helvetin suklaalla. Menin takaisin nukkumaan ja heräsin kuudelta illalla. Ainakin läskiahdistus oli hetkeksi aikaa poissa. Sen lisäksi olen syönyt kaksi omenaa, siihen jää tämän päivän ruoat. Ajattelin täyttää vatsani vihreällä teellä, nälkä on aivan järkyttävä nyt.

En siis ole saanut tehtyä tänään mitään. Huoh. Vihaan sunnuntaita.

Koulussa. Muut meni syömään, mä istun vessan lattialla ja halaan polviani. Mua ahdistaa helvetisti, mä hajoon.

Tahdoin paljon kauniimpaa

Mä en oo noussu tänään sängystä ollenkaan. Mä en jaksa. Mä haluan vaan kuolla. Mä odotan tulevaisuutta ja mulla on unelmia, mutta mä en jaksa tavoitella elämää. Mä en usko että mä tavoitan koskaan mun suurimpia unelmia. Mä en tarkoita nyt laihuutta vaan niitä ihan "oikeita" unelmia. Niitä joita varten pitää elää ja kokee asioita. Mä oon niin väsynyt.

Ensi viikolla alkaa taas musiikkiopinnot konservatoriolla. Pakko jaksaa vaikka ei pysty.

Mä haluaisin vaan nukahtaa enkä enää herätä.