haastattelua varaamaan

Istun bussissa. Olen menossa keskustaan erääseen lukioon varaamaan kymppiluokkien haastatteluaikaa. Onneksi hyvä ystäväni hyppää samaan bussiin kuin minä lähipysäkiltään. Käymme luultavasti kirjastossa ja jossain missä ystäväni haluaakin käydä. Sitten menen klo 12.30 psykoterapeuttiani tapaamaan. Täällä bussissa istuu niin laihoja ihmisiä, olen niiin kade. Itse olen vain lihonut. Eilen minun piti kirjoittaa vielä, mutta blogger ei suostunut aukeamaan. Perkele.

myrsky

Istun autossa ja hymyilen. Lähdettiin isäni kanssa autolla ajelemaan ja katsomaan ukkosta. Salamat välkähtelevät ympärillä ja sade ropisee niin kovaa autoa vasten ettei puhetta kuule. Rakastan sadetta ja ukkosta, nyt haluaisin juosta ulkona täysiä. Psykoterapeuttini palasi lomaltaan ja varasi minulle huomiseksi ajan klo. 12.30. Mutta nyt jatkan ukkosen ihailemista, kirjoitan luultavasti myöhemmin lisää.

Mä kuulen ihmisten naurua kadulta

Huh, olipas iloinen yllätys kun avasin bloggerin ja huomasin, että olen saanut kaksi uutta lukijaa. Kiitos teille. :)

Tänään on ahdistanut taas todella paljon. En tiedä miksi. Luultavasti sen takia, kun en ole käynyt edes lenkillä tänään. Eilenkin olin vain 5 kilometrin lenkillä, kun normaalisti päivässä tulee käytyä 10 kilometrin lenkki. No mutta, tänään olen vaihtanut isäni kanssa huoneeni järjestyksen, ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Ja tulihan siinäkin edes vähän kulutettua.
 Nää päivät vaan lipuu ohi, kohta kesälomakin on loppu, enkä edes tiedä mihin kouluun olen menossa. Keskiviikkona tai torstaina menen kymppiluokalle hakevien haastatteluun. Sain avohoidon osaston lääkäriltä lausunnon, että tarvitsen sitä kymppiluokka paikkaa todella paljon. Mutta niin ne muutkin tarvitsevat. No, saa nähdä olenko syksyllä menossa opiskelemaan vai en. Toivoisin että pääsisin sinne, haluan saada vuorokausirytmin takaisin. Ja koulussa on helpompi jättää syömättä kuin kotona. Mutta itse opiskelun kannalta minua pelottaa. Kasiluokan talvesta asti minulla on ollut keskittymishäiriötä. Pystyn lukemaan tavallisia kirjoja, mutta koulukirjat ja kokeisiin luku, siitä ei tule mitään. Motivaatiokin on kadonnut. Ennen olin ihan hyvä oppilas, seiskalta päästyäni todistukseni lukuaineiden keskiarvo oli 8,4. Nyt ysiltä päästyäni lukuaineet olivat 6,8.
Kuulen kadulta tulevaa puhetta ja huutoa. Rakastan sitä. Asun yhdessä Suomen suurimmassa kaupungissa, mutta ihan läntisimmällä alueella. Täällä "huonolla alueella". Mutta minä olen tyytyväinen asuinpaikkaani. Täällä olen viettänyt yhdeksän ensimmäistä elinvuottani, ja nyt saan olla täällä taas. Mutta nyt aloitan kyllä vatsalihasten tekemisen, kellokin on "jo" 00:54.

pulinaa

Minä olen säälittävä. Olen mitätön ihminen. Ei mikään ihme että oma äitinikin halusi eroon minusta. Pitäisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän, kyllä minä sen tiedän. 42.8 kg. Olen jumittunut tähän painoon. 166cm/42,8kg. Olen liian lihava. Haluan nähdä luuni, mikä ei onnistu nyt, kun kaikki peittyy läskilläni. Eniten vihaan jalkojani ja vatsaani. Miksi en ole liikkunut enempää? Olen vain lukenut kirjoja. Kävin kyllä eilen erään ystäväni kanssa läheisellä uimarannalla. Ei, en ollut bikineissä enkä missään muussakaan uimapuvussa. Mutta saatiin silti päähämme juosta kaikki vaatteet päällä järveen. Se vesi oli niin lämmintä. Sitten kävelimme kotiini, matkaa tuli 3 kilometria. Ei paljon, mutta parempi kuin ei mitään. Tänään yritän olla illan syömättä (en kyllä usko onnistuvani) ja aion mennä vielä lenkille ja tehdä rasvanpoltto treenit. Latasin kännykkääni erilaisia liikuntaohjeita tms. En tiedä onko niistä hyötyä, mutta ainakin saan hyvät vinkit eri liikkeisiin.

Ainiin, en edes tiedä olenko täällä sanonut, mutta todellakin täytin n. kuukausi sitten 16-vuotta. Myös noin kuukausi sitten tuli vuosi täyteen siitä, kun eräs ystäväni kuoli tapaturmassa. Lepää rauhassa pieni. ♥

Reissussa

Nyt ollaan menossa sitten mun isosiskon mummulle. Ahdistaa. Oon syöny niin paljon liikaa. Enkä oo voinu ees liikkuu mitenkään ihmeellisesti. Tai oisin varmaan voinu, mut en oo. Miksi? Oon niin saamaton.

Käytiin aamulla tossa lähirannalla. Kävellen, onneks. Sit oon tehny kaikkia kotitöitä. Pikkuliikuntaa sentään. Mut en oo voinu käydä vaa'alla. Ahdistavaa. Mun painon on pakko pysyy 42 puolella. Kaikki sanoo että oon vähän pyöristyny. Etten näytä enään niin hirvittävän laihalta, olin kuulemma sairaalloisen laiha. Pyhpah, en oo ikinä ollu sairaalloisen laiha. Paitsi ehkä 9-vuotiaana, kun sairastin jonkin tyyppistä anoreksiaa. Silloin olin kauniimpi, jos niin nuorta voi kauniiksi sanoa. Mä AION päästä 30 puolelle.

vihdoin tää toimii

Yllätyin niin iloisesti kun astuin aamulla vaa'alleni. 42.9. Hidasta tää laihdutus on, mut ainakin koko ajan pääsen lähemmäs tavotetta.  Mut huomenna mun pitäis lähtee isosiskon kanssa meijän mammalle. Miten mä voin tehä mun kaikki liikkeet siellä? Jossai vessassa. Kyl mä keinot keksin.

43,6!!

Tän hetkinen paino on todellakin 43,6! Jesjes tästä se lähtee, kolmosella alkavan numeron mä aion nähdä mun vaa'assa ennen ku koulut alkaa. Tääkin paino on liikaa, mutta tästä se lähtee. Mä aion olla laihin. Laihempi ku kukaan tuolta "osastolta". Mun on pakko.

syvälle sydämeen sattuu

Täällä ollaan. Tosin eilen oli eka päivä. En ees tiiä mikä tän paikan oikee nimi on. :D Joku tehostetun avohoidon yksikkö? 8.30 - 15.00. Onneks ei oo mitää pitkiä päiviä. Täällä syödään niin usein. Pelottaa. Lisäks noi omahoitaja keskustelut. En mä osaa puhua, ymmärtäkää jo. Mitä mä sanoisin. Muilla on oikeasti ongelmia. Kohta taas syödään. En mä suostu. Täällä on yks tosi laiha tyttö. Mä oon niin kateellinen. Se on laiha ja pitkä. Kaikkee mitä mä en oo. Ahdistaa niin paljon.