Terkalla 28.9

Ainiin, se terkka käynti. Noh, kai siitä oli jotain hyötyä.

Me ei puhuttu syömisestä mitään. Se oli kai unohtanut että sen takia mä siltä ajan varasin. Enkä mä sitä itse ottanut puheeksi (tyhmä). Ja mä oon liian suuri että kukaan epäilisi mulla olevan ongelmia ruoan kanssa, tai ainakaan että mä harrastaisin syömättömyyttä.

Se käski mun täyttää BDI-kyselyn, ja totesi että joo, kyllä sulla vielä vaikea masennus on. Se soitti sinne nuorisopolille, missä mä kävin ennen kun täytin 18. Ne oli unohtanut tehdä mulle sen lähetteen nuorten aikuisten polille. Sen takia olen ollut 3 pitkää kuukautta ilman apua. Nyt ne teki sen lähetteen uudestaan. Ehkä mä en niiden mielestä tarvitse apua. Ehkä mä en tarviikkaan.

Ehkä mut on vaan helppo unohtaa.

Kuva

Mä vihaan sitä miltä mä näytän. Mulla on uudet housut tossa kuvassa jalassa, ne on liian lyhyet mutta mun oli pakko ostaa koko xxs, muut oli isoja. (Oon mä vähän tyytyväinen että mahdun xxs-kokoon.)

29.9.2016

Koeviikon viimeiset tunnit

Enää yksi kirjoitelma, sitten on syksyn ensimmäinen koeviikko pulkassa. Tämä koeviikko on ollut raskas, kokeisiin lukeminen ei vain onnistu yhtään.

Kello 13.30 mulla on aika sinne terkalle. Vähän pelottaa mitä tapahtuu. Kai voin kieltäytyä jos se haluaa ottaa painon?

Tänään lähden musiikin teoria- tuntien jälkeen siskolleni. Tulen perjantaina takaisin. Ihana nähdä siskoa pitkästä aikaa! Viime kerrasta onkin jo reilu 3 kuukautta. Aika menee nopeasti mutta mä vain junnaan paikallani. Mä en etene mihinkään suuntaan missään asiassa.

Onneksi on sentään kaunis syksy.

Valas

Mä ajattelen aina olevani lihava, ylipainoinen, läski. Mutta äsken mä tajusin että kuinka paksulta mä oikeasti näytän. Mä olen aivan jäätävä valas, ainakin mun jalat ja naama on l i h a v a t. Mulla on keskiviikkona aika terkalle, mutta mä ajattelin perua sen. Mä en kehtaa mennä sinne, en tämän kokoisena.

Tämä viikko on mennyt aivan päin helvettiä. Mä en vaan enää osaa syödä normaalisti. Mä joko syön max 300 kaloria/päivä, tai syön epäterveellisesti. Mä en osaa tasapainottaa mun syömistä.

Mä vaan haluan olla pieni.

Bussipysäkillä

Koe ohi ja lähden kotiin. Bussia vaihtaessa on olo että tästä ei tule yhtään mitään, ahdistaa ihan helvetisti. Pysäkillä menen läheisen puun alle haukkomaan henkeä ja itkua pidätellen soitan isälleni. "Mä kuolen, mä oon ihan varma että tukehun." Mietin jo sanovani läheiselle rouvalle että mä kuolen, auta mua. Onnekseni bussi tulee juuri silloin näkyviin. Bussiin päästyäni olo alkaa helpottamaan ja yritän saada ajatuksia muualle. Ei auta. Paniikki on silti pääni sisällä ja sitkeästi kertoo minun kuolevan tähän tunteeseen.

Sama juttu joka päivä vuosien ajan. Ja joka kerta se pelottaa yhtä paljon. Joka kerta olen varma että kuolen siihen paikkaan heti. Ja tässä mä olen vielä hengissä - ainakin toistaiseksi.

Ihan hyvä olla

Pääsin jo klo 13.00. Oon menossa kotiin. Heti kotona on pakko katsoa paino, aamulla se oli aivan liikaa. Koeviikko alkaa torstaina, mutta mua ei (vielä) stressaa melkein ollenkaan. Oikeastaan on aika hyvä fiilis pitkästä aikaa. Eilen teatteri-treenit meni ihan hyvin ja tänään pääsin jo näin aikaisin, ilma on ihanan syksyinen ja viileä, mulla on ihan hyvä olla. Eikä enää ahdista niin paljoa kun pääsi koulusta pois.

Ehkä tänään on hyvä päivä.

Terveydenhoitajalla

Mä: "Sori et oon myöhäs, en tajunnu et mun piti tulla jo tänää käymää.."
Terkka "Joo en mä kyl kauheesti nyt kerkee jutella. Sulla oli vissiin jotain suurempiakin ongelmia ruoan suhteen?"
M: "No en mä tiiä onks ne nyt nii suuria.."
T: "Syöks sä mitään? Jos kuule varattais aika ens viikolle, pärjäätkös sä mitenkään sun syömisten kanssa siihen asti?"
M: "Joo, pakko pärjätä."
T. "Pidä vaikka ruokapäiväkirjaa, ilmota sitten wilma-viestillä että millon sulle käy ens viikolla kun on koeviikkokin!"
M: "Joo ilmotan. Kiitos."

Mä lähin tunnin etuajassa koulusta. Mä en vaan jaksa olla siellä. Henkiset ja fyysiset voimat ihan loppu. Mä en jaksa.