tiistai 22. syyskuuta 2015

Sairas maailma

Sairasta, mitätöntä ja turhaa. Tunteita ei ole, muuta kuin viha ja väsymys. Oon niin vihainen itselleni ja väsynyt tähän kaikkeen.

Sairasta. Ei mitään järkeä. Tänään tullut 3 poissaoloa. Olen ollut yhdellä tunnilla, sielläkin vain 60min. Koeviikko alkaa huomenna enkä ole aloittanut lukemista. Kursseja on liikaa tälle vuodelle. Vaikka käyn 3 vuodessa en silti saa jättää mitään pois. 35 kurssia ensimmäisenä vuonna.

Haluan puhua ja selittää ihmisille miksi olen tällainen. En tahalteni. Haluan puhua mutta jokin kieltää. En saa puhua, puhuminen aiheuttaa vain vaikeuksia. Pitäisi vain pitää turpa kiinni niin kaikki on hyvin. Ja niin olen vain hiljaa.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ahdistaa

Oksettaa ja pyörryttää. Istun käytävällä, muut menivät syömään. Ruokailun jälkeen jatkuu musiikintunti. Triolit pyörivät päässä. En osaa mitään.

Uuden polin tutustumiskäynti oli maanantaina. Sain lähetteen intensiivijaksolle osastolle. Nyt en voi edes kiemurrella itseäni irti siitä. Pakko mennä. Paikka vapautuu ehkä jo kahden viikon päästä. En halua!

Menen kouluun ja tulen kotiin. En tee mitään. Elämä on pelkkää suorittamista. En jaksa, mitä järkeä tässä on. Ei mitään.

Koeviikko alkaa ensi viikolla. Ahdistaa.

torstai 3. syyskuuta 2015

Mitä järkeä

Stressaa. Olen matikan tunnilla. En ymmärrä mitään, en jaksa keskittyä. Asiat käydään niin nopeasti enkä osaa. En jaksa edes yrittää.

Koulu stressaa ja ahdistaa aivan liikaa. Äidinkielessä pitää lukea kirja, kirjoittaa siitä esitelmä, esittää luokalle, kirjoittaa lukupäiväkirjaa. Niin helppoa ja silti niin vaikeaa.

En jaksa! En jaksa kiinnostua, millään ei ole mitään väliä. En jaksa käydä lukiota. En jaksa opiskella. En aio koskaan kasvaa vanhaksi, joten mitä järkeä minun on edes opiskella.

Olen vain niin loppu.

maanantai 31. elokuuta 2015

Miksi menin lukioon

Lukio on liian raskasta. En yksinkertaisesti jaksa. Ensimmäisestä jaksosta on jo puolet mennyt, ja olen ihan loppu. Koulupäiväni kestävät 8.15-15.55 melkein joka päivä.

En keksi kirjoitettavaa, ei ole mitään uutta kerrottavaa.

Sain enkun sanareista 9+, koska yksi sana oli väärin. Ärsyttää suunnattomasti. Tänään oli jokin äidinkielen "koe", pelottaa kuinka huonosti sekin meni.




torstai 27. elokuuta 2015

Jonain päivänä

Jonain päivänä mä haluan olla jonkun thinspiration. Tältä näytän tällä hetkellä.





tiistai 18. elokuuta 2015

Koulussa

Viikko lukiossa ja olen jo nyt aivan loppu. Kuinka säälittävää.

Hoitosuunnittelu oli viime viikon torstaina. Lähete sairaalanpuolen nuorisopsykiatriselle poliklinikalle. Jos en pysy mukana lukion tahdissa saan lähetteen intensiivijaksolle osastolle. ":))"

Lääkärini mukaan minun pitäisi käydä lukio 3,5-4 vuodessa. Nykyisessä jaksossa minulla on melkeinpä joka päivä koulua 8.15-15.55. Saan kevennetyn suunnitelman ja menen huomenna tekemään sitä opon kanssa. Kuinka heikko olen. Olen vanhempi kuin muut ekaluokkalaiset ja en edes jaksa käydä tämän nykyisen suunnitelman mukaan koulua. Niin säälittävää.

Olen siis painotuslinjalla, ja ihmettelen miten olen edes päässyt tänne sisälle. Muut linjalaiset ovat täydellisiä. He osaavat kaikkea ja ovat lahjakkaita. Haluan pois tältä linjalta, tästä koulusta, koko maailmasta. En kuulu minnekään. Ahdistaa.

Muut ryhmäläiseni menivät syömään, minä istun käytävällä portailla ja kirjoitan tätä postausta. En tunne ryhmästäni ketään entuudestaan, sillä kaverini ovat toisessa ryhmässä.

Laihduin vähän aikaa sitten nopeasti kaksi kiloa, mutta ne ovat varmasti tulleet jo takaisin. Olen lihava.

Miksi vain valitan? Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Minkäs teet kun olen paska ihminen.