Trigger

Luen vanhoja postauksiani. Olen ollut kevyt. Luen blogeja ja triggeröidyn. Entä jos laihduttaisin ihan vähän vain, muutama kilo pois niin olisin iloinen. Ei se niin mene. Mä tiedän sen mutta kun mä haluan laihduttaa. Se koukuttaa. En mä enää viillellä halua, viime viilloista on jo varmaan kaksi kuukautta aikaa. Mä haluan vaan olla laiha.

Kaikki meni jonkin aikaa jo todella hyvin, sitten tuli takapakkia. Se on varmaan ihan normaalia, eikä sille kuuluisi antaa periksi. Mutta kun mun pää vaan saa sen laihduttamisen kuulostamaan niin houkuttavalta. Elin mun omassa sumussa, mikä oli kamalaa mutta silti niin ihanaa. Elinhän siinä vahvasti ja vähemmän vahvasti "jopa" 2,5 vuotta. Tietysti välillä on ollut tälläisiä hyviäkin kausia, mutta en muista tuolta ajalta paljoa muuta kuin sen, kuinka paljon olen painanut. Säälittävää.

Olen junassa menossa kotiin. Kohta pitäisi olla perillä. Ihana päästä kotiin "turvaan", en nyt vain jaksa olla mä.

Huonompi päivä

Älä aloita taas. Siitä ei ole mitään hyötyä. Mutta kun mä haluan olla pieni ja laiha. Älä aloita sitä taas. Älä laihduta.

Ainiin. Mä olen 18. Aikuinen. Haha, musta ei ikinä tule aikuista. Eikä mitään muutakaan.

Elämä voittaa

Musta tuntuu että elämä alkaa voittaa. Mä en enää pelkää niin paljoa taantumista ja sitä suurta mustaa verhoa joka piilottaa kaiken ilon. Mä oon oppinut tässä lyhyessä ajassa näkemään asioiden positiiviset puolet. Kyllä niitä huonojakin hetkiä on ollut, mutta silti ei montaa kertaa ole tullut mieleen jatkaa sitä syömishäiriön polkua. Mä voin sanoa pitkästä aikaa pitäväni elämisestä. Eihän elämä aina ole ruusuilla tanssimista, mutta musta tuntuu että kaikki kauneimmat hetket elämässä on vielä edessäpäin, ja se saa mut jatkamaan tätä paranemisen polkua. Mä olen kiitollinen että mulla on asiat hyvin, mulla on isä ja maailman ihanimmat siskot. Mulla on kaksi ihaninta kissaa ja maailman rakkain ystävä. Mä saan elää kaupungissa jota rakastan. Mulla on kaikki perusasiat hyvin.

Tulipas diippiä tekstiä. Mä oikeasti tarkotan noita asioita, en vain puhu "elämä on ihanaa" paskaa. Mä pääsen tästä yli, kaikki voi päästä. Se vaan vie aikaa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ei se silti ole mahdotonta.

Ainiin, ihanaa juhannusta jokaiselle. Nauttikaa älkääkä tehkö mitään tyhmää.

Ei vielä virallinen lopetus

Mun pitäisi lopettaa tämä blogi. Ja muiden blogien lukeminen. Mä haluan elää kunnolla, en tätä sairasta elämää. Ehkä kirjotain pian, ehkä vasta jonkun ajan päästä, ehkä en enää koskaan. En mä tätä vielä ainakaan virallisesti lopeta. Mä vaan haluan päästä eroon Anasta. Mä haluan elää.

Pieni postaus

Mä syön kuin hevonen ja silti paino on pysynyt kiltisti alle 45 kilon.

Hyvä fiilis ja olo. Ehkä mä pärjään tässä elämässä - edes jotenkin.

Kesäloma

Positiivinen fiilis murenee hieman koko ajan. Ei, älä murene! Mä en halua tippua taas alaspäin.

Muuten menee ihan hyvin. Näin eilen yhtä kaveria "koulun" jälkeen. Ei tunnu yhtään että kesäloma alkoi! Mä en laihduta tänä kesänä, mä en laihduta tänä kesänä... Mä haluan tehdä asioita murehtimatta ruokaa ja painoa. Mä haluan pystyä siihen, ja toivottavasti pystynkin. Jos mä päätän jotain, mun on yleensä helppo pysyä siinä päätöksessä. Nyt vaan pitää päättää, että lopetan tämän "pelleilyn".

Toisaalta mun pää huutaa koko ajan ohjeita; työnnä sormet kurkkuun, liiku, jätä syömättä! Mä en kuuntele sitä.

Sekavaa tekstiä sekavasta päästä. Huomenna ajotunti, odotan sitä paljon.

Ja niin, aamupaino oli tänään 45.2kg. Ei se ole noussut räjähdysmäisesti. Ainakaan vielä.

Päätöksiä?

Mä en halua laihduttaa. Mä en jaksa sitä. Mä en pysty siihen. Miksi mä en saisi syödä kuten muut? Mä kyllä tiedän etten liho, mulla on oikeasti sellaiset geenit, että voin syödä paljon saamatta massaa. Kop kop, näin on ainakin ennen ollut. Mä en vaan jaksa jatkaa.

Tälläisiä ajatuksia on tällä viikolla pyörinyt päässä. Voi olla että kohta olen taas eri mieltä, tai sitten jatkan laihduttamista kuten kesäisin yleensä. Huoh. Mä en tiedä mitä mä haluan.

Mä en oo lukenut niin paljon pro ana- blogeja, mä en katso thinspiration kuvia, mä yritän ajatella ruokaa "positiivisella" tavalla. Mulla ei ole "kunnon" syömishäiriötä, ei todellakaan, mutta tämäkin on silti oikeasti vaikeaa, ja haluan siitä eroon. Toivottavasti omin jaloin pääsen kävelemään ylös tästä suosta. Tai sitten menen vain syvemmälle. Sitä ei voi tietää.