Keskiviikko 4. marraskuuta

En ollut koulussa yhdelläkään tunnilla. Tein kirjastossa rästitehtäviä koko päivän. Kotiin mennessäni sain bussissa taas paniikkikohtauksen joka ei meinannut mennä ohi millään. Olin onneksi ystäväni kanssa enkä yksin. Siellä sitten itkin ja puhuin isäni kanssa puhelimessa ja hoin kuolevani. Eräs nainen kysyi kaveriltani että olenko kunnossa. Nyt hävettää niin paljon. Miksi nämä kohtaukset eivät mene ohi millään?

Koko päivän kalorit yhteensä 683.

Torstai 5. marraskuuta

Istun matikanluokassa yksin muiden ollessa syömässä. Sain sovittua opettajan kanssa mitä minun tarvitsee osata että pääsen kokeesta läpi. En joudu uusimaan koko kurssia, jos saan edes 5 kokeesta. Hieman helpompi olo kuin aiemmin.

Tänään konservatoriolle. Pitäisi myös lukea ranskan ja ruotsin sanoja, sanakokeet ovat huomenna.

Mietin, miten pääsen kotiin tänään. En suostu menemään bussiin. En todellakaan! En kestä enää yhtäkään paniikkikohtausta. Riitelin isäni kanssa eilen, huusin että en suostu menemään kouluun. Täällä sitä silti ollaan. Enhän voi jättää koulua kesken vaikka kuinka haluaisin.

Istun toppatakki päällä, täällä on niin kylmä.

Heikko olo. Nälkä. Vaikka söin aamulla puuroa (120kcal) ja ruisleivän (62kcal). Kaloreita tuli siis paljon, mutta seuraavan kerran aion syödä vasta illalla.

Istun luultavasti koululla puoli viiteen asti, ja odotan että isäni pääsee hakemaan minut. En mene bussiin.

Matikantunnin jälkeen kuoroa. Pääsen koulusta 14.30.

Stressaan aivan kaikesta. Olen vain taakka kaikille. Täytän ensi vuonna 18 enkä osaa elää yksin, olen täysin riippuvainen isästäni. Kuinka säälittävää. En pärjää koulussa. En osaa syödä kunnolla. En osaa hallita paniikkiani. En ole saavuttanut vielä mitään elämässäni. Enkä edes jaksa, olen aivan loppu. Haluan vain kuolla.

Mun tekisi mieli vain huutaa

Kello on 12.45. En ole ollut yhdelläkään tunnilla tänään. Kaloreitakin on jo 120.

Tämä päivä on huono.

Illan läskiahdistus

Kaloreita on kertynyt tänää noin 1500. Läskiläskiläskiläskiläskiläskiläskiläski.

Itkuraivarit ja ahdistus. Pakko viiltää. Ahdistaa. Ällötän itseäni. Ahdistun lisää kun en löydä lempi terääni. Miten olen voinut hukata sen? Nyt alkaa etsiminen, pakko viiltää.

2. marraskuuta

Aamupaino 42.8 kiloa taas. Nyt en anna sen nousta.

Olen matikan tunnilla. Olen muita jäljessä noin 190 tehtävää. Eihän se mikään ihme ole. Mutta olen vain niin huono matikassa, nyt en ymmärrä yhtään mitään. Haluan jättää koulun kesken, en pärjää.

3. marraskuuta

Heräsin puoli tuntia myöhässä, joten jouduin tekemään kaiken todella nopeasti. Asiaa ei auttanut se, että heti herätessäni sain paniikkikohtauksen, jonka jälkeinen ahdistus jatkuu vieläkin. Olen aivan varma että kuolen. Tiedän, että näin on käynyt niin monta kertaa aiemminkin, mutta silti olen aivan varma että juuri tällä kerralla kuolen.

Olen bussissa menossa reumalääkäriin. Tänään ei onnekseni ole koulua, vaan taksvärkkipäivä.

Aamupaino oli 42.9 kiloa. +100 grammaa eilisestä. Olen todella pettynyt itseeni. Eilen kello 18.00 asti kaloreita oli vain 90, sitten söin ruokaa ja iltapalan (miksi? -koska olen lihava) ja näin kaloreita oli illalla yhteensä 580. Toivottavasti tänään sujuisi ruoan suhteen paremmin.

Sunnuntai-illan ahdistus

Huomenna kouluun. Pelottaa aivan järjettömästi.

Paino aamulla 43.3kg. En edes tiedä mitä sanoa. Haluan olla pienempi, pienin.
Tämän päivän kalorisaldo on 525. Tekisi vain mieli saada kaikki ruoka vatsasta ulos. Olo on niin täysi. Toivottavasti huomenna aamupaino olisi vähemmän.

Lauantai

Äsken tuli ahdistuksenpuuska, ylihuomenna pitäisi mennä kouluun. Pelottaa aivan sairaasti, enkä edes tiedä miksi. Entä jos kaikki luulevat minun kokeneen jonkun ihmeparantumisen? Ei, en ole "parantunut". Asiat eivät ole muuttuneet - ainakaan parempaan suuntaan. Ahdistaa vain entistä enemmän. Milloin tämä oikein loppuu?

Viimeinen päivä osastolla

Viimeinen päivä päiväosastolla. En tiedä mitä tunnen.

Vaaka ei toiminut aamulla, joten en tiedä mitä painan. Liikaa joka tapauksessa. Ahdistaa. Kalorit olen pystynyt pitämään alle 900 joka päivä, mutta yhtenä päivänä tuli yli 1000.

Ahdistaa ja stressaa todella paljon ja tekisi mieli vain itkeä ja huutaa että ei, kaikki ei ole hyvin vaikka niin sanon. Mutta en minä kerro kenellekään mitään. Ei se mitään hyödyttäisi, saisin vain jonkun ateriasuunnitelman, enkä minä sitä halua!

Haluan olla laiha! Laiha, laiha, laiha! Niin paljon että sattuu.

Istun tässä ns. olohuoneessa, ja kirjoitan. Kaksi tyttöä pelaa biljardia ja kaksi katsoo leffaa. Istun yksinäni ja kirjoitan mitä haluaisin sanoa. Tavallaan todella säälittävää.

Omahoitajani lähti taas tupakalle.

Kolmio- sekä loppukeskustelut ovat loppuneet, joillain on vielä omahoitaja-ajat.

Vielä 50 minuuttia tylsää istumista, ja sitten alkaa välipala. Mietin mikä olisi tarpeeksi vähäkalorista.

Tänään pitäisi mennä konservatoriolle. En jaksaisi yhtään. Mutta on pakko. Pakko jaksaa. Pakko laihtua. Pakko olla hyvä. Pakko olla täydellinen.