Ja ainiin

Yksi nuori kysyi minulta että olenko tuolla syömisvaikeuksien takia. Ihmettelin tätä ja hän sanoi että kun olen niin laiha että näytän siltä.

Miten sokeita muut ovatkaan.

Säälittävyyden huippu

-200 grammaa eilisestä. Kuinka säälittävää.

Ensimmäinen päivä avo-osastolla lusittu. Vielä 7 päivää jäljellä. Mitä minä valitan, monet joutuvat olemaan suljetulla ja minä inisen joutuessani olemaan 8 päivää päiväosastolla. Anteeksi.

Viikko-ohjelma on siellä vielä sama kuin viimeksikin. Aamupala, omahoitaja-aikoja, lämmin ruoka, vaihtuva ryhmä, välipala (omahoitaja-aika) ja kotiin. Ruokailuja on aivan liikaa! Onneksi kukaan ei säännöstele ruokaani, vaan saan valita itse kaiken. Aamupalalla ja välipalalla syön aina ruisleivän margariinilla kyllä), tänään ruokailussa söin kaksi lihapullaa (murskasin lautaselle n. puolet ja heitin pois, ja he olivat unohtaneet tilata kasvisruoan minulle), pienen perunan sekä kasviksia ja salaattia.

Ruokailun jälkeen sain paniikkikohtauksen ja omahoitajani joutui rauhoittelemaan minua yli puolituntia ennen kuin pystyin menemään muiden nuorten luokse. Häpeän vieläkin silmät päästäni.

Kello on 19.44 ja voisin nukahtaa pystyyn. Pakko mennä kohta nukkumaan.

Sunnuntai

Kohta 17h syömättä. Ihanan heikko olo.

Perjantai

On rauhallista. Olen menossa keskustaan kaverini kanssa. Katselen värikkäitä puita ja kuuntelen kärpäsen surinaa. Rakastan syksyä.

Loman aikana olen käynyt siskollani ja ollut vain kotona. Vahtinut naapurin koiraa ja vienyt sitä lenkille. Pessyt ikkunoita ja siivonnut muutenkin. Aivan perus asioita. En jaksa ryypätä lomalla niinkuin kaverini.

Paino on 44,4kg. Ahdistavaa. Ensi viikolla alkaa osastojaksoni, mikä tietää paljon syömistä. Liikaa syömistä. Jään jälkeen koulussakin, se stressaa myös eniten tällä hetkellä.

Mutta muuten on ihan hyvä päivä, ja viikko. Toivon että tämä kestäisi edes hetken kauemmin kuin yleensä.

Valoa

Apulannan uusi albumi ilmestyi tänään. Rakkautta.

Se tappaa

Taas kirjoitan koulussa muiden ollessa syömässä. On kokeen palautuksia, pelottaa tietää kuinka huono olen ollut. Teen tänään englannin kokeen koulun jälkeen, koska en ole tehnyt sitä vielä. Kuudelta minun pitäisi olla jo toisessa paikassa opiskelemassa kieltä, jonka aloitin kansalaisopistossa.

Tämä blogi on aivan turha. Tämä keskittyy vaikeaan masennukseen, ei mihinkään muuhun. Ei minulla ole ongelmia syömisten kanssa. En laihdu niinkuin muut, en osaa paastota, en osaa laihduttaa. Olen läski, enkä muuksi muutu. En vaikka yritän.

Tässä välissä päässäni soi "Et yritä tarpeeksi, laihduta!"

Mitä teen elämälläni. Koulussa oleminen on yhtä helvettiä, saan paniikkikohtauksia päivittäin ja monta kertaa. Lääkkeet eivät auta, joten annoksen nostamista suunnitellaan. Päiväosastojaksokin lähestyy vaarallisen nopeasti. En ansaitse paikkaa sieltä. Enhän minä ole sairas.

Vielä 20 minuuttia tunnin jatkumiseen.

Aika kuluu tappavan hitaasti kun olen koulussa. Muuten tuntuu, että aika lipuu sormien läpi, enkä saa otetta mistään. Aivan kuin leijuisin vain ruumiini ulkopuolella, ja joku muu ohjaisi minua. Tämä on oikeasti pelottavaa. En tunne olevani elossa. Ehkä tämä kaikki onkin vain harhaa.

Paniikkikohtaus

Paniikkikohtaus kesken musiikintunnin kaikkien edessä. Itkua. Enhän minä itke ikinä.

Ryhmänohjaajani päästi minut työhuoneeseensa, ja istun täällä ja yritän selvitä. Nolottaa niin paljon etten kestä. Olenko tosiaan näin heikko?