älä tuomitse kun et kuitenkaan tiedä

Aamupaino 42.8. Mitä? Eilen aamupaino oli 43,7. Mitä tässä tapahtuu? Mutta mitä vähemmän painan, sitä parempi. Tietysti olen onnellinen nykyisestä painostani. Mutta matka laihuuteen jatkuu.

Ikävöin niin paljon eksääni. Tai en eses tiedä onko hän eksä, vai mikä. Hän haluaa olla läheisiä ystäviä, mutta ei parisuhdetta. Minä en riitä. Pitäisi olla parempi. Laihempi. Kauniimpi. Mukavampi. Iloisempi. Täydellinen.

Söin äsken täällä mummillani. Ruokaa tuputetaam, mutta onnekseni painostani ei tälläkertaa puhuta. En jaksa kuunnella niitä lauseita, olet liian laiha. Minä tiedän etten ole. Minun pitää olla laihempi. Nyt on pakko aloittaa kunnon laihdutus. Haluan joutua sairaalaan. Haluan että joku näkisi minut. Että joku ihannoisi laihuuttani. Mutta en halua satuttaa läheisiäni. Kunpa voisin vain kuolla, satuttamatta ketään muuta kuin itseäni. Minuun pitää sattua.

raskas ilta

Nyt on taas todella huono fiilis. En tiedä nyt mitään. Mistään. Haluan kirjoittaa mutta en tiedä mistä. Ystäväni on täällä luonani, en ole siis aivan yksin. Huomenna pitäisi lähteä käymään mummillani. Siellä tiedossa siis syömistä. Huoh. Painan 43.7. Hyihyihyi. Lihava. Läski. Laihduta. Tiedän että pitäisi laihduttaa mutta en saa itseäni niskasta kiinni. Olen tällä hetkellä todella maassa. En tiedä mistä oloni johtuu. Jotenkin vain tuli todella ikävä, ikävä äitiä. En ymmärrä. En ole ikävöinyt häntä puoleentoista vuoteen, mutta nyt. Ikävä meni kyllä jo ohi. En voi puhua ikävästä äitiä kohtaan, ylpeyteni ei riitä siihen. Äitini ei anna merkkiäkään ikävästä minua kohtaan, joten en minäkään. Ei hän minua ikävöikkään. Eikä se enää niin pahalta tunnu, en vain ole tärkeä. En kenellekkään. Huudetaan vaan että tapa itsesi. Lupaan, että jonain päivänä vielä tapankin. Viiltoa viillon perään. Minä en itke. Kävelin myös junaradalla. Kiipesin aidan yli ja repäisin käteni samalla auki. Hymyilin, tossa mä jossain vaiheessa makaan veressä kuolleena. Se lohduttaa minua paljon.

Marraskuu 2014

what's the point in living, if you aren't pretty

Anteeksi surkea postaustahtini. Jotenkin tää kirjoittaminen aina vain unohtuu. Tai ei unohdu.. Se vaan jää.

Koulussa meillä on parissa aineessa ollut sijainen jo 7 viikkoa! Sinänsä tuo ei ole mikään iso asia, mutta koska sijainen vaihtuu melkeinpä päivittäin on todella ärsyttävää käydä asiat läpi uuden opettajan kanssa. Kaikenlisäksi sijaiemme ovat oikeasti todella vittuilevia. Ei sillä että meidän luokka ei olisi, mutta jos joku kysyy aivan normaalisti jotain, tämä vain vastaa että vasta nytkö tajusit sen tms. Anteeksi pieni avautuminen tästä.

Edellisessä postauksessani kertoma huuma laihduttamisen lopettamisesta on kadonnut. Onneksi. Kyllä minä haluan olla kaikista laihin.

Ostin pilttipurkin enkä katsonut kalorimäärää sen kummemmin kaupassa, mutta äsken tutkiskellessani tuota purkkia huomasin että siinä on 55kcal/100g. Mielestäni tuo on todella paljon, varsinkin kuin kyseisen purkin kokonaispaino on 200g. No, tiedänpähän ainakin etten tuota pilttiä enää osta!

Koulu on mennyt vähän niin ja näin. Odotan aina vai keskiviikkoa ja alkavaa tettiä. En jaksa puurtaa koulussa, minkä huomaa läksyjeni tekemättömyydestä sekä keskittymisen puutteesta tunneilla. Mutta toisaalta mitä järkeä minun on opiskella kun en aio elää yli 20 vuotiaaksi? Tavoitteenani olisi kuolla tämän kouluvuoden jälkeen, mutta saa nähdä.

Huomenna olisi tiedossa taas päivä vanhusten kanssa. Töiden jälkeen menen ystävälleni ja käymään vanhassa koulussani! Kaikista parasta tässä on se, että sain juuri kuulla että vanhat opettajani luulivat minua ja ystävääni lesbopariksi, koska liikuimme niin paljon yhdessä. No, ei se mitään. Odotan innolla opettajien ilmeiden näkemistä kun tallaamme sinne tuon samaisen ystävän kanssa yhdessä huomenna.

Nyt valmistaudun yöpuulle!

Näytän sulle arvet jotka kallioon ovat hakanneet

Sisko on täällä meillä kylässä. Mulla on pitkästä aikaa hyvä fiilis. Mä rakastan lunta ja talvea. Ja kaiken lisäksi mulle tuli yksi päivä sellanen olo että mitä väliä sillä on jos lihon. Mitämitämitä? Mikä mua vaivaa? Paino on se sama 43,1. Oon syönytkin niin paljon kaikkea huonoa. Mä en liho, ainakaan vielä. Mä haluun kerrankin olla iloinen. Hetken aikaa.

turvatalolla käynti

Olen bussissa menossa kotiin. Olin ensin tetissä ja sen jälkeen kävin tutustumassa terapeuttini kanssa turvataloon. Kiltisti kuuntelin kun he kertoivat toiminnastaan, mutta tiedän etten koskaan mene sinne. Muut tarvitsevat niitä paikkoja enemmän. Mä oon pärjänny tän koko päivän yhdellä piltillä ja ruisleivän puolikkaalla. Kotona odottaa ruoka. Paino oli aamulla 43.2. Se on tuon verran riippumatta siitä mitä syön ja kuinka paljon. Paitsi tietysti jos paastoaisin niin laihtuisin. Niin kuin kesällä.

kulunut viikko

Sekakäyttöä. Lastensuojeluilmotuksia. Huutoa. Karkuun juoksemista. Puhumattomuutta. Viiltelyä. Ahdistusta. Rikottuja lupauksia. Näistä on kulunut viikko tehty. Ja mä olen niin väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen.

Isäni sanoi ettei jaksa minua enää. Että olisi parempi jos asuisin muualla. Koska kuulemma haluan sitä itse. Olen kuulemma kuin äitini, yhtä tunteeton. Ja mä kuuntelin, tunteeton ilme kasvoillani. Mä en itke. Mua ei itketä. Mä vaan kuuntelen, mä ansaitsin ne sanat. Mä en saa puhua asioista enää polilla, tai en saa nähdä kavereitani enää. Ensi viikolla mun pitäisi mennä terapeuttini kanssa tutustumaan turvakotiin.

Mä haluan lähte jonnekkin pois. Mä haluan kuolla. Oon halunnut jo kauan. Mä kävelin taas yksi päivä junaraiteilla ja mietin, jos vain jäisin makaamaan siihen ja jäisin alle. Pääsisin pois. Kauas täältä.

ota valta pois niiden käsistä

Eilinen ilta venyi pitkäksi. Juomassa eksäni luona, oli kyllä ihan kivaa. Join taas hieman liikaa, mutta mua ärsytti vaan niin paljon kaikki. Ulkona rotvallin reunalla istuessani pullo kädessäni mietin, että miten olen tässä tilanteessa. Oma isäni ryyppäämässä kotona tai jossain, siskoistani en tiedä, äidistäni en tiedä, itse olessani niin sekaisin etten tiedä mistään mitään. Minä, joka noin vuosi sitten en mennyt kouluun liian suuren ahdistuksen takia, en osallistunut mihinkään sosiaalisiin tilanteisiin, en mennyt ulos kavereideni kanssa. Siinä olin ystävieni kanssa juomassa. Miten mä oon päätynyt tähän?

Vanhainkodissa on ollut oikeastaan aika tylsää. Asukkaat noilla osastoilla joilla olen, ovat todella ihania ja mukavia. Musta on vaan niin surullista nähdä mitä vanhuus tekee ihmiselle. He ovat muistisairaita, he ovat tuolla kuolemaansa asti. Heitä ei enää viedä sairaalaan eikä muuallekkaan. Eli tuo on tavallaan saattokoti. Tämä lisää vaan varmuuttani siitä, etten halua elää pitkää elämää. Mä aion kuolla nuorena, laihana ja kauniina.

Nyt alan valmistautua tähän päivään, menemme porukalla yhdelle ystävälleni viettämään iltaa. Tämä suuri ihastukseni tulee myös sinne. Eilen hän laittoi viestillä illan jälkeen minulle: "Ja kyllä mä susta tykkään, en vaan halua parisuhdetta. Ollaan vähän enemmän kuin kavereita mutta ei yhdessä?" Mä en tiedä mitä mä haluan.