Omasta mielestään terve, paperit kertoo muuta. Diagnoosina syömishäiriö, vaikea masennus sekä paniikkihäiriö.
torstai 2. lokakuuta 2014
Tää kuulostaa tosi tyhmältä, mutta mulla on ollut noin viikon ajan todella paha mieli. Enkä tiedä oikeastaan mistä se johtuu. Terapeuttini varasi keskiviikkoisella käynnilläni ensi viikoksikin ajan. Huoh.
Läskiahdistusta. Mä en KESTÄ itseäni. Mun on pakko saada paino kolmenkymmenen puolelle, mutta koska omistan maailman paskimman itsekurin, päädyn syömään kaikkea ylimääräistä päivittäin. Mä oon ällöttävä. Läski. Ruma. Hyihyihyi. Nyt on otettava itseä niskasta kiinni. Aamupaino oli tänään 43.7. Eli liikaa.
Mä retkahdin viiltelyyn yksi päivä. Tai ei sitä viiltelyksi voi sanoa, naarmuttamista kai. Olen niin säälittävä, en saa edes ihoa auki. Ei minusta ole mihinkään.
Ja lopuksi vielä kuva, jonka ystäväni halusi ottaa minusta tänään havainnollistaakseen minulle "laihuuteni". Eli toisin sanoen läskini. Olen kuvassa vasemmalla puolella. Oikealla on vaatekaupan mallinukke.
Viime päivistä voisin kertoa jotain. Viime viikonloppuna päätin vetää pääni sekaisin, joten otin reippaasti kaikkia lääkkeitäni ja join päälle kaverini vanhemmiltaan pöllimää vodkaa ja olutta. Tiedän että olen typerä. Minä, joka vihaan alkoholia ja humalaisia ihmisiä. En ole ikinä ollut niin sekaisin. Isäni oli itse baarissa, joten hän ei tiedä mistään mitään. En ollut kyllä edes kotona vaan pyörin ystäväni kanssa ympäri kaupunkia.
Koulussa on mennyt ihan hyvin, historian koe oli tiistaina. Mun on pakko saada siitä hyvä numero. Tänään ja huomenna tettiä. Olen siis tetissä syyslomaan asti ala-asteella, sen jälkeen pitäisi etsiä toinen paikka. Tänään mulla oli hyvä mahdollisuus jättää ruokailu väliin, mutta sitten eräs opettaja käski mut syömään. En kyllä syönyt, jäin viimeiseksi ja heitin ruuan pois. Työpäiväni on kuusi tuntia, 8:15-14:15. En pidä taukoja ollenkaan, joten saan edes jotenkin kulutettua kaloreita pysymällä liikkeessä tuon koko ajan. Siellä auttelen lapsia vaikeissa aineissa, valvon välitunneilla, tarkistan kokeita, olen iltapäiväkerhossa, pidän liikuntatunteja yms. Ihan mukavaa työtä. Valitin kylmyyttä ja eräs opettaja sanoi että minulla on varmaan kylmä, koska olen niin laiha. Tuhahdin vain jotain, mutta salaa olin tyytyväinen kuullessani nuo sanat jonkun tuntemattoman suusta.
Nyt minun pitäisi lähteä ostamaan synttärilahjoja ystävälleni ja poikaystävälleni. Mitä voi ostaa 16-vuotiaalle pojalle? Aivot lyövät ihan tyhjää. No kai mä jotain keksin.
Mua ahdistaa aivan sairaasti. Istun taas bussissa, olen menossa kotiin. Kotiin, jossa kukaan ei odota. Isäni on taas mennyt jonnekkin "iltaa istumaan". Musta tuntuu, että kuolen. Mä kuolen ihan kohta. Minussa on jotain vialla. Mä haluisin itkee ja nauraa. Mun pitäis kertoo mun poikaystävälle yksi juttu, jotta se tietäis mikä mua vaivaa. Mä en voi kertoo sitä kyllä täällä, se on mun salaisuus. En oo kertonu kellekkään.
Ja mukamas olen liian laiha. Poikaystäväni haluaa että olen painavampi, eli läski. Varmaan että voi jättää minut ja haukkua seläntakana läskiksi. Hän sanoo että treenaa ja syö. Ei, noi kaksi asiaa ei sovi yhteen. Mä en halua lihasmassaa, enkä läskiä. Mä voin treenata mutta jättää syömättä TAI syödä minimaallisen vähän ja jättää ylimääräsen liikunnan. Ne on mun vaihtoehdot jos on pakko valita. Mä oon niin saatanan väsynyt tähän kaikkeen. Kunpa voisi vain kuolla, nukahtaa ikiuneen ja jättää tää kaikki paska taakse. Mutta mulla ei ole ongelmia, ei oikeita sellaisia. Sen takia aion lopettaa poliklinikka käynnit kokonaan pois. Minä en aio olla muiden tiellä kohti parantumista. Minä aion kulkea kohti synkkää kuilua, aina vain syvemmälle ja syvemmälle.
Tää halu viiltää kasvaa koko ajan suuremmaksi. 2 kuukautta viime viillosta, mä en pysty kohta enää pidätteleen itteeni. Mut nyt mun ois liian vaarallista viiltää, mä en halua jäädä kiinni enää toista kertaa. Muutenkin on ollut taas enemmän itsetuhoisia ajatuksia, ja mä nautin siitä. Mä haluan pudota syvemmälle ja syvemmälle pohjattomaan kuiluun, mä haluan ja mun on pakko päästä pohjalle, ja lopulta kuolla. Opettajat on kehunu kuinka oon aktiivinen tunnilla, niiden mukaan mulla on hyvät mahikset korottaa numeroita. Jos numeroiden suuruus nousee todistuksessa, niiden on pakko pienentyä vaa'assa. Sitten mä oon onnellinen. En tiedä tämänhetkistä painoa. En ole uskaltanut mennä vaa'alle, siellä tulee vastaan kuitenkin numerot, joita en halua nähdä.
Nyt ei vaan oo ollu sellasta oloa että nyt haluun kirjottaa, anteeks. En oo kotona nykyään melkeinpä ollenkaan. Vietän kaiken aikani ulkona kavereideni kanssa, vihdoinkin kun minulla sellaisia on. Paino on pyörinyt yllättävän vähän päässä, mutta mä en haluu päästää mun ajatuksia siitä irti. Mä haluan painaa alle 40 kiloa, mutta nyt mulla ei ole motivaatiota tehdä mitään päästäkseni tavoitteeseen. Paino järkyttävät 42kg, se voisi olla paljon alhaisempikin. Mitä mä nyt tässä selittäisin. Koulussa on mennyt ihan hyvin, samoin tetissä. Mä oon kateellinen niille pikku lapsille tuolla ala-asteella. Huoh. Mulla on nyt motivaatiota selviytyä koulussa hyvin. Mun on pakko saada hyvä todistus, mun on pakko olla laihempi, mun on pakko valehdella mun olosta, mun on pakko saada kaikki lääkärit sun muut pois mun kimpusta, mun on pakko pärjätä, mun on pakko päästä täältä pois. Mun on pakko.
Ihankun oisin jossain kuilussa. Mä oon niin helvetin onnellinen. Oltiin juomassa meijän pienen porukan kanssa perjantaina. Jäin jossain vaiheessa jätkien kanssa yksin, kun mun ystävä joutui lähtemään. Pelattiin pullonpyöritystä. Sain tietää että mun ihastus tykkää musta. Ja oon niin ilonen, en oo ikinä tuntenu tällein. Mutta mä en tiiä mitä tästä tulee. Ollaan puhuttu tosi paljon, ja se on sitä mieltä että oon liian laiha. Mä en usko sitä, mutta mä oon niin ihastunut siihen etten tiiä mitä mun pitäis tehä. Mä haluun uskoo sitä, mut mä en pääse mun ajatuksista eroon. Mitä mä teen?
Eilen olin yöllä istumassa yhden mun kaveripojan kanssa ulkona kattomassa jotain ilotulitusta, kerrankin mulla on kavereita. Mä oon ilonen. Niin helvetin ilonen. Toivottavasti tää kestäis pitkään.
Mulla on samaan aikaan niin paha ja hyvä olo. Hyvä olo on tullut kavereista, vihdoin mä tunnen kuuluvani johonkin porukkaan. Huono fiilis on tullut isäni takia, hän haukkuu minua ja kun sanoin hänen ryyppämisestään hänelle, hän suuttui niin paljon ettei mitään rajaa. Tällä hetkellä olen menossa kotiin, taas bussilla. Voisinpa vain karata jonnekkin. Eilisen päivän vietin sairaalassa toimintaterapeutin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, fysioterapian ja monen muun kanssa. Haemme minulle kuntoutusrahaa, jes. Ehkä mä saan nyt ittelenikin rahaa ettei tarvitse maksaa ruokaostoksista tai muista sellaisista. Paitsi minä jättäisin ruokaostokset mielelläni pois. Mua hävetti niin paljon mennä siellä sairaalassa vaa'alle. 43kg. Hävettää. Nyt on pakko ryhdistäytyä. Paitsi tet-paikallani minun on pakko syödä, pitää näyttää ala-astelaisille hyvää esimerkkia. Huoh.
